Valikko Sulje

Tiistai 02.07.2019

TIISTAI 02.07.2019

* Tämä tiistaipäivä on niitä repaleisia aikoja, jolloin on käytävä kuvauksissa, koska lekuri haluaa kurkistaa vatsanahan alle.

Ennen kuvausta täytyy juoda litran verran vettä, minkä johdosta tässä tuntee olevansa kuin pesusieni. Mutta aikansa kutakin, vaikka raportin laatiminen siitä kärsiikin. Tulokset ”serkkutytön” (arabihoitajan) havainnoista saadaan viikon päästä.

* Mutta paljon uhkaavampaa ilmenee HalTurnerin raportissa Iranista, mikäli siihen voidaan luottaa.

”Jos USA hyökkää Iraniin, Israelin elinikä lyhenee tunnin mittaiseksi” sanoi Iranin parlamentin kansallisen turvallisuus- ja ulkopolitiikan komitean puheenjohtaja Mojtaba Zolnour maanantaina 27.06.2019, jona päivänä Iran ilmoitti rikkoneensa kansainvälistä JCPOA-sopimusta ja jatkavansa uraanin rikastamista yli sopimuksen määrittelemän rajan 300 kg.

Toisten raporttien mukaan Iran myös rikastaa uraania yli 3.6 %:n rajan saavuttaakseen 20 %:n rajan, josta on vain lyhyt hyppy yli 90 %:n tasoon, jonka tasoista ydinpommin rakentaminen edellyttää.

On syytä selvittää eräs kysymys. JCPOA-sopimus on edelleen voimassa, vaikka USA siitä erottautuikin Trumpin hallituksen havaittua, että se ei estä Irania rakentamasta ydinpommia 10 -15 vuoden kuluttua sopimusvuoden 2015 jälkeen, eikä siinä myöskään estetä Iranin ballististen ohjusten suunnittelua ja rakentamista, joilla se pystyy uhkaamaan sekä lähialueitten, että Euroopan ja jopa USA:n pääkaupunkeja.

USA haluaa korjata sopimuksen heikot kohdat, ja siksi vaatii Iranin neuvottelupöytään. Koska Iran vastustaa sitä, USA asetti aiemmat sanktiot uudelleen voimaan jopa lisäten niihin uusia.

Sopimuksen muut allekirjoittajamaat vastustavat sen uusimista. halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/israel-life-span-will-be-only-a-half-hour-if-u-s-attacks-iran,

* Pääministeri Benyamin Netanyahu sanoo, ettei Israel tule sallimaan Iranin islamilaisen tasavallan rakentaa ydinaseita, Iranin ilmoitettua jatkaneensa uraani rikastamista JCPOA-sopimuksen asettaman 300 kg:n määrän jälkeen.

Netanyahu vaati maanantaina Eurooppaa asettamaan Iranin vastaiset automaattiset sanktiot sallitun määrän ja rikastusasteen ylittämisen vuoksi.

”Toistan, ettei Israel salli Iranin kehittävän ydinaseita” hän vakuutti. ”Tänä päivänä kehotan myös Euroopan valtioita seisomaan vahvoina vastuunsa takana. Te suostuitte toimimaan heti Iranin rikkoessa sopimusehtoja, ja suostuitte aktivoimaan mekanismin automaattisista sanktioista, jotka vahvistettiin YK:n turvallisuusneuvostossa” Netanyahu muistutti.

Eurooppalainen diplomaatti kertoi REUTERSILLE, että sopimukseen kuuluu mekanismi, jolla hoidetaan kaikkia poikkeamat siitä, ja että allekirjoittajien yhteiskomitean velvollisuutena on sopia jatkotoimista.

Uranin rikastaminen 3.6 %:n tasoon en ensimmäinen aste prosessissa, joka sallii Iranin rikastavan tarpeeksi uraania pommin rakentamiseksi.

Kaksi iranilaista lähdettä vahvistivat aiemmin maanantaina, että Teheran oli rikkonut sopimuksen asettaman määrän 300 kg. ”Kuten ilmoitimme sanoessamme askeleittemme jatkuvan, varastomme ylitti 300 kg” toinen iranilaisista lähteistä vahvisti.

Aiemmin maanantaina Israelin energiaministeri Yuval Steinitz sanoi Iranin käyttävän rikastetun uraanin varastojaan kiristääkseen muita Lähi-Idän maita ja vain kansainvälinen painostus voi pakottaa Iranin luopumaan siitä.

