Valikko Sulje

Torstai 24.12.2020

TORSTAI 24.12.2020
01. Joulujuhlien aattopäivänä, jolloin maailman väestön tulisi hiljentyä tutkimaan sydämessään, mitä enkelien sanoma yöllä Temppelin lampaita vartioiville paimenille – ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto”- meille merkitsee itse-kullekin.

Onko maassa rauha, ja onko se omassa sydämessä ”ihmisten menehtyessä pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa kaaoksen levitessä maailmalla ja myös taivaitten voimien järkkyessä”?

Kuten saatana kiusasi Eevaa: ”Onkohan Jumala todella kieltänyt syömästä hyvän ja pahantiedon puusta; jospa Adam ymmärsi asian väärin, ja sehän on toisen kädentietoa, ja minulla on siitä oikeaa tietoa”, median välineet levittävät aina suurten uskonnollisten juhlien alla ns. asiantuntijoitten kirjoituksia, joilla pyritään mitätöimään Jumalan Sanassa ilmoitetut tiedot.

Täten arkeologien ja teologisten tutkijoitten mukaan Jeesuslapsi ei syntynyt Betlehemissä vaan Nasaretissa, joka oli sentään kaupunki, eikä jokin pahanen pikkukylä savimajoineen, unohtaen tiedot, että kuningas Davidin isä Yishai asui perheineen Betlehemissä, ja sinne Davidin jälkeläisten tuli ilmoittautua heidän rekisteröimisekseen verollepanoa varten.

Ei heille myöskään merkitse mitään se, että juutalaisten profeetat vuosisatoja ennen olivat ilmoittaneet juutalaisten odottaman Messiaan syntyvän Betlehemissä, kuten Miika kertoo profetiassaan:

”Mutta sinä Betlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta Minulle tulee Hän, joka on oleva Hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista”.

Myöskin Jeesuksen syntymän ajankohdasta kiistellään, koska Hän syntyi: syksyllä vaiko talvella – Temppelin uhrilampaita tarvittiin ympäri vuoden, myös talvella – mutta Jumala taivaassaan, jossa yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä, Hän näkee menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhtenä kokonaisuutena, ja saattoi ilmoittaa:

”Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle Vuorelleni. Minä ilmoitan, mitä Jehovah (Isä Jumala) on säätänyt. Hän lausui Minulle: ”Sinä olet Minun Poikani, tänä päivänä Minä Sinut synnytin. Ano Minulta, niin Minä annan pakanakansat Sinun perinnöksesi ja maanääret Sinun omiksesi”. (Ps2:6 -8)
Mikä oli se päivä, josta psalmi puhuu? Se oli se päivä, jolloin Jumalan Poika Jeesus Kristus syntyi neitsyt Marialle Juudean Betlehemissä. Eikä se ole mikään satunnainen, vaan tarkoin määritelty päivä; se on kirjoitettu Jumalan pitämän arkiston kirjakääröön. (Hebr.10:7)

”Katso, Minun Palvelijani, jota Minä tuen, Minun valittuni, johon Minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, Hän levittää kansakuntiin oikeuden”. (Ps 42:1,2)

02. Israelin johtajatason henkilöt ovat yksi toisensa jälkeen käyneet ottamassa Pfizer KV-rokotteen joko kansalaisten rokotteen vastaisten pelkojen hälventämiseksi tai siksi, ettei halua olla pelkuri ja joutua pilkan kohteeksi.

Ei ole kerrottu kansalle, onko rokotuksista ollut seurausvaikutuksia ja jos on, minkälaisia. Sunnuntaina aloitettu prosessi jatkuu omalla painollaan.

Arvostetut auktoriteetit kertovat median tuotteissa, ettei maskeista ole mitään apua, päinvastoin, ne levittävät viruksia pisaroiden kautta, jotka tunkeutuvat maskin kankaan läpi ja sen sivuista sisään ja ulkoilmaan.

Olkoon miten tahansa, viranomaiset sakottavat raskaasti niitä, joilta maski puuttuu, tai muuten rikkovat annettuja määräyksiä. Se on pakkovaltaa.

Hallitus suunnittelee edelleen aloittavansa ”sulkemiset” ehkä sunnuntaina, ja se kestäisi ainakin 2 viikkoa tai kauemmin. Myös ulkona liikkumista rajoitetaan ja julkiset tilaisuudet kielletään. Lentoliikenne suljetaan suunnitelmien mukaan kokonaan myöhemmin määrätyksi ajaksi.

Jerusalemin piirioikeuden tuomari Rivka Friedman-Feldman, joka johtaa Netanyahun syytöstoimia tutkivaa paneelia, testattiin positiiviseksi, vaikka ei itse tunne olevansa sairas. Hänet määrättiin karanteeniin tammikuun 1.päivään, mikä voi vaikuttaa oikeusistuntojen aikatauluun. Hänet tunnetaan tuomarina, joka on koventanut syytetyille annettuja tuomioita.(Katz, Olmert)

Likudin ke. Shlomo Karhi pyysi Korkeimman Oikeuden presidenttiä Eshter Hayutia jääväämän Friedman-Feldmanin, koska hänen poikansa työskenteli lakiyhtiössä, joka neuvoi Walla News johtajaa ja avaintodistajaa tapaus 4000, jota pidetään raskaimpana syytöksenä. Hayut tuskin suostuu pyyntöön.

