Valikko Sulje

Tiistai 30.03.2021

TIISTAI 30.03.2021
Tarkoitukseni on käydä läpi tiistaipäivän uutisantia otsikonomaisesti, tämä siksikin, että Israelissa jatkuu pesach-aika vielä useita päiviä, mikä rajoittaa ajankäyttöä.
01. Israelissa jatkuvat viimeisten vaalien jälkeen uuden hallituksen muodostamis-keskustelut, jotka kulminoituvat pääministeriehdokkaan valintaan.

Tilanne on muuttunut normaalista siten, ettei presidentti anna hallituksen muodostajan tehtävää ja potentiaalisen pääministerin asemaa automaattisesti suurimmalle puolueelle, vaan mukana ovat entistä enemmän myös pienpuolueet, mikä voi sekä selkeyttää demokratian sääntöjä, mutta myös monimutkaistaa hallitusneuvotteluja.

Analyytikot toteavat analyyseissään, että Israelin poliittinen hajanaisuus estää kestävämmän yhteistoiminnan muodostamista Yhdysvaltain kanssa, jonka tuore presidentti Joe Biden neuvonantajineen on vaikeassa välikädessä voidakseen päätellä, miten syvästi Israelin muodostettavaan hallitukseen voi luottaa.

Bideniä lähellä oleva USA:n virkailija vakuuttaa, että Biden on valmis työskentelemään henkilön kanssa, jonka Israel valitsee pääministerikseen, esittäen kuitenkin toiveen tilanteen pikaisesta selviämisestä.
Pahinta, mitä USA pelkää, on poliittisen halvaustilan jatkuminen.
www.timesofisrael.com/israeli-political-instability-hampering-tighter-cooperation-with-us/,

02. Presidentti Reuven Rivlin, jonka tulee esitellä uusi pääministeriehdokas Knessetille, haluaa – ajan säästämiseksi – pyytää yhtä lainlaatijaa muodostamaan Israelin uusi hallitus.

New Hope (Uusi Toivo) puolueen johtaja Gideon Sa´ar asettaa ehdoksi liittyä Yair Lapidin johtamaan hallituksen, että myös Yamanin johtaja Naftali Bennett liittyy siihen, kuten TV-uutiset raportoivat maanantaina.

Gideon Sa´ar selittää, että aiemmin antamansa vakuutuksen mukaan hän ei voi istua Lapidin johtamassa hallituksessa, koska se olisi vasemmistohallitus.
Jos Yaminan johtaja Bennett vuorottelee Lapidin kanssa pääministerinä, hän katsoo vakuutuksensa osaksi täyttyvän, ja voi liittyä hallitukseen.
Lapidin johtama Yesh Atid on Likudin jälkeen suurin puolue 17 kansan-edustajallaan. Tämä on kitkerä pala nieltäväksi Bennettille, joka haluaa nousta hallituksen johtoon, mutta sanoo suostuvansa, ettei tarvita viidensiä vaaleja.
TV-kanava 12, joka raportoi edellisen tiedon, kertoo myös, että Netanyahua lähellä olevat henkilöt ovat suositelleet hänelle jättäytymistä pois hallituksen muodostamisesta ja keskittyä sen sijaan presidentin virkaan pyrkimiseen.
Netanyahu on tiettävästi tällä hetkellä torjunut tämän vaihtoehdon ja haluaa edelleen jatkaa ponnisteluja (vähemmistö)hallituksen muodostamiseksi.
Presidentti Rivlinin 7 vuotta kestänyt kausi päättyy heinäkuussa 2021. Hänet valittiin Israelin käytännön mukaisesti Knessetissä poliitikkojen joukosta.
Koska Likudin johtama koaliittio menetti johtoasemansa Knessetissä, on epävarmaa, että Netanyahu saa tuekseen tarvittavan enemmistön, ja siksi hän arkailee päätöksen tekemistä ja haluaa seurata tilanteen kehittymistä. www.timesofisrael.com/saar-said-to-condition-sitting-in-lapid-led-government-on-bennett-also-joining/,
03. Tiistaiaamun raporttien mukaan hallitusneuvottelut kohtasivat uuden haasteen Sa´arin ja Yaminan puoluejohtajien tehtyä päätöksen maanantaina, etteivät ne voi liittyä hallitukseen, jonka hallintavalta tukeutuu arabipuolueisiin.