Perjantaina Viinissä pidettyjen keskustelujen jälkeen Iranin edustaja sanoi, että Euroopan maat lupasivat liian vähän kaupan elvyttämiseksi voidakseen suostutella Irania luopumaan sovitun rajan ylittämisestä, vastapistoksi presidentti Trumpin päätökselle viime vuonna erota sopimuksesta ja asettaa Iranille uusia sanktioita.

Kuuden osapuolen sopima JCPOA sopimus Iranin kanssa poisti useimmat Iranin vastaiset sanktiot ja vapautti samalla kansainvälisissä pankeissa jäädytetyt Iranin varat, arvoltaan satoja miljardeja USD. www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5541138,00.html,

* YK:n pääsihteeri Antonio Guterrez ilmoitti maanantaina huolensa Iranin ilmoitettua rikkoneensa osan 2015 sovitusta JCPOA-sopimuksesta.

Guterrez kehotti Irania jatkamaan sopimuksen sille asettamia velvoitteitaan.

”Islamilaisen tasavallan suorittamat toimet eivät avusta säilyttämään sopimusta, eivätkä turvaamaan Iranin kansan kouriintuntuvia taloudellisia etuja. Tämä kysymys tulee käsitellä JCPOA-sopimuksen määrittämässä mekanismissa” hän selitti Reutersin välittämänä.

USA:n presidentti Donald Trumpin hallituksen (Valkoisen Talon) lehdistö-sihteeri sanoi: ”Iranin hallitus päätti tänään lisätä uranin rikastamista, millä Iran rikkoi ydinasesopimuksen asettaman määrän. On selvä, jo että ennen sopimuksen solmimista Iran rikkoi sen sääntöjä. Meidän tulee palauttaa pitkän tähtäyksen ydinaseen levittämisen valvonta”.

Trump esitti Iranin johdolle vakavan varoituksen: ”he leikkivät tulella”. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265379,

* OmegaShock.com omistaja/toimittaja John Little kyselee 13.06. julkaisemassaan artikkelissaan: Miksi ihmiset vihaavat juutalaisia?

Hän toteaa aluksi, että ihmiskunta usein vihaa heikkoja ja erilaisia, mistä inhimillinen historia on täynnä: painostus, kansanmurha ja orjuuttaminen.

”Tiedän heidän selittävän, etteivät he ole juutalaisia, vaan pelkästään sionismia vastaan” Little sanoo.

”Mutta sionismi on vain juutalaisten ilmaus heidän halustaan elää rauhassa ja turvallisesti omassa maassaan. Siten selitys, ettei anti-sionismi ole antisemitismiä on valhe.”

Little kertoo artikkelissaan, että kansainvälisen lain mukaan Israelin itsenäisyys ulottuu kaikkiin osiin Luvattua Maata.

”Israel sai maansa oikeutetusti ja laillisesti. Lisämaan he saivat puolustautuessaan myös kansainvälisen lain mukaan täysin laillisesti.”

Seuraavaksi Little esittää todisteita mielipiteistään.

Tri Jacques Gauthier on tunnustettu kansainvälisen lain asiantuntija. Hän sanoo suoraan, että Israelilla on kaikki oikeudet maahan, jota se valvoo. Siten anti-sionististen väitteet ovat kokonaisesti ja täysipainoisesti valheellisia.

Entä palestiinalaiset? Ovatko he väärin kohdeltuja, kuten jotkut väittävät?

Gauthier ottaa esimerkin rikollisista vankilassa.

”Kuten kaikki tuomitut rikolliset vankilassa, palestiinalaiset väittävät, että heidät on tuomittu epäoikeudenmukaisesti. Voi olla joitain kiinnostavia tarinoita, mutta älkäämme sotkeuduta niihin.”

”Muutamia erityistapauksia lukuun ottamatta rikolliset kuuluvat vankilaan. Sama koskee myös palestiinalaisia. Israelilla on oikeus hallita koko Israelin maata, mukaan lukien Gaza, Judea, Samaria ja Golanin kukkulat. Laki on täysin selvä ja se on verifioitu.”

”Olen henkilökohtainen todistaja tosiasiasta, etteivät israelilaiset kohtele palestiinalaisia väärin.”

Mutta eivätkö he joudu haavoitetuiksi ja jopa surmatuiksi?

”Kyllä, samalla tavoin kuin rikolliset ja heikkolahjaiset, jotka osallistuvat aseelliseen ryöstöön, haavoittuvat heidän uhriensa puolustautuessa. Kerta toisensa jälkeen olen nähnyt palestiinalaisten käyttäytyvän älykääpiön tavoin, tuhoten oman yhteisönsä, taloutensa ja tulevaisuutensa, koska he vihaavat Israelia enemmän kuin rakastavat lapsiaan, perheitään tai omaa elämäänsä.”

