Valikko Sulje

Torstai 16.04.2020

TORSTAI 16.04.2020
01. Tänään Pessah-lomaviikon loputtua Israelissa odotettiin hartaasti, että maahan saataisiin lopultakin pysyvä hallitus, mutta aamun uutiset kertovat kovin epämääräisin sanoi, etteivät Netanyahu ja Gantz pystyneet sovittamaan osa-puolten väille nousseita ongelmia, joissa henkilökohtaiset tavoitteet näyttelevät ehkä jopa ratkaisevaa osaa – vaikka media e kerro sitä suoraan.

On vielä epäselvää, mitä tämän jälkeen tapahtuu tällä ”rintamalohkolla”, mutta raporteissa vihjaillaan, että presidentti Rivlin voinee jatkaa Gantizille antamaansa mandaattia, vaikka kaiken järjen mukaan Bibille olisi myös annettava mahdollisuus yrittää onneaan. Gantzille annettu lisäaika päättyi keskiyöllä 24.00.

Presidentti Rivlin on saanut päähänsä pakkomielteen, että uusi hallitus tulee olemaan yhteyshallitus, menköön syteen tai saveen, eikä hän näytä uskovan Netanyahun mahdollisuuksiin löytää tarpeeksi kansanedustajia hallituksen tueksi, että sitä voitaisiin nimittää ”kansalliseksi yhteyshallitukseksi”.

Ehkäpä päivän aikana selviää, mihin suuntaan tuuli puhaltaa. Palataan asian.
www.timesofisrael.com/sidelined-in-unity-talks-religious-right-may-be-better-off-walking-away/.

02. Hallituksen muodostamista sivusta seuraten näyttää ilmeiseltä, että Gantzin johtamalla SiniValkoisella tynkäpuolueella on tavoitteena saada johtava asema maassa, jonka se katsoo voivansa saavuttaa käyttäen hyväkseen Netanyahun oikeudellisia ongelmia presidentti Rivlinin isällisessä tuella.

Gantz voi parlamentin puhemiehenä päättää, mitä lakiesityksiä hän päästää täysistunnon käsittelyyn. Toiseksi saamalla otteen tuomarien vallinnasta päättävässä komiteassa hän varmistaisi, että tuomareiksi ja etenkin Korkeimpaan Oikeuteen valitaan hänen haluamiaan vasemmistolaisia tuomareita.

Ei ole selvää, pysyykö Gantz Knessetin puhemiehenä, jos hänet valitaan hallituksen varapääministeriksi Netanyahun toimiessa sen pääministerinä, ja 1.5 vuoden kuluttua noustessaan pääministerin korkeaselkänojaiselle tuolille.

SiniValkoisen ensitavoitteena oli hyväksyttää Knessetissä laki, jolla Netanyahua estettäisiin toimimisesta pääministerinä korruptiosta syytettynä tai tuomittuna.

Netanyahun asema luovuttuaan pääministerin tehtävistä, on yksi neuvottelujen vaikeimpia kysymyksiä. Gantzin toivoma laki estäisi häntä jatkamasta hallituksen ministerinä.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278685,

03. Israel on ollut Pessah-lomaviikon ajan lähes täydellisessä lukituksessa, mutta hallituksen tulee kuitenkin päättää, miten lukitukset avattaisiin maassa.

Keskellä uuden hallituksen neuvotteluja Netanyahun toimenpidehallitus käsittelee torstain istunnossaan myös tätä ”exit-kysymystä”.

Vastaavien ministerien laatiman raamiehdotuksen mukaan, jota esitellään hallitukselle tänään, sunnuntaista lähtien kahden viikon aikana työvoimaa tullaan nostamaan nykyisestä 15 %:sta 50 %:in.

Samaan aikaan kaupat ja kauppakeskukset 15 kohteeseen saakka saavat avata ovensa noudattaen Terveysministeriön antamia sääntöjä.

