Valikko Sulje

Tiistai 15.12.2020

TIISTAI 15.12.2020
Tänään tiistaina taivas on pääkaupungin ympäristössä heikon pilviverhon peittämä ilman ollessa näkyvyydeltään heikohko mutta valoisa auringon säteiden siilautuessa pilviverhon läpi. Tänään oli myös talossamme sähkökatkos, joka katkaisi myös tietokoneitten toiminnan ja yhteydet internetin kautta ulkomaailmaan.
Uskon kuitenkin, että tästä tulee vielä hyvä päivä, kun vauhtiin päästään, vaikka pohjoisessa ja rannikolla riehuvat myrskyiset kaatosateet, ja Eilatin ympäristössä maapohja tärähteli 3.7 R-asteen voimalla heilutellen rakennuksia ilman vahinkoja.
01. USA:n presidentin vaalikoneisto jatkaa monimutkaista toimintaansa. Eilen aloitti Electoral College oman toimintansa, jonka pitäisi olla valmis 23. joulukuuta, elleivät äänestyksen yhteydessä ja ääntenlaskennan epäselvyydet aiheuta muutoksia aikatauluun. EC tunnusti eilen Bidenin voittajaksi.

Demokraattien vaaliehdokas Joe Biden vakuuttaa täysin syyttömillä kasvonilmeillä: ”Demokratia voitti ja Electoral College vahvisti minun voittoni”.

Presidentti Trumpin neuvonantajien tekemät valitukset vaalipetoksista ja vaali-lakien rikkomuksista eivät saaneet kannatusta oikeusistuimissa eivätkä osa-valtioitten hallintoportaissa, mikä avaa tien valintaprosessin etenemiseksi seuraavan aikamerkkiin 06.01.2021, johon mennessä äänestyslomakkeet on toimitettu kongressiin, jossa varapresidentti Mike Pence suorittaa vaalitulosten lopullisen tarkistuksen yhdessä kongressin kanssa.

Presidentti vihitään virkaansa 20.01.2021. Trump järjestää omat kutsunsa.
www.timesofisrael.com/biden-says-democracy-prevailed-as-us-electoral-college-affirms-his-victory/,

02. Tänään koetaan Israelissa eräs hanukka-ihme useiden satojen Bnei Menashe juutalaisyhteisön jäsenten Intiassa pystyttyä lopultakin toteuttamaan oman ”aliyan”, muuttonsa Israeliin, josta heidän muinaiset esi-isänsä karkotettiin 2 700 vuotta sitten. Tämä on loistava tähti Israelin syysharmaan valonjuhlan aikana.

Israelin aliyah-ministeri – toimialueenaan myös absorbointi – kansanedustaja Penina Tamano-Shatta, joka itsekin teki aliyan Etiopiasta Israeliin, totesi: ”Olen ilahtunut saatuani kunnian tuoda Bnei Menashe yhteisön jäseniä Israeliin monien vuosien odottelun jälkeen. Tämän oikeutti erityishallituksen yksimielinen päätös, jonka panin alulle 250 uuden olimin välittömästä muutosta Israeliin”.

Uudet israelilaiset tulevat Intian koillisosasta, jossa he ovat säilyttäneet juutalaisia traditioita vuosisatojen ajan. Tamano-Shattan esitystä heidän siirtä-misekseen Israeliin tukivat Israelin ashkenazi päärabbi David Lau, sekä sisäministeri Aryeh Deri ja ulkoministeri Gabi Ashkenazi.

Ministeri Tamano-Hatta lupasi tukea Bnei Menashe yhteisöä jäljellä olevien jäsenten muuttamiseksi Israeliin sekä avustaa aliyan tehneitä kaikin tavoin prosessin aikana saadakseen heidät sulautumaan israelilaiseen yhteisöön.

