Valikko Sulje

[Uusi artikkeli] Tiistai 24.11.2020

TIISTAI 24.11.2020
01. Pyydän anteeksi tietokoneeni sekoilun vuoksi sattuneita mahdollisia virheitä ja toimintahäiriöitä sekä sunnuntaina 22.11.2020 julkaistun artikkelin sisältöön että sen levittämisprosessiin. Em. artikkelin otsikosta oli kone eliminoinut päivän ”Sunnuntai” ja tietojeni mukaan myös levittämisessä on esiintynyt puutteita.

Yritetään kuitenkin selvitä sekä tämän päivän uutissisällön esittämisessä että muista potentiaalisista ongelmista ilman häiriötekijöitä.

02. USA:n presidentti Donald Trump on sinnikkäästi jatkanut ylivoimaiselta näyttävää taisteluaan presidentin vaaleissa saamansa vaalivoiton säilyttämiseksi sekä vaalimenettelyissä että tulosten laskennassa havaittujen virheiden ja jopa ehkä tahallisten petosepäilyjen ja maailman valtamedian vihamielisestä ja tarkoituksellisesta väärien tietojen ja uutiskatsausten levittämisestä huolimatta.

Monet hänen Republikaanisen puolueensa jäsenet ja jopa hallituksensa ministerit ja hänen perheensä jäsenet ovat häntä ”heittämään pyyhinliinan kehään” osoittaakseen luopuvansa vastatoimista ja tunnustaakseen häviönsä.

Presidentti Trumpin kaltaiselle taistelijaluonteelle päätös ei ole ollut helppo etenkin havaittuaan, että vaalit olivat kaukana rehellisistä, eli ”vaalien tulos varastettiin häneltä”, kuten hän edelleen vakuuttaa.

General Services Administration (Yleisten Palvelujen hallinto, GSA) vakuutti lausunnossaan, että ”USA:n presidentiksi-valittu” Joe Biden on ”todennäköinen voittaja” marraskuun 3. päivän vaaleissa”.

Trump kehotti maanantaina vaalitiimiään aloittamaan yhteistoiminnan vallan-vaihdosta Bidenin tiimin kanssa, mutta vakuutti samalla jatkavansa taisteluaan totuuden selvittämiseksi epäillyistä vaalivirheistä ja laiminlyönneistä.

Presidentti Trumpin tekemä päätös selvittää tien vallanvaihdon aloittamiseksi Trumpin hallitukselta ja sallii Bidenin koordinoimaan federatiivisten toimistojen kanssa suunnitelmansa toteuttamiseksi 20. tammikuuta 2021.

Hallintojohtaja Emily Murphy teki päätöksensä Trumpin yritysten epäonnistuttua vaalien tuloksen haastamiseksi ns. ”taisteluvaltioissa”, viimeiseksi Michiganissa, jotka varmistivat Bidenin vaalivoiton maanantaina.

Murphy vakuutti Bidenille lähettämässään kirjeessä ”toimineensa itsenäisesti ilman suoranaista tai epäsuoraa painostusta minkään hallituksen virkailijan taholta – mukaan lukien ne, jotka toimivat Valkoisessa Talossa tai GSA:ssa –päätökseni sisältöön tai sen ajoitukseen”.

Trump kirjoitti twiitissään pian Murphyn päätöksen jälkeen: ”Toimintamme jatkuu voimallisena, jatkamme oikeutettua taisteluamme, jonka uskon onnistuvan”.
”Maamme intressin vuoksi suosittelen kuitenkin Emily Murphyn ja hänen tiiminsä tekevän, mitä pitää tehdä, koskien alustavaa protokollaa, ja olen kehottanut omaa tiimiäni tekemään samoin”.
www.timesofisrael.com/trump-directs-team-to-begin-aiding-biden-transition-but-vows-to-keep-up-fight/,

03. GSA:n hallintojohtaja esitti neuvotteluja erikseen kongressin senaatin ja alahuoneen kanssa 30. marraskuuta, mutta demokraatit painostavat GSA:n hallintojohtajaa siirtotoimien välittömäksi aloittamiseksi syyttäen Murphya tarpeettomasta viivyttelystä ja esitti neuvotteluja tiistaiksi, ”jotta Biden-Harris hallitus voi aloittaa taistelunsa COVID19 pandemiaa vastaan, sekä maan taloudellisen kriisin ja kansallisen turvallisuuden vuoksi”.