Vähitellen erityisopetuslaitokset, lastentarhat ja koulut kolmanteen asteeseen saakka avataan, mutta opiskelijoitten määrää luokissa rajoitetaan.

Esityksen mukaan liiketoiminnat, jotka eivät myy ruokatarpeita tai valmista välttämättömiä kulutustavaroita, voivat avata ovensa.

Jos kaikki käy esityksen mukaisesti, talouden avaamisten toinen vaihe tulee alkamaan toukokuun alussa, mikä nostaa työvoiman käyttöasteen 85 %:in. Liiketoimia ja supermarketteja avataan lisää. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278721,

04. Puolustusministeri Naftali Bennett esittää omaa kilpailevaa suunnitelmaansa.

Sen mukaan talous, kauppa ja opetusjärjestelmän – lastentarhoista kolmanteen asteeseen – koulut voisivat avata ovensa ensi sunnuntaina.

Lähes 100 % liiketoimista avattaisiin Israelissa: tuotanto- myynti- ja palvelu-toiminnot, poikkeuksina olisivat vapaa-ajan, huvittelu ja laajat keskitykset, mutta se ei koskisi yli 65-vuotiaita eikä aiemmin sairastuneita, joilla virus-tartunta vaara on suurempi ja vastustuskyky (immuniteetti) heikompi.

Bennett esittää samalla useita lisätoimia, mukaan lukien sosiaalisen erottautumisen sekä ennalta varautumista, erityisesti 65 ja yli-vuotiaille, sekä erityishoitoa tarvitseville kuudesta 50-vuotiaisiin, kiinnittäen erityistä huomiota hoivakoteihin ja vanhustentaloihin.

”COVID19 testejä tulisi lisätä, ja testitulosten analysointiaikaa lyhentää. Bennett esittää myös sulkumääräysten kohdistamista suuresti tartuntoja saaneisiin kohteisiin – rakennus- ja lähiötasolla – yleisten sulkumääräysten asemesta”.

Naftali Bennett sanoo: ”Taloudellinen ja lääkintävahingot sekä vahingot Israelin kansalliselle voimalle jatkuvan sulun vuoksi ovat suhteellisesti suuremmat kuin viruksen aiheuttama suora lääkinnällinen riski, mikä on hallittavissa. Jatkuva tai osittain vähennetty sulku samalla tasolla aiheuttaa Israelin valtiolle ja sen asukkaille vakavia vahinkoja”.

”Sadat tuhannet itsensä-työllistävät näkevät liiketoimensa tuhoutuvan, miljoona työtöntä jäävät täysin ilman toimeentuloa. Epidemian sumussa tehdyt sulut, jotka olivat silloin oikeutettuja, eivät ole sitä enää”.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278721,

05. UUTISIA LYHYESTI
– Israelilainen UAV-kone ampui kaksi ohjusta autoon Syyrian puolella Syyrian ja Libanonin välistä rajaa. Auto tuhoutui, mutta siinä olleet ehtivät paeta.

Arabimedia kertoi keskiviikkona, että auto kuului Hizbullahille, kuljettaen aseita Libanonista Syyriaan. Autossa oli kaksi matkustajaa, jotka pakenivat ensimmäisen ohjuksen räjähtäessä auton lähellä, kuljettaja pakeni vähän ennen toista ohjusta. Raportti Israelin osuudesta on ristiriitainen.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278721,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278743,

– Massachusettin alueoikeus syytti eilen illalla 36-vuotiasta miestä John Michael Ratbon yrityksistä tuhota juutalaisten hoivakodin käyttäen 5-gallonan kaasusäiliötä.
Tutkimusten mukaan hän asetti kaasukanisterin lähelle hoivakodin sisäänkäyntiä, lähellä synagogaa ja juutalaisia kouluja.
Kaasusäiliön vierestä poliisi löysi poltettua paperia, joka oli kristittyjen käyttämä lentolehtinen. Hän yritti räjäyttää kaasun papereilla.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278721,