”Miksi siis juutalaisia vihataan? Voisiko sen aiheuttaa ihonväri? Little kysyy.

Mutta juutalaisia on kaiken värisiä: Valkoisia, ruskeita, oliivinvärisiä, ja jotkut jopa muistuttavat ItäAasialaisia. Ei tosiaankaan, mutta entä heidän ulkoasunsa?”

”Juutalaisia on kaiken muotoisia, ja kaiken kokoisia ja värisiä.

Vaaleatukkaisista, sinisilmäisistä viikingeistä Afrikan runsaisiin väreihin; ItäAasiaan, josta Kaipong-juutalaiset periytyvät; yksi legendaarinen Ming-dynastian kenraali oli juutalainen, mutta hyvin aasialainen.”

Ei löydy perustetta juutalaisvihaan heidän vaatetuksessaan eikä tuoksussaan, tai käyttäytymisessään.

Artikkelissa käsitellään kysymystä edelleen monelta näkökulmalta, mutta koska aikapula ahdistaa, esitän kirjoittajan laatiman yhteenvedon.

* Antisionismi on sama kuin antisemitismi.
* Juutalainen kansa on luotettavampi ja rehellisempi kuin toiset ei-kristityt tai jopa kristityt ihmisryhmät.
* Juutalaisten korkea moraali perustuu Raamattuun.
* Juutalaiset eivät halua integroitua tai kääntyä muihin ihmisryhmiin.
* Saatana haluaa tuhota juutalaisen kansan.
* Antisemitismi kiihottaa kaiken muotoisia ja – kokoisia sortajia.
* Sortajat keskuudessamme vihaavat aina heikkoja ja avuttomia.
Juutalaiset keskuudessamme ovat kuin ”canary kultakaivoksessa”, jotka testaavat yhteisön terveyden suhtautumisellaan juutalaisiin.

https://twitter.com/omegashock1,

* Syyria syyttää Israelia valtion terrorismista YK:n turvallisuusneuvostolle lähettämässään valituksessa väitettyihin asevarastoihin Damaskoksen ja Homsin läheisyydessä todeten: ”Jerusalemin vaaralliset ja vihamieliset toimet eivät olisi voineet olla mahdollisia ilman Washingtonin tukea”.

Times of Israelin julkaiseman artikkelin mukaan Syyria tuomitsee Israelin suorittamat ilmaiskut, joissa sai surmansa 15 ihmistä, heistä 6 siviiliä ja 9 ulkomaalaista. Uhriluku on sittemmin noussut 18:aan.

Syyrian ihmisoikeuksien tarkkailijajärjestö, jonka päämaja on Lontoossa, sanoi lausunnossaan, että ainakin 12 iranilaiseen kohteeseen iskettiin, 2 niistä lähellä Homsia ja 10 lähellä Damaskoa, mukaan lukien tukikohta, jossa sijaitsivat Iranin vallankumousarmeijan päämaja ja aseiden tutkimuskeskus.

Yksi sotilashenkilö oli syyrialainen, loput muita kansallisuuksia, kuten tarkkailijajärjestön johtaja Rami Abdel Rahman totesi.

”Israelin viranomaiset harjoittavat kasvavassa määrin valtion terrorismia” sanoi Syyrian valtion virallinen uutistoimisto SANA. ”Israelin viimeisin kauhea hyökkäys liittyy Israelin pyrkimyksiin viivyttää Syyrian kriisiä.”

”Maanantain vastaisen yön aikana Israel suoritti sarjan ilma- ja merivoimien hyökkäyksiä sotilaallisiin laitoksiin kaikkialla maassa” SANA jatkoi.

Israel ei ole tapansa mukaan kommentoinut syytöksiä osallisuudesta sarjaan kiivaimpiin iskuihin kuukausien aikana, jotka tehtiin vain viikko kolmikanta-keskusteluja Israelin, USA:n ja Venäjän edustajien välillä.

Israel on huolissaan Iranin levittäessä vaikutusvaltaansa, rakentaessa tukikohtiaan ja siirtäessä niihin nykyaikaista aseistustaan Syyrian eteläosassa lähelle Israelin pohjoisrajaa, joista se voisi iskeä Israelin Golanille.

www.timesofisrael.com/syria-accuses-israel-of-state-terrorism-for-alleged-iran-linked-sites-strikes/,

* Syyrian ilmaiskujen aikaan Kyproksen turkkilaisella tapahtui voimakas räjähdys, jonka syytä ja alkuperää puntaroitiin uutislähteissä.

