Valikko Sulje

Sunnuntai 31.05.2020

SUNNUNTAI 31.05.2020
01. Moderna-yhtiö on rokottanut ensimmäiset ihmiset COVID19 rokotteella toisen vaiheen tutkimuksessaan. Yhtiön johtava tutkija on Israelissa syntynyt Tal Zaks, joka kertoi N12 ohjelmassa, ettei hän ole yllättynyt, jos rokote toimii.

Moderna Inc. Biotekninen yhtiö kertoi, että tutkimus tutkii kahden mRNA-1273 turvallisuutta, reaktiogenetiikkaa ja immunogenetiikkaa, jotka annetaan vapaa-ehtoisille 28 päivän päässä toisistaan.

Tutkimukseen osallistuu n.600 ihmistä (300 heistä 18 -55-vuoden ikäisiä, ja samalle määrällä yli 55-vuotiaita ihmisiä), joiden tilaa seurataan 12 kuukauden ajan.
Aiemmin tässä kuussa USA:n Ruoka- ja Lääkintähallitus myönsi mRNA-1273 nopean tutkimuksen oikeudet.

Yhtiön johtava tutkija Zaks kertoi yhtiön onnistuneesti kehittäneen rokotteet 8 eri virukseen; useat niistä tarkoitettu juuri hengityselinten tartuntoihin.
”Tutkimuksen tarkoituksena ei ole todistaa rokotteen toimivuutta”, Reuters toteaa, mutta ”se antaa toivon häivähdyksen, että mRNA-1273 voi toimia suojana tuntematonta virusta vastaan”.
www.jpost.com/health-science/moderna-first-patients-dosed-with-covid-19-vaccine-in-phase-2-study-629749,

02. Jerusalemin Gymnasia Rehavia koulun oppilaat ja heidän vanhempansa ilmaisivat ärtymystä sekä oppilaiden että koulun hallinnon tapaa hoitaa yhteyksiä siinä, että koulusta kehittyi yksi koronaviruksen uusimman vaiheen puhkeamisen keskus Israelissa. Koulun 104 oppilasta ja 15 henkilökunnan jäsentä ovat antaneet positiivisen näytteen tähän mennessä.

Yksi koulun oppilaista Amit Sason kirjoitti FB:n sivullaan koulun jättäneen seuraamatta Terveysministeriön ohjeita, asettaen 15 opiskelijaa lähelle toisiaan kussakin luokassa, eivätkä opettajat käyttäneet kasvomaskeja.

”Koulun sisäänkäynnissä kaikki vain kokoontuivat ja astuivat sisään”, Sason kirjoitti TV-12 mukaan, opettajien tulkitessa ohjeita, että ”ne olivat suosituksia, oppilaat istuivat ryhmissä lähellä toisiaan enemmän kuin 15 kussakin luokassa”.

Toinen oppilas sanoi TV-12mukaan, että sekä opiskelijat että koulun hallinto jättivät huomiotta Ministeriön ohjeet.
”Oppilaat syleilivät toisiaan ja tapasivat ravintolassa ja kutsuissa. Yleisenä huomiona on Terveysministeriön ohjeitten leväperäinen noudattaminen”.
www.jpost.com/israel-news/anger-frustration-as-coronavirus-rules-neglected-at-jerusalem-school-629792,

03. Jos osoittautuu, että COVID19 leviää uudessa ja entistä ärhäkämmässä muodossa, hallitus joutuu koventamaan ja tiukentamaan ohjeita uusina lukkiutumisineen ja julkisten paikkojen sulkemisineen.

Hallituksella on oikeus turvautua hätätilaohjeisiin, joita on tarkoitettu sotatilan aikana käytettäviksi, mutta Bibi ja Gantz sopivat mieluummin turvautuvansa uuden lain hyväksymiseen, joka olisi voimassa koronaviruksen jatkumisen ajan.

Uusista rajoitteista kuitenkin keskusteltiin hallituksen istunnossa. Yleisen turvallisuuden ministeri Amir Ohana voi rajoittaa ja estää asianajajien ja tuomiotaan odottavien tapaamiset, jolla pyritään estämään virustartunnan leviämisen tiloihin, joissa on runsaasti ihmisiä, kuten vankilat.