– Forbesin Talousmakasiini julisti tutkimuksen, joka osoittaa – tutkittuaan 60 maan toimia koronavirus-epidemian aikana eri faktoja – turvallisuus, riskitaso, hoidon tehokkuus, ja hallituksen tukea viruksen tartuttamille ihmisille, että Israel on turvallisin maa koronaviruksen aikana.
Toisena on Saksa, 3 EteläKorea, 4 Australia.
Varallisin maa on Italia, jota seuraavat USA, Englanti, Espanja ja Ranska. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278720,

– Israelin Terveysministeriö ilmoittaa, että yhdessä päivässä suoritettujen testien määrä ylitti ensimmäistä kertaa 10 000 testiä/päivä. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278717,

– Fox News lähellä olevat lähteet selittävät, että COVID19 kehitettiin Wuhanin laboratoriossa Kiinassa, ei bioaseeksi, vaan todisteeksi siitä, että Kiina on yhtä pätevä tai kyvykkäämpi kuin USA taistelussa virusta vastaan.

Fox News kertoo edelleen, että virus levisi lepakosta, ja että viruksen ensimmäinen potilas työskenteli laboratoriossa.

Presidentti Trump kieltäytyi vastaamasta journalistin kysymykseen, oliko viruksen ensimmäinen tartunnan saanut nainen, joka tartutti sen poika-kaverilleen. Trump kieltäytyi myös kertomasta tässä vaiheessa, mitä hän ja Kiinan presidentti Xi Jinpiang puhuivat puhelimessa Wahunin laboratoriosta.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278724,

– USA:n laivaston upseerit syyttävät Iranin IRGC:n pienalusten toistuvasta häirinnästä ajaen suurella nopeudella USA:n sota-alusten edestä ja takaa ollen lähellä yhteentörmäystä, Persianlahdella lähellä Kuwaitia keskiviikkona.

Iranin viranmaiset vastasivat syytöksiin vasta sen jälkeen, kun Iranin IRGC:n aseelliset joukot (kuten uskotaan) kaappasivat Hong Kongin lipulla varustetun öljytankkerin SC Taipei ja sen kiinalaisen miehistön ennen vapauttamistaan.
www.ynetnews.com/article/Syv2eFSdU,

– Poliitikkojen turhan venkoilun vuoksi turhaantunut ja varmaan ärtynytkin presidentti Reuven Rivlin katsoi Gantzille antamansa mandaatin lisä-aikoineen epäonnistuneen, ja palautti sen takaisin Knessetille.

Presidentti toimi ohjekirjansa mukaisesti antaen Gantzille ja Netanyahulle käytännössä 3 viikkoa (21 vuorokautta) keskustelujen jatkamiseksi. Poliitikot alkavat puhua uusista vaaleista yhä julkisemmin, vertaillen gallupien tuloksia, jotka lupaavat oikeistopuolueille kunnollisen ”rökälevoiton”. www.timesofisrael.com/liveblog-april-16-2020/,

– Presidentti Rivlin osoitti kirjeensä Knessetin puhemiehelle, joka sattuu olemaan Benny Gantz, SiniValkoinen, todeten mm. ”Peruslain artikla 10 mukaan The Government 2001 Knessetin jäsenten enemmistö voi vaatia kirjallisesti, että valtion presidentti antaa tehtävän hallituksen muodostamisen määrätylle Knessetin jäsenelle, joka siten hyväksyi kirjallisesti, kaikki 21 vuorokauden sisällä presidentin ilmoituksesta.”