Monet USA:n republikaaniset parlamentaarikot ovat painostaneet Trumpia aloittamaan välittömät vallansiirtoneuvottelut demokraattien kanssa maan edun vuoksi, kuten senaattorit Lamar Alexander ja Rob Portman (Likud) vaativat maanantaina.
www.timesofisrael.com/trump-directs-team-to-begin-aiding-biden-transition-but-vows-to-keep-up-fight/,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/291861,

04. USA:n presidentin vaalijärjestelmän mukaan presidentin valitsee ns. Electoral College, johon valtion lainlaatijat valitsevat osavaltioitten edustajat.

Lainlaatijoilla on kuitenkin oikeus ”valita edustajat vastoin vaalituloksia, jos he uskovat vaalituloksen perustuneen rikokseen tai virheeseen, eikä siten vastaa kansan tahtoa”, sanovat perustuslailliset asianajajat William J Olson ja Patrick M McSweeney.

USA:n Presidentti jouduttanee lopulta valitsemaan – kongressin käsittelyn jälkeen, jossa ei löydetä yhteistä päätöstä – Korkeimmassa Oikeudessa.
www.wnd.com/2020/11/constitutional-experts-fraud-put-election-outcome-state-legislators-hands/,
05. USA:n ”presidentiksi valittu” Joe Biden rakentaa hallitustaan kiireellä nimittäen sopiviksi katsomiaan henkilöitä tärkeisiin virkoihin, jotka ajavat hänen edustamaansa maailmankastomusta, joka todennäköisesti tulee perustumaan marxilaiselle näkemykselle.

Hallituksensa ulkoministeriksi ja ulkomaanasioiden poliittisen tiimin johtoon Biden haluaa Antony Blinkenin.
Hän vakuutti ottaessaan nimityksen vastaan, ettei USA tule koskemaan Israelille myöntämäänsä apuun, vaikka Israel liittäisi Juudean ja Samarian ja Jordan Joen laakson Israeliin.

Muita ehdollisia nimityksiä ovat:
Kotimaan turvallisuusministeri Alejandro Mayorkas; Kansallien Tiedustelun johtaja Avril Haines; USA:n lähettiläs YK:n Linda Thomas-Greenfield; Kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan; Presidentin erityislähettiläs ilmasto-neuvostoon John Kerry; ulkoministeri Antony Blinken.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/291830,
www.ynetnews.com/article/Sk9bPKF9P,

06. Israelin koronaviruskabinetti päätti avata koulut vihreillä ja keltaisilla alueilla sunnuntaista lähtien, mutta keskitason koulut avataan viikkoa myöhemmin.

KV-kabinetti teki myönteisen päätöksen opetusministeri Yoav Gallantin suunnitelman mukaisesti pitkällisen keskustelun päätteeksi.
Gallant lupasi oppilaiden ja yleisen terveyden vuoksi testata kaikki oppilaat ja koulujen henkilökunta.

Maanantaina ultraortodoksi rabbin tytär sanoi saaneensa ohjeet isältään Chaim Kanievskyltä haredi tyttökoulujen avaamiseksi.
Monet ultraortodoksien poikakoulut ovat olleet avoinna viikkojen ajan vastoin ministeriön ohjeita Kanievskyn päätöksellä.
www.timesofisrael.com/coronavirus-cabinet-approves-plan-to-reopen-schools-in-most-areas/,

07. Israelin kansalaiset joutunevat taistelemaan tulevan talven ajan ilman immuniteettia.

Pfizer COVID19 rokote luvataan jo joulukuuksi, mutta sitä annetaan ensiksi lääkintähenkilökunnalle, tavallisten kansalaisten jäädessä soittelemaan viuluaan.

Raportin mukaan Israel saanee 200 000 – 500 000 rokoteannosta, jotka käytetään avainhenkilöstön rokottamiseen.
Pfizerin tehokkuudesta on erilaisia arvioita, viimeisimmän arvion mukaan 90 %.