Myös vankien ja heidän omaistensa ja muiden ihmisten tapaamista rajoitetaan esitetyn uuden lain puitteissa. Uusi laki olisi voimassa 10 kuukautta. www.jpost.com/israel-news/fearing-second-coronavirus-wave-government-wants-new-laws-629706,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/281045,

04. Israelin turvallisuusneuvoston jäsen, ministeri Tzaci Hanegbi kertoi lehtimiehille, että Likud-ministerit vastustavat kiivaasti ajatusta Palestiinan valtiosta.

Hanegbi antoi lausuntonsa Makor Rishon päätoimittajan Hagai Segalin suorittamassa haastattelussa juuri ennen Shavuot-lomapäivää. Reshet Bet radio-ohjelmassa julkaistussa haastattelussaan Hanegbi totesi: ”Ymmärrän heitä, jotka ovat huolissaan, mutta voin luvata, että sekä pääministeri että hallituksen kantana on toteuttaa aiheita, jotka hyödyttävät Israelin turvallisuutta”.

”Määrättyjen ehtojen alaisena PA/PLO:n arabit voisivat saada itsenäisen kokonaisuuden, jota presidentti Trump voisi kutsua määritteellä valtio”, pääministeri Netanyahu totesi Israel Hajom haastattelussa.

Segalin suorittamassa Makor Rishon viikonvaihteen haastattelussa Netanyahu vakuutti: ”Hallitus ei tee päätöstä Palestiinan valtiosta, eikä yksityiskohtia suunnitelmasta tai sen toteuttamisesta”.
Hän vakuutti, että Washingonille antamansa lupaus neuvotella Trumpin asettaman rauhan tiimin laatiman suunnitelman pohjalta on voimassa.
Segalin vaatimaan selvitykseen, mitä Israel antaa, Bibi väisti kysymyksen vastaten: ”Tässä vaiheessa tiedämme, mitä tulemme saamaan”. www.jpost.com/israel-news/fearing-second-coronavirus-wave-government-wants-new-laws-629706,

05. 70 päivän ajan voimassa ollut sääntö, joka esti juutalaisten nousun Temppeli-vuorelle, on lopultakin poistettu.

Sunnuntaiaamuna ensimmäisen juutalaisryhmän sallittiin nousta Vuorelle.
He nousivat Vuorelle samaan aikaan, kuin muslimien oikeus nousta ja rukoilla Temppelivuorella saatettiin voimaan.

Satona muslimi-palvojia oli jo saapunut sunnuntaiaamuna Al-Aqsa moskeijaan 2.5 kuukautta kestäneen PA:n antaman kiellon jälkeen. Viimeisen 70 päivän aikana vain muutamia kymmeniä islam-säätiön jäsentä sallittiin nousta Vuorelle hoitamaan valvontatoimiaan ja rukoilla Allahiaan siellä.

Syyttäen viranomaisia diskriminoivista toimista Temppelivuoren aktivistit Yehuda Etzion ja Arnon Segal jättivät äskettäin anomuksen Korkeimmalle Oikeudelle tuoda pieni ryhmä juutalaisia Vuorelle, mutta KO hylkäsi sen.

Temppelivuoren järjestöt julkistivat lauantai-iltana yhteisen lausunnon, jossa todetaan: ” Temppelivuoren vierailijoiden johtaja sai poliisilta tiedotteen, jonka mukaan koronavirusepidemian Temppelivuorta koskevien sääntöjen poistamisen myötä, Vuori tullaan uudelleen avaamaan vierailijoille, luultavasti sunnuntaina”.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/281066,

06. IDF:n Kfir Prikaatin Shimshonin pataljoonan sotilaat estivät perjantaina heitä vastaan aiotun autolla tehdyn terroriyrityksen PA:n valvoman Ramallahin kaupungin lähellä.

Aiottu hyökkäysyritys tapahtui IDF:n suorittaman maantien turvallisuus-operaation aikana lähellä Meir lähdettä Neve Tzufin ja Nabi Salihin välillä.

Sotilaat eivät kärsineet vaurioita, mutta 39-vuotias PA:n arabi eliminoitiin.

