Valikko Sulje

Tiistai 30.04.2019

TIISTAI 30.04.2019

Olen pyrkinyt liittämään uutisraportteihin taustatietoja,
joita useilla lukijoistani ei ole edellytyksiä tarkistaa linkkien
englanninkielisistä teksteistä. Jos tämä häiritsee muita lukijoitani, pyydän
hyppäämään ja – kuten Luther sanoi – ”nostamaan hattua” ja siirtymään
seuraavaan kappaleeseen.

Tänään 30.04.2019  21. Knessetin 120 jäsentä vannovat
virkavalansa juhlallisessa tilaisuudessa. 49 heistä ovat ensikertalaisia.

Knessetin jäsenet ja heidän omaisensa
saapuvat Knessetiin 08.00 aamulla. Knessetin palkkaamat henkilöt valmistavat
tiloja juhlallista vastaanottoa varten, joka tällä kertaa on näyttävämpi kuin
koskaan.

He siirtyvät Knessetin tiloihin punaista
mattoa myöten, ja heille annetaan kullekin Keskusvaalikomitean valmistaman
virallisen Knessetin jäsenen valtakirja, sekä kukkanen takkinsa rintapieleen.

Heitä valokuvataan erikseen
valtakirjansa kanssa ja yhdessä toisten jäsenten kanssa. Myöhemmin
kansanedustajat omaisineen kutsutaan Chagall-olohuoneeseen, jossa heille
tarjoillaan virvokkeita ja välipalaa.

Siirtyessään tilasta toiseen heillä n
mahdollisuus tutkia valokuvanäyttelyä ”Knessetin 70 vuotta”, joka on myös
BenGurionin terminaalissa, mutta joka asetettiin Knessetiin erityisesti
valanvannomis-tilaisuuden kunniaksi.

Presidentti Reuven Rivlinin saapuessa 15
00 Knessetiin juhlallista avaamis-seremoniaa varten, ensimmäistä kertaa hänen
kunniakseen on järjestetty kunniakaarti.

Juhlallisuudet jatkuvat pitkin päivää
maljannostamissineen, ja nykyisen Knessetin puhemies Yuli Edelstein lukee istuntosalissa
jokaisen Knessetin jäsenen nimet kunkin jäsenen noustessa seisomaan vakuuttaen
uskollisuuttaan.

Ensimmäinen äänestys suoritetaan 21.
Knessetin puheenjohtajan valinnasta, mihin ennakkoarvioiden mukaan valitaan sen
nykyinen haltija Yuli Edelstein.   www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262454,

Blue and White (Sinivalkoinen) puolueen johtajakaksikko
Gantz ja Ashkenazi sekä  Laborpuolueen
johtaja Gabbay eivät osallistuneet maanantaina järjestettyyn Knessetin
avaamisseremioiden ja työskentelyn valmistelutilaisuuteen, mikä herätti pientä
ihmettelyä myös kyseisten puolueitten sisällä.

Blue and 
Whiten jäsen ke. Yoaz Hendel tunnusti: ” En ole tietoinen, miksi he
eivät ole läsnä, mutta ymmärtääkseni puolueiden johtajat eivät yleensä
osallistu sellaisiin tilaisuuksiin. Uskon heidän suorittavan parlamentaarikon
työnsä parhaalla mahdollisella tavalla. Katson itseni kansan palvelijaksi”.

Maanantaina kansanedustajille annettiin
istuntojärjestys Knessetin istunto-salissa, missä tarvittiin pientä sovittelua:

Shasin edustaja Michael Malkieli pyysi
istuimensa siirtoa pois naisen vierestä.

Labourin veteraaniedustaja Shelly Yachimovich
sai Knessetin lakikomitean erityisluvan jäädä pois ulkomaanlomansa vuoksi. Hän
vannoo valansa erikseen.