Netanyahu sanoi tilanneensa 8 miljoonaa KV-rokoteannosta, jolla voidaan suojata 4 miljoonaa israelilaista.
www.timesofisrael.com/israel-to-receive-pfizer-covid-19-vaccine-as-early-as-december-report/,

08. Terveysministeriö asetti Saudi Arabian vihreiden maiden listalle, mikä vapautti pääministeri Netanyahun 2 viikon karanteenilta hänen käytyään Saudi Arabiassa, kuten myös neuvottelutiimin sen käytyä Bahrainissa.

Nykyisen ohjeen mukaan vain israelilaiset ja viisumin omaavat maassa oleskelevat voivat lentää Israelin.
Punaisiksi määritellyistä maista matkustavat joutuvat 2 viikon karanteeniin, mutta vihreistä maista tulleet eivät joudu karanteeniin.

Pääministeri Benyamin Netanyahu lensi sunnuntaina Saudi Arabian NEOM-kaupunkiin Punaisenmeren rannalla, tavaten siellä USA:n ulkoministeri Mike Pompyn ja Sudi Arabian kruununprinssin Mohammed bin Salmanin MbS.

Tiedot keskusteluaiheista ovat niukkoja, mutta suhteiden normalisointi oli varmaan yksi niistä. Saudin ovat kuitenkin hitaita luopumaan perinteisestä juutalaisvaltion syrjimisestään, vaikka kehuvat pitävänsä juutalaisista.
www.timesofisrael.com/saudi-arabia-put-on-list-of-green-countries-sparing-netanyahu-quarantine/,

09. Jerusalemin Romema-lähiössä asuntokerrostalossa syttynyt massiivinen tulipalo pakotti jotkut asukkaat hyppäämään ikkunoista ulos päästäkseen turvaan.

Palo sai alkunsa parkkeerausalueelta. Kan raportin mukaan yksi ihminen loukkaantui hypättyään toisen kerroksen ikkunasta ulos.
Lisäksi ihmiset saivat hengitysvaikeuksia syntyneestä kaasusta ja savusta.
www.timesofisrael.com/residents-try-to-jump-from-windows-as-fire-engulfs-jerusalem-residential-complex/,

10. USA:n raskaat B-52H Stratofortress ilmestyivät Lähi-Idän taivaalle aiheuttaen ihmisissä pelkotiloja, että presidentti Trump suunnittelee kurinpitoiskuja Iranin ydinlaitoksia vastaan ennen valtansa luovuttamista demokraateille ja heidän 78-vuotiaalle presidenttiehdokkaalleen Joe Bidenille, jolla on ilmeisiä korkeasta isästään johtuvia dementiaoireita muistikatkoksineen.

USA:n armeijan ilmoitusten mukaan koneet lähetettiin pelottelemaan agressiivisia vihollisia ja vahvistamaan USA:n liittolaisia ja kumppaneita.

Pommittajien ohella alueelle lensi F-15 ja F-16 hävittäjiä, sekä KC-10 ja KC135 tankkauskoneita. USA vakuuttaa, ettei koneita lennätetty alueelle määrättyä kiireellistä kohdetta varten, vaan varmistamaan nopeaa toimintaa alueella.
www.timesofisrael.com/in-threat-to-iran-us-sends-heavy-bombers-to-middle-east-via-israel/,

11. Israelin suunnittelijat näyttävät taas kerran jääneen junasta kyvyttömyydestään rekisteröidä Juudean ja Samarian C-alueita, joita PA/PLO puolestaan rekisteröi eurooppalaisen ja amerikkalaisen avustuksen turvin.

”Nämä ovat kriittisiä vuosia, joiden aikana sinetöidään territorioitten kohtalo” totesi Knessetin ulkomaan ja puolustusasiainkomitean puheenjohtaja Tzvi Hauser (Derech Eretz). ’

Hauser kutsui Juudean ja Samarian alueitten hoidon syrjimistä kansalliseksi ja historialliseksi huolimattomuudeksi, josta lapsemme tulevat kärsimään.

Ke. Betzalel Smotrich (Yamina) puolestaan sanoi, ettei kyse ole huolimattomuudesta, vaan tietoisesta politiikasta, jota pääministeri ja puolustusministeri yhdessä johtavat.