Järjestelyjä 252 Bnei Menashe jäsenen muuttoprosessia on avustanut Michael Freundin johtama Shavei Israel järjestö, joka toimii pyyteettömästi ja voimiaan säästelemättä löytääkseen eri puolille maailmaa hajaantuneita muinaisten juutalaisheimojen jäseniä saadakseen heidät innostumaan paluusta entiseen korimaahansa Israeliin.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/293126,

03. ”Meidän keskustelumme aikana YK:n yleiskokous tehtailee yhä uusien Israelin vastaisten päätöslauseiden valmistelemiseksi, hyväksyen niistä 17 erilaista päätöslauselmaesitystä, joiden hyväksymisestä Yleiskokouksessa on tullut lähes läpihuuto-juttu edes keskustelematta niiden oikeellisuudesta”, oli ”UN-Watch” järjestön edustajan Hillel Neuerin viesti Knessetin Ulko- ja Puolustusministeriön jäsenille Israelin vierailunsa yhteydessä.

Hän osallistui Knessetissä keskustelutilaisuuteen, jonka aiheita olivat ”YK:n harjoittama Israelin pahoinpitely” ja ”Miten taistella sitä vastaan”.
Hän valitti sitä, että Israelissa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota siihen, mitä tapahtuu maan ulkopuolella ja etenkin kansainvälisissä yhteisöissä.

Hän sanoo yhteisönsä tarkkaavan ja tilastoivan YK:ssa tehtyjä Israelin vastaisia ja sitä tuomitsevia aloitteita ja päätöslauselmia, mutta odottaa Israelilta aktiivista osallistumista myös yleiskokouksen tekemiin päätöksiin, vaikka ne eivät olekaan sitovia, sillä ”sanoilla on suuri merkitys ja usein niihin pohjautuvat maiden väliset diplomaattiset suhteet”.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/293124,

04. Terveysministeriön ilmoituksen mukaan Israelissa testattiin maanantaina
72 423 ihmistä, joista 2 279 osoittautuivat positiivisiksi; heistä 344 katsottiin olevan kriittisessä kunnossa.

Terveysministeriön tiistaina julkistaman ilmoituksen mukaan COVID19 tartuntojen määrässä on ilmennyt merkittävää lisäystä.
KV-pandemiaan kuolleiden määrä oli nyt 3 004 potilasta.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/293123,

05. Kansalaisten yleinen rokotuskampanja alkaa Terveysministeriön suunnitelmien mukaan ensi keskiviikkona 23.12.2020.

Terveyshuoltojärjestöt (HMO) alkavat KV-rokotukset kansalaisille keskiviikosta alkaen, pystyen rokottamaan 60 000 ihmistä päivässä.

Israelissa on tällä hetkellä 313 000 rokoteannosta Israelin Pfizer-yhtiöltä, kertoo Terveysministeriön Kansallisen Immunisaation Tekninen Neuvontaryhmä KITN.

TM:n alainen KITN suosittelee rokotuksia ensiksi vain terveydenhoitohenkilö-kunnalle, vanhuksille ja heidän hoitajilleen, sekä aikuisille yli 60 – tai 65-vuotiaille. Mitään päätöksiä ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Kuukauden loppuun mennessä arvioidaan saatavan maahan 3.8 miljoonaa rokoteannosta, mukaan lukien jo maahan saapuneet, raportoi TV12 News.

Aruts Shevan henkilökunnan arvion mukaan kansalaisten yleinen rokotus-kampanja aloitetaan ensi viikon aikana, vaikka viivytyksiä raportoidaan tapahtuneen kampanjan alettua.
.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/293095,

06. Nafali Bennett (Yamina) kehottaa israelilaisia yhdistymään raskaina poliittisina aikoina.

”Jos Israelin poliittiset puolueet boikotoivat toisiaan henkilökohtaisesti, miten me voimme voittaa vihollisiamme?” Hän ihmettelee.

Hän hämmästeli näitä osallistuessaan ”Common Vocation” tilaisuuteen, jonka tarkoituksena on yhdistää Israelin valtion juutalaisia diasporassa asuviin pyrkien formuloimaan yhteiset periaatteet.

”Kahdesti historiamme aikana menetimme maamme veljen kääntyessä veljeään vastaan. Kiihkeitä keskusteluja? Ehdottomasti. Toistemme boikottamista? Ei!”

”Miten voimme kukistaa koronan, jos taistelemme toistamme vastaan? Olemme yksi kansa, ja tulemme pysymään yhtenä kansana, ei enää jakaantumista!”
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/293087,

07. Ensi viikolla on Israelin päätettävä, meneekö kansa neljänsiin vaaleihin 2 vuoden aikana, kirjoittaa Chaim Levinson haarets.com/israel-news palstallaan.