Maanantain valmistelutilaisuudessa Yuli
Edelstein totesi: ”Edellisessä Knessetissä tehtiin 5977 lakiesitystä, joista 4
% hyväksyttiin laiksi, ja 77 % eivät edenneet valmistelua pitemmälle. Esittäkää
uusia lakeja, mutta varmistakaa, että niillä on mahdollisuus tulla
hyväksytyksi.”

www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5501268,00.html,

www.timesofisrael.com/knesset-newbies-day-civics-lessons-car-choices-and-a-plea-to-serve-the-public/,

www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/21st-Knesset-to-be-sworn-in-today-588240,

Näyttää siltä, ettei New York Timesin Trumpista ja
Bibistä julkaisema pilakuva ollut vahinko, sillä tämä lehti NYT julkaisi
lauantaina uuden Israel-vastaisen pilakuvan kansainvälisessä julkaisussaan.

Edellinen Trumpia ja Bibiä koskeva
pilakuva julkaistiin torstaina, minkä NYT veti poisjakelusta lauantaina ja
myöhemmin sunnuntaina pyysi anteeksi julkaisuaan.

Lauantaina julkaistussa uudessa
pilakuvassa näytetään Bibi (Netanyahu) puettuna kauhtanaan ja- kuten näyttää –
sokeana pitäen toisessa kädessään Davidin tähdellä varustettua laattaa, ja
toisessa kameraa pyrkien ottamaan selfien itsestään.

Israelia kannattava yhteisö tuomitsi
toisen pilakuvan suoralta kädeltä.

Anti-Defamation League (ADL) Jonathan
Greenblatt repi NYT:n puolustuksen hajalle: ”Tämä on tunteeton, sopimaton ja
hyökkäävä. Se osoittaa taas kerran, että NYT:n on syytä opettaa
henkilöstölleen, mitä antisemitismi tarkoittaa. Vaadimme välittömiä toimia.”

Monet muut medialähteet ja poliittiset
johtajat tuomitsivat samoin pilakuvan.

Israel News Agency: ”NYT:n vielä pyydellessä
anteeksi edellistä pilakuvaansa, se jo julkaisi uuden kansainvälisessä
julkaisussaan. NYT levittää vihaa, väkivaltaa ja terrorismia kansainvälistä
juutalaisyhteisöä vastaan”.

Myös lukuisat yksityishenkilöt ovat
ilmaisseet inhonsa ja vastalauseensa NYT:n aloittamaa vihakampanjaa Israelia
vastaan.

Edellinen pilakuva Trumpista ja häntä
ohjaavasta koirasta muistuttaa natsipropagandan julkaisemaa pilakuvaa vuodelta
1940, jossa mustapukuinen juutalainen ohjaa kädestä brittipääministeriä Winston
Churchilliä.

NYT pyrki aluksi vähättelemään
ensimmäistä pilakuvan julkaisua, mutta esitti anteeksipyynnön myöhemmin
syyttäen siitä yhtä toimittajaa ja lupasi hoitaa sopivan seurantamenetelmän
järjestämiseksi.

www.breitbart.com/the-media/2019/04/29/new-york-times-prints-another-anti-israel-cartoon-amid-antisemitism-scandal-rocking-newspaper/,

Presidentti Donald Trump on joutunut hillittömien
hyökkäysten kohteeksi USA:n kongressin edustajainhuoneen taholta, joitten on
mahdotonta hyväksyä Trumpin politiikkaa ja uskoa, että he todella hävisivät
2016 vaalit.

Trumpin pyynnöt varojen myöntämiseksi
muurin rakentamiseksi USA:n ja Meksikon väliselle rajalle, jolla estettäisiin
hallitsematon laiton maahanmuutto, on hylätty edustajainhuoneessa suoralta
kädeltä. 

USA:n äänestäjät näyttävät kuitenkin
ymmärtävän Demokraattisen puolueen kaksinaamaisuuden ja tukevat Trumpin
haluamaa muuria etelärajalleen. Pentagon tarjoutui rakentamaan osan muurista.

Washington Post julkaisi teettämänsä
mielipidetiedustelun, jonka mukaan USA:n keskilännen epävarmat äänestäjät
(swing-voters) tukevat Trumpin siirtolais-politiikkaa.

Keskilännen sitoutumattomista äänestäjistä
40 % sanoo luultavasti äänestävänsä Trumpia v. 2020 vaaleissa, 36 % sanoo ehkä
vastustavansa; 22 % sanoo, ettei siirtolaisuus ole heille merkittävä tekijä.