Tämä jättää Netanyahun vastaisen blokin Lapidin suunnitteleman vaihtoehto-hallituksen muodostamiseksi 50 kansanedustajan tuen: Yesh Atid, Israel Beitenu, Labor, Meretz sekä mahdollisesti SiniValkoinen, sekä arabipuolue Joint List.

Netanyahun johtamaan oikeistoblokiin kuuluvat: Likud, Shas Uskonnollinen Sionistipuolue, sekä UTJ, joka antaa sille yhteensä 52 kansanedustajan tuen. Täydennettynä Yaminalla ja New Hope puolueilla Likudin johtamalla koaliittiolla on tarvittava enemmistö toimintakykyisen hallituksen muodostamiseksi.

SiniValkoisten johtaja Benny Gantz otti yhteyden Lapidiin, Bennettiin ja Sa´ariin nelikanta neuvottelujen pikaisesta kutsumisesta kokoon löytääkseen polun, joka lopulta johtaisi Netanyahun vallan kaatamiseen, joka on hänelle pakkomielle.

Gantz pyrki vaikuttamaan sekä Sa´ariin että Bennettiin, etteivät nämä torjuisi arabipuolueita Joint List ja Ra´am, joilla on yhteensä 10 kansanedustajaa.

Joint List johtaja Ahmad Tibi kertoi TV13 haastattelussa, että ”puolue haluaa esittää omat vaatimuksensa hallitukseen liittymiseksi, ja vasta sen jälkeen tehdä lopullisen päätöksensä, eikä sekään lopulta ole sitova lupaus”.
www.jpost.com/breaking-news/gantz-calls-on-lapid-saar-to-join-forces-and-replace-netanyahu-663511,

04. Vuotuinen juutalaisten pappien suorittama siunaustilaisuus Länsimuurin aukiolla järjestettiin tänä vuonna kahtena päivänä, jotta voitaisiin paremmin huomioida sekä Terveysministeriön että poliisin asettamat järjestelyt.

Länsimuurin perinnesäätiö kiitteli sekä poliisin että terveysviranomaisten suosiollista suhtautumista juutalaisen perinteen noudattamiseksi. Säätiö pyysi niitä kansalaisia, jotka ottivat osaa maanantain siunaustilaisuuteen, pysymään poissa tiistain vastavasta siunaustilaisuudesta.

Tiistaina järjestettiin lisäksi erityinen rukoustilaisuus Etelämuurin edustalla.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299350,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299348,

05. Turkin johto ilmoitta, että Turkki on valmis lähettämään lähettiläänsä Israeliin, ei Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin vaan Tel Aviviin, edellyttäen että Israel lähettää lähettiläänsä Ankaraan, raportoi Israel Hajom.

Eniten maiden välisiä suhteita ovat häirinneet presidentti Recep Tayyip Erdoganin antama tuki ja hyväkyminen terrorijärjestö Hamasille, jonka korkeita virkailijoita toimii avoimesti Istanbulissa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299347,

06. Psagotin kaupunkia ympäröivässä turvallisuusverkossa havaittiin aukko, jonka johdosta kaupungin asukkaita kehotettiin pysyttelemään sisätiloissa.

Maanantai-iltana havaittu aukko Psagotin kaupungin turvaverkossa Mateh Binyamin alueneuvoston alueella, aiheutti hälytyksen ja turvallisuusjoukkojen aloittaman haravoimisen syyllisten löytämiseksi.