Oslon 1990 sopimusten mukaan C-alue kuuluu Israelin valvomiin alueisiin, eikä PA/PLO:lla ole mitään oikeuksia levittää maan rekisteröimistä sinne.
www.jpost.com/middle-east/israel-and-pa-push-for-control-of-west-banks-area-c-via-land-registration-650026,

12. USA:n presidentin vaalien jälkitunnelmissa tulee mieleen kuva amerikkalaisesta imperiumista, joka hajotetaan ja tuhotaan sisältä päin.

USA on ollut agenda 2021 ja agenda 2030 listalla mallimaana, jossa kokeillaan uutta maailmanjärjestystä, jota nykyisin kutsutaan nimellä ”the Great Reset”.
Sen tarkoituksena ja päämääränä on luoda maailmaan uusi yhteiskunta, jonka asukasluku supistetaan viidenteen osaan nykyisestä sotien, kulkutautien, nälänhädän ja vielä tuntemattomien ihmisen aiheuttamien katastrofien kautta.

Raamatun ilmoituksissa listään luetteloon petoeläimet.

Yhdysvalloissa demokraattien sanotaan kokoavan luetteloita kansalaisista, republikaaneista ja vähemmistöistä, joiden jäseniä viedään uudelleen kasvatus-leireihin, ns. Fema-leireihin, joita USA:ssa on rakennettu eri puolelle maata. Niihin on tilattu ulkomailta sadoittain giljoteeneja, jollainen esiintyi joissain MBM-mielenosoituksissa symboleina.

Onko maailma todella juotumassa totaaliseen mielenhäiriöön, jossa ei kunnioiteta mitään entistä eikä arvokasta? (Ps35, 37, 74)

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 12 -21; Tiberias 14 -26; Suolameri 23 -29; Eilat 17 -29 +C-astetta, yläpilviä, sateita ei ole ennusteessa. Lämpötila laskee huomenna.
www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

1 Comment

  1. Audrey

    Hei

    Kiitos näistä valaisevista tiedotteistasi koskien Israelia kuin myös Amerikassa ja Euroopassa tapahtuvia asioita. Minut pysäytti erityisesti tuo jakamasi tieto mitä tapahtuu Amerikassa ja Amerikan kautta koskien ”uutta maailmanjärjestystä”. Olen kuullut noista ”uudelleen kasvatusleireistä”, joita on rakennettu kuin myös siitä, että maailman väkilukua pyritään vähentämään järkyttävillä tavoilla.

    Ihmettelen, että näistä leireistä ja muusta ei kuule mitään uutisissa ja mediassa, vaan lähinnä jonkun kautta kuin sattumalta, nyt sinun. Olen erittäin huolissani myös ”ihmiskokeista”, joita tehdään lääketieteen ja sotateollisuuden kautta. On nimittäin olemassa jopa Suomessa satoja ellei (tuhansia) ihmisiä, jotka ovat joutuneet aivan järkyttävien teknologian mahdollistamien kidutusten kohteiksi. Heitä Amerikassa kutsutaan ”target individuals”. Heidät pyritään eristämään muista sillä tavoin, että kun he kertovat vainostaan, heitä ei uskota vaan heitä pidetään psyykkisesti sairaina henkilöinä ja he saavat senkaltaiset paperit. Jos he saavat nämä paperit he eivät voi nostaa mitään meteliä kohtalostaan sillä ei ”päästään vialla” paperit saaneilla ole vaikutusvaltaa, eikä heitä usko poliisit eivätkä poliittiset päättäjät tms. virkamiehet. Näiden ns. ihmiskokeiden päämäärinä ovat mm. erilaiset tutkimukset ja tuotteiden testaukset kuten aivotutukimus/tekoälyn testaaminen, siruteknologia ja tutkimus, jota kehitetään ja kokeillaan esim.siihen mitä kaikkea ihminen kestää ja miten ihmiseen voidaan vaikuttaa ulkoapäin.