Lähes 2/3 GOP:n kannattajista (63%)
sanoo kannattavansa Trumpin siirtolaisuus-politiikkaa, vain 16 % vastustaa
sitä. www.breitbart.com/politics/2019/04/29/poll-midwest-swing-voters-back-donald-trumps-immigration-policies/.

USA:n Demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi
pyrkivä Obaman varapresidentti Joe Biden pyrkii nyt nostamaan osakkeitaan
muistelemalla menneitä ratkaisujaan voidakseen vain todeta joutuneensa
heikoille jäille, mikä näin jäiden lähtöaikaan on petollista.

Obama kehottaa entistä
varapresidenttiään luopumaan toiveistaan.

Biden, jota pyritään kutsumaan ”Amerikan
Joeksi”, pyrkii kosiskelemaan potentiaalisia äänestäjiään pyytämällä anteeksi
Anita Hilliltä, ettei hän tehnyt enempää auttaakseen Hillin todistaessa
Clarence Thomasia vastaan korkeimman oikeuden nimitysasiassa.

Biden sanoi The View haastattelussa
perjantaina, että hän uskoo Hillin joutuneen seksuaalisen häirinnän kohteeksi
Thomasin taholta.

Senaattori Arlen Specter kirjoittaa
muistelmissaan, että Joe Biden sanoi hänelle Anita Hillin valehdelleen, minkä
Biden tunnusti Specterin 2000 muistelmien mukaan. Nyt Biden yrittää kirjoittaa
historiaa uudelleen.

www.wnd.com/2019/04/senator-biden-told-me-anita-hill-was-lying/?cat_orig=politics,

FOX News Channel toimittajaSteve Hilton raportoi, että
Peter Schweizerin tutkimusten mukaan Joe Bidenin perheyhtiön liikesuhteet
Kiinan hallituksen kanssa nousivat miljardeihin USD, minkä johdosta hän on
helppo saalis musta-maalaukselle ja kiristykselle, eikä siten ole sopiva USA:n
presidentiksi.

Hunter Biden, Joe Bidenin toinen poika,
varmisti 1 miljardin USD rahoituksen Kiinan Pankilta, joka on yksi Kiinan
hallituksen käsivarsista.

Rahoitus koskee yksityistä yhtiötä, joka
Hunter Biden perusti yhdessä Christopher Heinzin kanssa, joka on entisen
ulkoministeri John Kerryn ottopoika.

Yhtiötä kutsutaan nimellä Bohai-Harvest
RST (BHR).

Hilton sanoo, että Joe Biden on
ehdottomasti korruptoitunut sisäpiirin jäsen, kieltäen vasemmiston ja
partisaanidemokraattien väitteet, että Joe Biden olisi työtätekevän kansan
mies. Hilton kutsuu Bideniä osaksi Trumpin kuuluttamaa suon perkaamista.

Hän antoi Joe Bidenille nimen ”Kiinan
Joe”. www.breitbart.com/politics/2019/04/29/ssteve-hilton-china-is-funding-biden-family-businesses-with-billions-of-dollars/,

Pääministeri Benyamin Netanyhaun vaalipuheisiin kuului
lupaus, ettei hänen hallituskautenaan evakuoida yhtään juutalaista yhteisöä,
eikä tuhota yhtään juutalaista kotia.

INN raportoi aamun uutisissaan: Juudean
ja Samarian siviilihallitus tuhosivat tiistaina juutalaisten rakentamat rakennukset
Maoz Estherin lähiössä lähellä Kochav HaShachar yhteisöä Binyamin alueella.

Tusinoittain rajapoliiseja kuljetettiin
lähiöön poistaakseen ”kapinalliset, joita oli tullut paikalle estääkseen
rakennusten tuhoamisen”.

Rajapoliisit pidättivät 30 nuorta,
joiden asioita hoitaa Honenu järjestön lakimies.

