Valikko Sulje

Torstai 27.05.2021

TORSTAI 27.05.2021
01. Kesäkuun 10. päivä 2021 vuosittainen auringonpimennys nähdään osassa Venäjää, Islantia, Kanadan pohjoisosissa, Euroopassa ja USA:n itäosissa. Sääoloista riippuen osittainen auringonpimennys voidaan nähdä Aasian pohjoisosissa, Euroopassa ja USA:n itäosissa.

Tämä eclipse (auringonpimennys)10. kesäkuuta tapahtuu kuun ollessa kierto-radallaan maan ja auringon välissä, mutta kuun ollessa kaukana maasta se ei peitä aurinkoa kokonaan, vaan aurinko näkyy kirkkaana kehänä (annulus) kuun ympärillä.

Sunnuntain kuunpimennyksessä (eclipse) kuu oli lähempänä maata pimentäen siten auringon kokonaan, aiheuttaen superkuu- eli verikuuilmiön, koska kulkiessaan maapallon ilmakehän läpi auringonsäteet aiheuttavat taittuessaan kuun värjäytymisen punaiseksi. Verikuuilmiö on harvinainen kesällä.

Tiedelehti Astronomi and Geophysics julkaisi 2017 Cambridgen Yliopiston tutkijoiden raportin, jossa todistettiin, että Joosuan ihme auringon pysymisestä paikoillaan, oli samantapainen auringon pimennys kuin 10. kesäkuuta.
Heprealaisessa kalenterissa tämä eclipse tapahtui 3. Tammuzkuuta, kaksi päivää kesäkuun 10. päivän eclipsen jälkeen.
www.israel365news.com/,

02. Auringonpimennys tapahtuu uuden vuoden alussa, juutalaisten Tammuz-kuun ensimmäisenä päivänä. Kabbalistien mukaan Tammuz on vaarallinen kuukausi. Roomalaiset mursivat Jerusalemin muurit 17. Tammuz-kuuta v. 69 CE.

Kuningas Davidin Sionin vuorella sijaitsevan haudan rabbi Yosef Berger, tähdentää, että molemmat eclipset, kuun ja auringonpimennykset, ovat juutalaisen tradition mukaan voimallisia ennusmerkkejä.

”Tammuz-kuukausi aloitti läsnäolon (shechinan) poistumisen Temppelistä, ja sama kuukausi päättää myös sen palaamisen Temppeliin” rabbi Berger selitti. ”Poistuminen alkoi roomalaisten sytyttäessä tulen Temppelivuorella, ja se päättyi arabien sytytettyä tulen vuorelle, kuten ilmoituksessa todetaan”.

Rabbi Berger viittaa äskeiseen viestiin, jonka hänelle henkilökohtaisesti antoi rabbi David Abuchatzeira, aikamme johtava kabbalisti.

”Rabbi sanoi, ettemme ole enää lopulliseen lunastukseen johtavissa päivissä, vaan rabbi Abuchatzeira sanoin meidän jo olevan lopullisen lunastuksen päivissä. Tämä on selvää niistä ilmiöistä päätellen, joita kaikkialla maailmassa tapahtuu, ja tämän hän näki sisäisessä näyssään”.

”Kun maastakarkotus päättyy, päättyy samalla jumalallinen suojelu niiltä, jotka mieluummin jäävät maanpakoon. Tämä tapahtui juutalaisten poistuessa Egyptistä, ja se toistui heidän palatessaan Babyloniasta. Ne, jotka jäivät paikoilleen, tuhoutuivat. Tämä tapahtuu Israelin ulkopuolella juuri nyt”.
www.israel365news.com/191275/solar-eclipse-in-june-warning-the-enemies-of-israel-that-the-redemption-has-already-begun/,

03. ”Juutalaisessa traditiossa kuunpimennys tarkoittaa Israelia.
Auringonpimennykset ovat ennusmerkkeinä (pakana)kansoille, joiden kalenteri perustuu auringonkiertoon”.

”Täydellinen auringonpimennys, joka nähtiin USA:ssa elokuussa 2017, aloitti tuhoisimman hurrikaanikauden USA:n historiassa”.
Tämän osion lopussa selitetään ennusmerkeistä, joita eclipseen sisältyy.
”Kun Israel toteuttaa Jumalan tahtoa, heillä ei ole mitään pelättävää kaiken tämän keskellä”, viitaten Jeremiaan.