Kuten on useaan kertaan selitetty, Israelin vuoden 2020 -2021 budjetit on saatava Knessetin hyväksyttäviksi, tai Israelissa järjestetään uudet vaalit, josta sekä Likud että SiniValkoinen (Kahol Lavan) hurskaasti vakuuttavat, kumpikaan osapuoli eikä kansa niitä halua.
Tosiasia on kuitenkin se, että nykyinen hallitusrumilus oli kuolleena syntynyt, eikä sitä voida enää teko-hengittää eloon.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/293087

08. Pääministeri Netanyahu joutui 10 vrk:n karanteeniin oltuaan saman virus-kantajan lähellä kuin talousministeri Israel Katz.

Netanyahu testattiin sunnuntaina negatiiviseksi, mutta hän joutuu silti eristetyksi 5 vrk:n ajaksi. Myös Netanyahun sihteeri testattiin positiiviseksi, mutta heillä ei ollut fyysistä kontaktia keskenään.

Likudin Oikeuden presidentti Michaedl Kleiner oli kontaktissa Bibiin tiistaina ja hänet testattiin positiiviseksi maanantaina. Netanyahu vetäytyi silloin pois konferenssista ja joutui epidemiologisiin tiedusteluihin.
www.jpost.com/breaking-news/netanyahu-may-have-to-quarantine-after-contaact-with-covid-19-patient-652064,
www.jpost.com/health-science/pfizers-coronavirus-vaccine-everything-you-need-to-know-652137, www.haaretz.com/middle-east-news/palestinians/.premium-uncertainty-clouds-palestinian-coronavirus-vaccination-campaign-1.9370726,

09. USA:n oikeuskansleri William Barr eroaa tehtävistään ensi viikolla, ehkä 23.12.

Barr antoi viime viikolla omituisen lausunnon, jossa hän kiisti saaneensa todisteita vaalivilpistä tai – rikoksista presidentin vaalien yhteydessä.
Hän oli tietoinen jo aiemmin tänä vuonna Hunter Bidenin ongelmista viranomaisten kanssa, jotka aloittivat tutkimukset hänen veroistaan.

Barr ilmoitti Tumpille erostaan kirjeellä, ja Oikeusministeriön informaatiosta Trumpin kampanjan osoittamista vaalipetoksista, luvaten tutkia niitä. Hän hehkutti Trumpin saavutuksia etenkin USA:n talouden nostamisesta, armeijan vahvistamisesta sekä laittomaan muuton vähentämisestä.
www.jpost.com/breaking-news/trump-says-attorney-general-barr-resigns-652135,

10. Hanukkah tarkoittaa vihkimistä, Jerusalemin Temppelin puhdistamista ja uudelleen vihkimistä Antiokus Epifaneen saastutettua juutalaisten Temppelin miehitettyään Jerusalemin.

JP:n asiaa koskeva artikkeli kiittää suuremmasta valosta, kuin mitä Temppelin vihkiminen oli, tarkoittaen tällä koronavirus rokotteen valmistumista ja rokotusten alkamista ensi viikolla, juuri ajoissa Valon Juhlallisuuksien alkamiseksi.

”Kaikki toivo ei sentään ole vielä menetetty, sillä Talousministeriö raportoi pienestä elpymisestä, työttömyyden ollessa 18.2 %, puolet siitä, mitä se oli huhtikuussa”.
Paluu normaalitahtiin on kuitenkin raskas ja tie sinne kivinen, eikä sitä pienennä ollenkaan epävarmuus KV-rokotteen vaikutuksista, esimerkit kauhistavat.
www.jpost.com/opinion/amid-hanukkah-israel-can-finally-begin-to-rebuild-from-the-coronavirus-652123,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 09 -15; Tiberias 14 -22; Suolameri 16 -25 +C-astetta. Puolipilvistä; monin paikoin ukkosmyrskyjä, etenkin rannikolla ja maan pohjoisosissa. Sateitten paikallinen mahdollisuus kasvaa viikon aikana, ilma viilenee.
www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,