Maoz Estherin lähiö on toistamiseen
tuhottu siviilihallinnon toimesta vuodesta 2007 lähtien. Lähiö rakennettiin
Esther Galian muistoksi, jonka terroristit ampuivat kuoliaaksi hänen ollessaan
matkalla kotiinsa Kochav HaShachariin.

Asukkaat rakentavat poliisin hajottamat
rakennukset yhä uudelleen. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262464,

Ranskan Israelin lähettiläs Helene Le Gal kutsuttiin
maanantaina antamaan selityksen Ranskan eroavan USA:n lähettilään Gerard
Araudin kutsuttua Israelia apartheid-valtioksi.

Le Gal, joka tapasi Rodica
Radian-Gordonin, sai tuntuvia pyyhkeitä Araudin The Atlantic-makasiinille
antaman haastattelun vuoksi, jossa tämä kritisoi USA:n presidentti Donald
Trumpin rauhantiimin laatimaa ”Deal of the Century” todeten samalla, että ”voimakkaampi
osapuoli asettaa siinä omat vaateensa heikommalle”.

”Se on Jared Kushnerin
rauhansuunnitelman perusta”, lisäten: ”Se on esitys, joka on hyvin lähellä
sitä, mitä Israel haluaa” Araud sanoi.

Hän selitti, että ”se tekee PA/PLO:n
asukkaat kodittomiksi, ja että se tulee olemaan virallisesti apartheid-valtio.
Itse asiassa he ovat jo sitä.”

Israelin viranomaisia on kielletty
tapaamasta Araudia, joka matkustaa Israeliin lähipäivien aikana.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262469,

Kansainvälinen jälleenmyynti-yhtiö Amazon on
tunkeutumassa Israeliin, useiden vuosien spekulaatioiden jälkeen.

Tiistaina useat israelilaiset yhtiöt
raportoivat, että Amazon on ottanut yhteyttä heihin tarjoten niiden tuotteiden
myymistä Amazon.com websivun kautta israelilaisille kuluttajille.

Ensimmäisen askeleena pidetään
kuljetuksen tarjoamista, kuten tapahtui Australiassa, Intiassa ja nyt Amazon
Turkissa. Seuraava askel on varasto-rakennusten ja kuljetuskeskusten
perustaminen. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262468,

Lontoon kosher-ruuan levittämistoiminta nimitetään
Chicagossa viime vuonna surmatun kosher valvojan Eliyahu Moscowitzin mukaan, sanoo
hänen veljensä rabbi Yossi Mocowitz Jewish Chronicle haastattelussa.

Kyseinen liiketoiminta operoi Chabad House
liikerakennuksen kautta Wimledonissa, Lontoon eteläosassa.

Uudelleen avattu liikerakennus korvaa
aiemman Chabadin pääkeskuksessa Wimbledonissa toimineen rakennuksen.

Yossi Moscowitz sanoi, että uusissa
tiloissa avataan pieni kahvila, josta ihmiset voivat noutaa haluamansa, oleilla
siellä ja nauttia kahvia, ja leivonnaisia.

Eliahu Moscowitz, supermarketin kosher
ylivalvoja, ammuttiin kuoliaaksi Chicagossa Simchat Torah juhlien aikana
tilanteessa, jota poliisi kutsuu murha-aalloksi (killing spree), Hänet
murhattiin pian sen jälkeen, kun 36 tuntia aiemmin samassa East Rogers-Puiston lähiössä
73-vuotias Douglas Watts ammuttiin päähän hänet ulkoiluttaessaan koiraansa
lähiössä.

Poliisi ja yhteisöryhmät ovat tarjonneet
150 000 USD palkkion tiedoista, joiden perusteella murhaaja saadaan kiinni.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262463,

Rabbi Yisroel Godstein sanoi, että Poway Chabad ei voi
kustantaa aseistettua vartijaa, mutta jos se olisi voitu tehdä – tai hallitus olisi
avustanut sellaisen hankkimiseksi – murhaava lauantai-isku olisi ehkä voitu
välttää.

Yhteisön turvallisuuspalvelun (CSS) johtaja
Jason Friedman sanoo, että ”turvallisuus-vartijan hankkiminen on ensiaskel
turvallisuudelle, mutta jos yhteisösi ei ole perillä turvallisuusprosessista, et
saa sitä, mistä maksat”.