”Näin sanoo Herra: Älkää totutelko pakanain menoon, älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä; antaa pakanain kauhistella niitä” (Jer10:2).
www.israel365news.com/191275/solar-eclipse-in-june-warning-the-enemies-of-israel-that-the-redemption-has-already-begun/,

04. ”Eclipse on selkeä varoitus kansoille, että juutalaisia käskettiin asuttamaan koko Israelin maa” rabbi Berger sanoo. ”Palestiinalaiset eivät halua maata omakseen; He vihaavat Jumalaa niin paljon, että he haluavat juutalaisten karkottamista.
Tämä ei tietenkään tule koskaan tapahtumaan”.

”Toran komennot annettiin Israelin kansalle niiden toteuttamiseksi Israelissa.
Ne koskevat Israelin maata. Juutalaisten ainoa toivo karkotuksessa on vahvistaa itseään Toran käskyjen toteuttamisessa; pitämällä kiinni Israelin näkökannasta”.

”Tämä on ollut ja tulee aina olemaan vain tilapäinen menetelmä turvallisuuden takaamisesta karkotuksessa. Ainoa varma turvallisuus juutalaisille on palata takaisin heti paikalla”.

”Temppelin tuhoaminen oli paha, mutta vielä pahempi oli kuunnella vakoilijoitten (prinssien) vakuutuksia, ja Israelin maan hylkääminen”.
”Juutalaiset jotka kieltäytyvät palaamasta Israeliin ilmeisistä eduista huolimatta, uudistavat tämän synnin joka päivä kieltäytyessään palaamasta.
Äskeinen sota sodittiin siksi, että hallitukset taas kerran kuuntelivat ”vakoilijoiden (prinssien) epäuskoisia vakuutuksia ja syntejä”.

”He tekivät syntiä heittämällä Gush Katifin roskiin, hylkäämällä Temppelivuoren ja kieltäen juutalaisten oikeudet siellä, sekä kieltäytymällä ilmoittamasta, että Juudea ja Samaria ovat oleellinen osa Israelia”.

”Eclipse on selvä varoitus maailman kansoille, että juutalaisia käskettiin asuttamaan koko Israelin maan.”
www.israel365news.com/191275/solar-eclipse-in-june-warning-the-enemies-of-israel-that-the-redemption-has-already-begun/,

05. UUTISIA LYHYESTI

– Egypti lähetti kutsun Israelille, PA:lla ja Hamasille tulla neuvottelemaan Kairoon pitkän tähtäyksen tulitauosta. Siellä vahvistettaisiin solmittua tulitaukoa, käsiteltäisiin Gazan jälleenrakentamista sekä israelilaisten sotavankien ruumiiden ja 2 siviilin vapauttamisesta Hamasin käsistä, joissa heitä on pidetty lähes 7 vuotta, kertoo KAN uutislähetys.
www.timesofisrael.com/egypt-invites-israel-pa-hamas-to-cairo-for-long-term-ceasefire-talks/, www.ynetnews.com/article/B19nyh3Fd,

– Hamas-johtaja Yahya Sinwar uskalsi hänkin tulla päivänvaloon pimeästä bunkkeristaan – pitäen sylissään automaattiasetta käsissään heiluttelevaa lasta – varoittaen ”taistelujen (raketti-iskujen) uusiutumisesta, jos juutalais-valtio vahingoittaa Al-Aqsa moskeijaa Temppelivuorella”. Samalla hän vähätteli sotilaallisen infrastruktuurin lähes täydellistä tuhoutumista IDF:n 11 päivää kestäneissä ilma-ja panssarivoimien iskuissa.

Hän kutsui taisteluja vain ”pukuharjoituksiksi ennen todellisten taistelujen alkamista”, uhaten ”aktivoida 10 000 itsemurhaterroristia, joita Hamas on sijoittanut Juudeaan ja Samariaan sekä Temppelivuorelle”.
www.timesofisrael.com/hamas-gaza-chief-threatens-to-renew-fighting-if-israel-violates-al-aqsa/,