Tehtävää ei annettu enää Gantzille, joka käsittääkseni esteellisenä joutuu eroamaan Knessetin puhemiehen tehtävistä voidakseen asettua ehdokkaaksi hallituksen muodostajaksi. Rivlin toivoo tuloksia mahdollisimman pian neljänsien vaalien välttämiseksi vuoden sisällä. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278730,

– Jihad Watch raportoi Pakistanista, että maan viranomaiset kieltäytyvät jakamasta kansainvälistä ruoka-apua ja koronavirus avustuksia kristityille, ja jakavat ne vain vain muslimeille.
International Christian Concern (ICC) kertoo tällaisesta tapahtumasta jo neljättä kertaa Pakistanissa yhteisöissä, jotka viranomaiset olivat lukinneet viruspandemian vastaisessa taistelussa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278740,

– Israelilaisten pelastusoperaatio Marokosta Israeliin viivästyi Marokon ja UAE:n välisen konfliktin vuoksi.

Galei Tzahal aamu-uutiset kertoi Efi Trigerin kanssa, että UAE evakuoi 180 kansalaistaan Marokosta, mutta 74 eivät saavuttaneet lentoa. Tämän johdosta UAE tarjosi Israelille lentokoneen lähettämiseksi Marokkoon, joka voi tuoda heidät samalla koneella kuin omat kansalaisensa.

ELAL ei lennä suoraan Marokkoon sen kiellettyä ne. Israel hyväksyi tarjouksen, mutta Rabat Marokossa vaati vihastuneena järjestämään lennot suoraan Rabatin eikä Israelin kanssa. Muutkin maat ovat joutuneet vaikeuksiin Rabatin esittämän vedon vuoksi.

Israelilaisia matkustajia on Marokossa kahdessa kaupungissa: osa Marokon hallituksen kustannuksella Marrakeshin hotellissa, osa juutalaisyhteisön jäsenten kodeissa Casablancassa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278731,

06. 12 591 israelilaista on Terveysministeriön tilaston mukaan saanut COVID19 tartunnan 16.04.2020 kello 9.00 mennessä.

Kuolleitten määrä on 140; vakavasti sairaita 174, joista 140 on hengityskoneissa.
Toiset 172 potilasta ovat sairaalassa, ilman akuuttia vaaraa, 9 481 potilasta ovat lievästi sairaita; 2624 israelilaista potilasta ovat parantuneet.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278733,

07. Jordania ilmoitti virallisesti peruuttavansa kaikki moskeijoittensa tilaisuudet ensi viikolla alkavan muslimien paastokuukauden Ramadanin ajaksi. Kuningaskunnan uskonnollisten asiain ministeri Mohammed Khalaileh ilmoitti lehdistölle, että moskeijat on suljettu, ja että moskeijassa suoritetut Taraweeh-iltarukoukset tulee kunkin yksilön suorittaa kotonaan turvallisuussyistä.

Jordania julisti aiemmin kansallisen ulkonaliikkumiskiellon, joka rajoittaa 10 miljoonan kansalaisen liikkumisvapautta.
Jordaniassa on 391 virus-tartunnan saajaa; kuolleita on 7.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278712,

Ramadanin aikana PA/PLO:n arabien suorittamat lammas- ja vuohivarkaudet Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä lisääntyvät dramaattisesti. Kokonaisia lammaslaumoja varastetaan kuorma-autoilla, eivätkä poliisit uskalla mennä arabikyliin palauttamaan varastettuja eläimiä.
Muslimit tarvitsevat lampaita yöllisiin massauksiinsa päiväpaaston jälkeen.

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 09-25; Tiberias 16 -30; Suolameri 18 -32; Eilat 17 -29 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna, lämpötila laskee rajusti 18 asteeseen. www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

Kiina katselee vahingoniloisesti neljän USA:n lentotukialusten jouduttua COVID19 viruksen riepoteltaviksi, väittäen ettei SLA ole saanut tartuntaa.
USA Theodor Roosevelt testasi 600 tartuntaa, 1 kuollut, 4 sairaalassa. Aluksessa on 4 860 merisotilasta, joista suuri osa evakuoitiin.
www.zerohedge.com/geopolitical/china-gleeful-4-us-carriers-hampered-covid-19-boasts-pla-navy-not-impacted,