Friedman sanoo, että yhteisön
turvallisuuden rakentaminen on aloitettava kouluttamalla yhteisön vapaaehtoisia
jäseniä havaitsemaan epäilyttävää käyttäytymistä, ja asettamalla heitä yhteisön
tilojen sisäänkäynteihin tarkkailemaan potentiaalisia hyökkääjiä, sekä aktivoimalla
jäseniä tiedostamaan ympäristönsä. Tämä ei vaadi suuria investointeja. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262462,

Israelin poliisi ja rajapoliisit yhdessä IDF:n
sotilaitten kanssa tekivät ratsian Beit Ur At-Tahta arabikylään Samariassa. He
löysivät aseitten valmistustehtaan, takavarikoiden sorvipenkin sekä pidättivät
8 etsittyä ja epäiltyä asukasta.

Heidän uskotaan osallistuneen ns. ”yksinäisen
suden” operaatioihin siviilejä ja turvallisuusjoukkoja vastaan. Pidätetyt
vietiin kuulusteluihin.

Ratsian aikana takavarikoitiin laittomia
aseita Kafr Thulth arabikylässä.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262465,

Gazasta ammuttu raketti menetti suuntavaistonsa ja putosi
mereen.

IDF päätti pienentää Gazan asukkaitten
kalastusoikeuksien aluetta.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262461,

Toukokuun toisena päivänä Krakowassa pidettävää ”March of
the Living” marssia johtajat 8 USA:n hallituksen virkailijaa. Tilaisuus
pidetään muistona Auschwitz-Birkenau keskitysleirien uhrien muistoksi vuosittain.

Tilaisuuteen tulee osallistumaan
opiskelijoita ympäri maailman, mukaan lukien

6 000 USA:sta yksistään.

Tämä on osa kampanjaa, jolla vastustetaan
maailmalla leviävää antisemitismiä ja Israel-vastaisuutta informoimalla
kansalaisia, mihin viha johtaa.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262473,

ISIS johtaja Abu Bakr al-Bagdadi on ollut piilossa
jossain luolassa, eikä häntä ole näkynyt viiteen vuoteen. Useasti hänet
julistettiin kuolleeksi tai haavoittuneeksi.

Maailman eniten etsityksi mieheksi kutsuttu
ISIS johtaja, jolla on 25 miljoonan USD hintalappu selässään, julkisti maanantaina
videon, jossa hän tunnustaa ISIS:n tappion, mutta että ”islamin taistelu
ristiretkeläisiä vastaan on pitkä”.

Hän sanoi haastattelussa taistelun jatkuvan
antaen tunnustusta Sri Lankan hyökkääjille, kehottaen oikea-uskovia uskomaan
kalifaattiin ja sen johtajaan.. www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5501324,00.html,

Israel valmistautuu hetkeen, jolloin PA/PLO lopulta romahtaa.
Jordania ja Egypti ilmoittivat välittävänsä kiistassa, jossa Israel pidättää
maksamasta PA/PLO:n terroristien omaisille maksamia ”sipendejä”, eikä PA/PLO
suostui ottamaan vastaan sitä, mitä jää jäljelle Israelin keräämistä vero-ym-pidätyksistä
Israelissa työskentelevien arabien palkoista.

www.timesofisrael.com/jordan-egypt-said-to-mediate-between-israel-and-pa-over-tax-transfer-standoff/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 12 -26; Tiberias 15 -32;
Suolameri 20 -33; Eilat 20 -36 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna,
lämpenevää.  

Yli 2 miljoonaa valmiiksi maksettua luottokorttia,
yhteiseltä arvoltaan yli 1,6 miljardia USD, annettiin siirtolaisille
kansainvälisten hallitusten järjestöjen ja organisaatioiden toimesta, sanoo
unkarilainen virkailija. Mastercard korttien maksajina ovat EU ja YK, sanotaan
INFOWARS tiedotteessa marraskuussa 2018.

europe.infowars.com/over-two-million-prepaid-debit-cards-have-been-issued-to-migrants-official/,