Binyamin alueen paikallinen hätätilanteen tiimi otti yhteyttä asukkaisiin, kehottaen heitä varovaisuuteen, ilmoittamaan mahdollisista poikkeavista havainnoistaan, lukitsemaan ovet ja ikkunat, katkaisemaan sähkövalot sekä pysymään sisätiloissa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299339,

07. Kansallisen turvallisuuden päämajan terrorinvastainen toimisto julkaisi raportin, jossa varoitetaan terroriuhasta ulkomaille matkustavia israelilaisia vastaan.

Maanantaina julkistetun varoituksen mukaan terroriuhasta ulkomailla olevia Israelin kansalaisia vastaan.
Etenkin Iranissa toimivat terroriyksiköt ovat uhanneet iskeä israelilaisiin kohteisiin ulkomailla. Eräs tällainen kohde oli Israelin Intian lähetystö, jonka läheisyydessä laukaistiin pommi, jonka Iranin tukemat terroristit – Intian poliisin tietojen mukaan – olivat asettaneet.
Seuraavissa kohteissa on havaittu epätavanomaista toimintaa. Georgia, Azerbaijan, Abu Dhabi, Dubai, Bahrain ja Irakin kurdialueet.

Myös Turkki, Jordania ja Egypti ovat myös potentiaalisia kohteita, joihin israelilaiset matkustavat viettämään lomiaan, ja myös KaukoItä ja Afrikka.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299332,

08. Iran ilmoittaa aloittavansa uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon uusilla, parannetuilla sentrifugeillaan.

Valkoinen Talo ilmoittaa, että presidentti Joe Biden on valmis poistamaan joitain Iranin vastaisia pakotteita, jos Iran lupaa lopettaa uraanin rikastamisen 20 % tasoon. Esityksen yksityiskohtia hiotaan edelleen, sanoo Politico.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299340,

09. Arutz Shevan toimistohenkilöstön laatiman artikkelin mukaan Netanyahun pahin painajainen on oikeistolaisen hallituksen muodostaminen ilman Likudia.

Se voisi tulla ajankohtaiseksi viimeisenä toimena viidensien vaalien estämiseksi.
Hän kosiskelee Naftali Bennettiä, jolta hän riisti Yamanin äänestäjiä kehottaen heitä äänestämään Likudia arabien aloittaman äänivyöryn estämiseksi.

Eipä olekaan kumma, jos Bennett lopulta tajuaa, ettei politiikka ole ystävyys-siteitä ja niiden vaalimista, vaan raakaa voimapeliä äänestäjä-idioottien kustannuksella.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299336,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299324,

10. Tämä neljänsien vaalien jälkipuinti hallituksen muodostamiseksi ja Netanyahun laulaminen suonsilmään, on ostanut esiin tuntemattomia henkilöitä, joista yksi on Ra´am arabipuoleen johtaja Mansour Abbas, joka silminnähden nauttii saamastaan median suosiosta, kuuluttaen arabien ja juutalaisten yhteistyötä.

Hän sanoo julkisuudessa, ettei hän tässä vaiheessa anna tukeaan kummallekaan anti-tai pro-Netanyahu ryhmittymälle ilman esittämiensä vaatimusten toteuttamista – tai ainakin lupausta siitä.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299333,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 08 -17; Tiberias 09 -23; Suolameri 18 -25; Eilat 14 -26 +C-astetta, hieman viilenevää, raju nousu lämpötiloissa alkaa huhtikuun alusta.
Yleisesti auringonpaistetta, paikoin puolipilvistä, ja vähäistä vesisadetta. www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

1 Comment

  1. Oikarisen Pena

    Lämmin kiitos kun edelleen pidätte meitä kärryillä ja saamme lukea hyvällä suomenkielellä ja taidolla rakennettuja uutisia Israelin tapahtumista.
    Toivottavasti tapaamme jälleen olosuhteiden salliessa. Olette mielessä ja rukouksissa.
    Toda raba !

Kommentointi ei ole käytössä.