HalTurner arvioi raportissaan, että räjähdyksen aiheutti Syyrian ilmatorjunnan pudottama F-35 hävittäjä, mutta uutista ei ole vahvistettu muissa lähteissä.

halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/breaking-news-military-aircraft-shot-down-over-cyprus-possibly-israeli-after-bombing-syria,

Toisten lähteiden mukaan se oli Syyrian ampuma S-200 ilmatorjuntaohjus, joka harhautui kohteestaan ja iski maahan.

* UUTISAIHEITA ISRAELISTA

Siviilipukuinen poliisi ampui tappelunnujakkaan osallistuessaan yhtä Etiopian juutalaista siirtolaista, joka menehtyi haavoihinsa. Tämä aiheutti rajut mellakat eri puolilla maata Etiopian juutalaisten vaatiessa oikeuksiaan.

www.jpost.com/Israel-News/Police-investigation-suspects-officer-was-wrong-in-shooting-Ethiopian-boy-report-594355,

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265403, ’

SiniValkoista puoluetta johtavan kenraalijuntan siviili Yair Lapid epäilee, että ”jotakin outoa on tapahtunut Netanyahulle, ja että jos hän saa jatkaa, Israel muotoutuu teokratiaksi, uskonnollisten johtamaksi maaksi”. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265402,

Bulgarialaisen lentoyhtiön Electra Airways Boeing 737-400 menetti osan pyörästään noustuaan ilmaan Colognen lentokentältä Saksassa 152 matkustajaa mukanaan kohti Ben Gurionin lentokenttää. Kone jatkoi lentoaan ja Ben Gurion valmistui potentiaaliseen hätätilanteeseen. Kone laskeutui kuitenkin ilman vaikeuksia turvallisesti 16.00 aikaan. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265356,

Davidin kaupungin säätiön ulkomaanasioitten johtaja Zeev Orenstein toteaa, että äskettäin avattu ”Pilgrims Way”, Pyhiinvaeltajien tie, jota pitkin Shiloan lammikolla puhdistautuneet juutalaiset nousivat Temppeliin, tien löytyminen ei ole uskon asia, vaan historiallinen tosiasia, joka todistaa modernin aikamme luutalaisten liittymistä muinaisten juutalaisten historiaan.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265374,

PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat, joka toimi PA/PLO:n rauhanneuvottelijana, ei pysty nielemään arkeologisten kaivausten paljastamia muinaisia juutalaisia kohteita, jotka liittyivät Temppeliin ja juutalaisten juhlien viettoon.

Erekat kutsui korkeiden ulkomaisten vieraiden todistamana avatun pyhiin-vaeltajien tien avaamista ”setlerien projektiksi, millä ei ole mitään tekemistä historian kanssa”, kuten hän sanaili AFP:n toimittajalle.

Pilgrims Way, jota käytettiin 2000 vuotta sitten, mutta joka oli hautautunut maa- ja rakennusjätteiden alle ja kaivettiin esiin ja avattiin juhlallisesti, kulkee Jerusalemin Silwan arabilähiön talojen alle päättyen muinaisen Shiiloan lammikon lähelle.

Erekat vähätteli löydön merkitystä todeten, ettei sillä ole mitään tekemistä uskonnonkaan kanssa, se on setlerien keksimä juoni puhuessaan AFP:n toimittajalle Ramallahissa. PA/PLO:n johdon historian tosiasioiden kieltäminen alkaa muistuttaa patologista mielenhäiriötä. Hän syytti samalla Friedmania ja Greenblattia osallisuudesta rasistisiin, kolonialistisiin intresseihin. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265378,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -31, Tiberias 22 -38; Suolameri 25 -38; Eilat 24 -39 +C-astetta, aurinkoista, huomenna vähän viilenee.

USA:n presidentti Donald Trump Tweetasi PohjoisKorean presidentille Kim Jong Unille: Olen matkalla G-20 konferenssista EteläKoreasta Japaniin, jospa tapaisimme maitten välisellä demarkaatiolinjalla. Un oli valmis tapaamaan vanhaa kamuaan, ja niin he kättelivät hymyillen toisilleen aurinkoisesti. Un veti sitten Trumpin PK:n alueelle, jossa hän tepasteli 20 askelta todeten, että ensimmäinen USA:n presidentti teki pikavierailun PohjoisKoreaan. Hän kutsui Kim Jong Unin vierailulle Washingtoniin.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265376,