Netanyahun vastaiset oikeustoimet aloitettiin toukokuussa, mutta niissä on ollut toistuvia viivytyksiä ja aikataulun uudelleen jenkauksia.
www.timesofisrael.com/israel-set-to-enter-3rd-national-lockdown-on-sunday-as-infections-surge/,
www.timesofisrael.com/head-judge-in-netanyahu-trial-gets-covid-3-weeks-before-key-hearing/,

03. UUTISIA LYHYESTI

– Kuka tai mikä hyvänsä vaalit voittaa, maaliskuun vaalit tulevat muuttamaan Israelin täysin, sanoo David Horovitz (ToI),
www.timesofisrael.com/whoever-wins-well-be-a-fundamentally-changed-israel-when-this-election-is-over/,

– Vaalitaistelujen alettua toden teolla, Likud yrittää kampata Gideon Saarin perustaman ”New Hope” puolueen rahoituksen. Hallituksen ministerit hyväksyivät sisäisen talouspaketin, joka antaa hallitukselle liikkumisvaraa ennen maaliskuun vaaleja ja uutta Knessetiä, mutta ei pysäytä toimia Knessetin hajottamiseksi.
www.timesofisrael.com/ministers-okay-interim-financial-package-as-new-elections-set-to-be-called/,

– Netanyahun läheinen neuvonantaja, monipuolisen koulutuksen saanut ministeri Zev Eelkin, joka siirtyi ennen 2009 vaaleja Kadimasta Likudiin, nieli kyyneleitään ilmoittaessaan julkisesti, ettei hän voinut enää suositella kansaa äänestämään Netanyahua, ja ilmoitti eroavansa ja siirtyvänsä Gideon Saarin perustamaan New Hope puolueeseen.

Saarin tavoitteena on rakentaa Likud II Netanyahun johtaman Likud I:n raunioille. Elkin paljasti pyytäneensä Bibiä olla perustamasta hallitusta SiniValkoisen tukeen uskoessaan uuden Knessetin myöntävän hänelle immuniteetin syytöksistä.

Elkin sanoo, että ”Ranskalaisen lain” mukaisen taantuvan immuniteetin pyytäminen tekemistään rikoksista oli liikaa hänelle, ja siksi hän erosi.
”Bibi perusti oman henkilökulttinsa, mikä tuhoaa Likudin” Elkin sanoi.
www.timesofisrael.com/ministers-okay-interim-financial-package-as-new-elections-set-to-be-called/,

– Uuden gallupin mukaan Likudin ote vallasta alkaa heiketä; kannatus nyt:
Likud 25 jäsentä; New Hope 22; Yesh Atid ja Yamina kukin 15; Joint List 11; Ysrael Beitenu 7.
Sekä Likud että Yesh Atid ovat menettämässä kannatustaan Saarin puolueelle. Yaminan johtaja Naftali Bennett sanoo pyrkivänsä pääministeriksi, mutta hänen toiveensa tuskin toteutuu näillä lukemilla.
www.jpost.com/israel-elections/likud-holds-small-lead-of-three-mandates-over-saars-new-hope-poll-653101,

– Israelin uudet vaalit saavat Trumpin toivomat rauhansuunnitelmat arabi-maiden ja Israelin välillä saivat äkki-pysähdyksen jarrut kirskuen. Presidentti Tumpilla on aikaa tammikuun 20 päivään saakka, jolloin on tarkoitus vihkiä USA;n uusi presidentti 4-vuodeksi virkaansa.
www.jpost.com/middle-east/election-brings-netanyahu-and-trumps-mideast-peacemaking-to-a-screeching-halt-653063,

– UAE:n ja Bahrainin lisäksi tarjolla ovat Sudan ja Marokko, joiden kanssa on allekirjoitettu aiesopimuksia, Indonesia ja Oman ovat kuulolla,
Saudi Arabia haistelee tuulen suuntaa, ja seuraa Iranin toimia.

Pakistan on myös oireillut suunnan muutosta, mutta se kuuluu Iranin johtamaan sirppialueeseen, joka ulottuu Irakin ja Syyrian kautta Libanoniin, rajoittuen Israelin pohjoisrajaan.
www.timesofisrael.com/trump-administration-offering-indonesia-billions-in-aid-for-israel-normalization/,

– Presidentti Donald Trumpin viimeisimpiä tekoja Israelin hyväksi on se, että USA tulee leimaamaan Juudeassa ja Samariassa valmistetut tuotteet merkillä ”made in Israel”, Israelissa valmistetuiksi.

Tämä on merkittävä edistysaskel Juudean ja Samarian valmistajille ja kipeä isku EU:n ja YK:n harjoittamaa Israel vastaisuutta vastaan.
Toivotan kaikille lukijoille ja tukijoille rauhallista ja levollista joulunaikaa sekä entistäkin tuottoisampaa ja innostavampaa uutta vuotta 2021.
”Rauhan Minä jätän teille, Minun rauhani, sen Minä annan teille, en Minä anna kuten maailma antaa, älköön teidän sydämenne olko murheellinen, älköönkä peljätkö”. ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta Minä olen voittanut maailman”.
(Joh. 14:27; 16:33)
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 09 -14: Tiberias 13 -21; Suolameri 19 -25; Eilat 15 -25 +C-astetta, lämpenevää, puolipilvistä, ajoittaisten sadekuurojen mahdollisuus. www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

1 Comment

Kommentointi ei ole käytössä.