– Hamas-johtaja Yahya Siwar esitti kutsun Israelille teloittaa hänet: ”Suurin lahja mitä Israelin voi minulle antaa, on teloittaa minut”.
”Pidän parempana kuolla marttyyrina F-16 ohjuksista kuin koronavirukseen tai muuhun sairauteen”. Hän sanoi menettäneensä 80 operatiivista miestään 11 päivää kestäneissä taisteluissa, 57 heistä oman aseellisen siipensä miehiä, 22 miestä pienempi ryhmittymä nimeltä ”Kansan Vastarintakomiteat”. www.timesofisrael.com/hamas-gaza-chief-threatens-to-renew-fighting-if-israel-violates-al-aqsa/,

– UNRWA:n Gazan johtaja Matthias Schmale totesi tutustuessaan IAF:n ilmapommitusten jälkiin Gazassa: ”IAF:n iskut olivat täsmällisiä ja hieno-säädettyjä”. Hän joutui kuitenkin perumaan todenperäiset sanansa Israelin TV:n toimittajille, arabiryhmien hillittömän painostuksen alla. www.timesofisrael.com/unrwa-gaza-chief-apologizes-for-saying-idf-strikes-precise-and-sophisticated/,

– Sheikh Jarran arabiasukkaitten karkottamisen kodeistaan rakennuksesta, jossa he ovat asuneet jättäen vuokrat maksamatta juutalaisille omistajilleen, vielä odottaessa ratkaisuaan kansainvälisen painostuksen alla, julkisuuteen on noussut samantapainen tapaus Silwanin lähiössä.

Silwanin lähiössä olevasta rakennuksesta pyritään oikeuden päätöksellä poistamaan 19 arabiperhettä. Vastaavia tapauksia on varmaan satoja, jotka syntyivät Jordanian miehittäessä Jerusalemin itäosat 1948 sodassa ja karkottaessa juutalaiset asukkaat pyrkiessään islamisoimaan niitä.

Jordania (entinen Transjordania) liitti miehittämänsä alueet valtioonsa, mutta vain Englanti ja Pakistan tunnustivat päätöksen lailliseksi. Jordania luopui myöhemmin kaikista vaatimuksistaan miehitettyihin alueisiin, pitäen vain pyhienpaikkojen (Temppelivuoren) valvonnan Islamin Säätiön käsissä.
www.timesofisrael.com/palestinians-protest-as-jerusalem-court-mulls-possible-silwan-evictions/,

– Israelia on syytetty milloin mistäkin rikoksesta Gazan taistelujen aikana. Vakavimpia syytöksistä ovat äskettäiset syytökset kansanmurhasta.
Hamasin virkamiesten antamat lausunnot uhrimääristä ja tuhoista on useimmissa tapauksissa todettu valheellisen liioitelluiksi ja harhaanjohtaviksi.

Lakiasioihin perehtyneet juristit ovat pääsääntöisesti kauhistelleet tuhojen määrää, mutta joutuneet korjaamaan Hamasin heille antamia lukuja, vaikka myös yleisön antamissa kommenteissa surkutellaan samaa.
Syytökset kansanmurhasta (genocide) ovat kuitenkin herättäneet juristien omatunnot esittämään, että valheellakin täytyy olla jotkut rajansa.

Kansainvälisesti tunnetut ja tunnustetut asianajajat ovat vetäytyneet eroon näistä syytöksistä, koska niillä ei ole juridista pohjaa.

Ihmisoikeusasianajaja ja aktivisti Sari Bashi sanoo IDF:n sotilastoimien olleen osin vääriä ja laittomia, mutta niistä puuttuvat kansanmurhan motiivit ja näytöt, eivätkä ne sovellu Gazan tapaukseen.
www.timesofisrael.com/people-are-accusing-israel-of-genocide-these-human-rights-lawyers-beg-to-differ/,

– Rajapoliisin komentaja sanoo joutuneensa shokkiin tajutessaan leiskuvan vihan syvyyden: ”Jouduin shokkiin tajutessani vihan syvyyden, nykyinen rauhantila on pelkkä illuusio kaupungeissa, joissa arabit ja juutalaiset asuvat lähellä toisiaan.

”Seuraavalla kerralla väkivaltaisuuksien puhjetessa uudelleen, katutaisteluissa tullaan käyttämään tuliaseita” hän ennustaa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/306983,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 21 -31; Tiberias 19 -37; Suolameri 29 -39; Eilat 27 -41 +C-astetta, helteistä ja aurinkoista, huomenna tilapäisesti viilenevää.
www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,