    Miksi kirjotan tästä. Siksi, että tunnen läheisesti yhden henkilön ja sitä kautta olen tavannut ja nähnyt useita muita uhreja Suomessa. Heidän kohtalonsa on järkyttävä. Henkilö jonka tunnen läheisesti on maisteriksi väitellyt henkilö, joka on nyt kahden ja puolen vuoden ajan yrittänyt pysyä hengissä. Hän on kierrellyt maailmaa ja saanut faktaa itselleen tästä mitä tapahtuu etenkin Amerikassa, mutta myös eri puolilla maapalloa. Hän on pyrkinyt välttelemään kaikkia tilanteita, joissa hänet voisi luokitella psykiatriseksi tapaukseksi ja ettei saisi ”hullun papereita” sillä hänen päämääränsä on pienen joukon avustuksella ( minä olen yksi avustaja ) paljastaa tämä nykyajan holokausti jota tapahtuu piilossa ja silti silmiemme edessä. Nyt olemme tekemässä kirjaa hänestä ja sen jälkeen myös pienempää kirjasta näiden muiden uhrien kertomuksista. Puuttuu vielä linkki mitä kautta voisimme edetä ja tuoda julkisuuteen tämä hirveys mitä myös siis Suomessa tapahtuu. Rukoilemme, erityistä johdatusta ja viisautta etenemiseen. Varmaankin sinua mietityttää mitä tuo kidutus on käytännössä. Siihen olen itse nyt tutustunut kertomusten ja tämän läheisen ystävän kokemusten kautta n. puolen vuoden ajan. Se on eri ihmisillä erilaista. Se on yöllisiä ”teknologian mahdollistamia” iskuja vartaloon ja päähän, aiheuttaen järkyttävää kipua, josta ei jää kuin joskus ulkoisia merkkejä. Ystäväni on miehensä kanssa joutunut Australiaa myöten ostamaan suojalevyjä (hyvin erityisiä ja vaikeasti saatavia) ja muita vartalo suojia, jotka vähentävät näiden ”ampumisten” vaikutuksia. Se on tullut järkyttävän kalliiksi. (voi heitä joilla ei ole näiden ostoon mahdollisuutta) Iskut kodistuvat ja vahingoittavat vain uhria ei esim. lähellä olevaa. Tämä juuri on se keino, jolla pyritään eristämään uhri, ettei häntä kukaan uskoisi. Minä tunnen ja luotan niin hyvin tähän ystävääni, joka on positiivisin ja valoisin ihminen ja järkevä uskova, että tämä eristämis yritys ei hänen kohdallaan tehoa (ei ole tehonnut myöskään hänen mieheensä eikä muutamiin hänen muihin tukijoihinsa). Nämä iskut mahdollistuvat satelliittien ja linkkitornien kautta. Tietääkseni siihen ei nykyteknologialla tarvita enää edes ihmiseen asennettua sirua.( siruja kyllä voidaan asentaa esim. leikkausten tai muiden toimenpiteiden yhteydessä) Esim. aivosähkökäyrä ja sydänkäyrä yms. antavat jo tietoa esim. siitä nukkuuko ihminen vai ei. Valvominenhan on yksi kidutusmuto ja kyllähän ihminen valvoo jos ei anneta ulkoisen kidutuksen vuoksi nukkua. Voimme vain arvata mihin valvominen johtaa. On uhreja joihin on asennettu siruja tms. ja heitä seurataan ja valvotaan ja pyritään vaikuttamaan heidän käyttäytymiseensä. Heidän kodeissaan käydään ja asennetaan laitteita, pelotellaan jne. Päämäärät ovat monet ja vain mielikuvitus on rajana.

    Miksi kerroin tämän kaiken juuri sinulle. Siksi, että kirjoitit noista leireistä ja viattomien ihmisten ”uudelleen kouluttamisesta”. Näen, että sinä voisit olla kypsä vastaanottamaan tämänkin tiedon, mitä tapahtuu juuri nyt ja minkä päämäärä on sama: Ihmisten uudelleen koulutus, valvonta, tuhoaminen ja hyväksi käyttö, omiin tarkoitusperiinsä. Siis aivan sitä samaa, johon uudella maailmanjärjestyksellä pyritään. Nämä keinot, joista kerroin ovat siis testausta tulevaisuutta varten.

    Suojatakseni itseäni (vielä tässä vaiheessa) julkisuudelta, en laita oikeaa nimeäni tähän. Tulemme esiin Suomessa, kun on faktaa ja aineistoa antaa käteen ja lyödä pöytään esim. poliittisille päättäjille. Toivon kuitenkin sinun vastaavan mitä mietteitä tämä sinussa herätti sillä tiedän, että sähköpostiani ei julkaista. Voimia, terveyttä ja siunausta sinulle ja läheisillesi. t. uskon sisko

Kommentointi ei ole käytössä.