Pian edellisen tapahtuman jälkeen mielenosoitukset puhkesivat Nabi Salihissa, lähellä terrori-iskun tapahtumapaikkaa.
IDF:n sotilaat eristivät kivilohkareita heittelevät arabit suojellakseen autojaan. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/281054,

07. Edellisellä viikolla 30-vuotias Jerusalemin arabilähiön asukas yritti puukottaa rajapoliisia Jerusalemin Jabel Mukaber lähiössä. Tutkimuksen mukaan arabi-terroristi lähestyi sotilaita puukolla ja pippurisumuttimella varustettuna armeijan tukikohtaa Jabel Mukaberin ja Armon HaNetzivin välillä yrittäen sumuttaa ja puukottaa sotilaita.

Paikalla olleet sotilaat avasivat tulen haavoittaen arabia vaikeasti, joka vietiin Shaare Zedek lääkintäkeskukseen. Sotilaat eivät kärsineet vaurioita.

Samana päivänä edellisen hyökkäyksen kanssa kaksi terroristia yrittivät puukottaa IDF:n sotilaita Amichain lähellä Binyamin alueella.
Sotilaat reagoivat nopeasti eliminoiden terroristit.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/281054,

08. Washingtonin Raamattumuseossa näytteillä olleet kuusi x viisi tuumaa Gikgamesh näyn cuneiform tabletit, jotka Hobby Lobby osti 1.67 miljoonalla USD, joissa kerrotaan eeppinen runo Gilgamesh tarina, osoittautuivat varastetuiksi. Ne lienevät maailman vanhimmat eeppisen tarinan sisältävät kirjalliset teokset.

Gilgamesh tarina on 3 000-vuoden ikäinen eeppinen runo muinaisesta Mesopotamiasta, joka on kirjoitettu ennen Raamattua, ja johon sisältyy Raamatussa esitettyä versiota muistuttava vedenpaisumus-tarina.
Gilgamesh epoksesta on säilynyt vain muutamia cueniform tabletteja.

Varastetut tabletit tullaan palauttamaan Irakiin.
Vuoden 1991 Gulfsodan aikana Irakin 13 alueellista museota ryöstettiin, ja varastettuja harvinaisuuksia myytiin länsimaihin. Niitä pyritään nyt lunastamaan ja palauttamaan, vaikka kukaan ei tiedä, mikä niiden kohtalo tulee olemaan sisäisten taistelujen edelleen runtelemassa maassa.
www.breakingisraelnews.com/151038/museum-of-bible-discovers-1-67-million-ancient-gilgamesh-tablet-was-stolen-must-return-to-iraq/,

09. Jordanian ulkoministeri Ayman Safadi kertoi YK:n Lähi-Idän lähettiläälle Nickolay Mladenoville keskiviikkona, että Israelin suunnitelma ulottaa itsenäisyytensä Jordanin laaksoon ja suurelle osalle Juudeaa ja Samariaa, tulee hyllyttää alueellisen rauhan säilyttämiseksi.
www.breakingisraelnews.com/151066/jordan-calls-on-world-to-unite-against-israel/,
10. 29 vuotta sitten 14 325 Etiopian juutalaista kuljetettiin Israeliin 34 lentokoneella, 2 540 mailin päähän silloisesta maastaan Etiopiasta”Operaatio Salomonissa”.

He palasivat maahan, joka monille heistä oli outo ja tuntematon, mutta josta heidän esi-isänsä olivat kertoneet tuleville sukupolville. Heiden jälkeläisensä palasivat kotiin, mutta sopeutuminen uusiin olosuhteisiin satojen vuosien jälkeen moderniin länsimaiseen yhteiskuntaan, ei ole ollut helppo ja tuskaton operaatio.
www.breakingisraelnews.com/151041/bringing-the-ethiopian-jews-home-the-inspirational-story-of-operation-solomon/,

11. Efratin juutalaiskaupunki sijaitsee Betlehemin lähellä, jonka lähihistoria kätkee tuskallisia muistoja Israelin itsenäisyyssodan ajalta.

Kaupungin juutalainen pormestari Oded Revivi antoi tiistaina haastattelun Israel365 rabbille Tuly Weizille kertoen näkemyksiään Israelilla kuumasta aiheesta Jordanin laakson ja Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen liittämisestä Israeliin, sen aiheuttamista demograafisista, taloudellisista sekä hengellisistä vaikutuksista.

Pormestari Revivi ei yhdy niihin juutalaisyhteisöjen johtajiin, jotka suhtautuvat kriittisesti ja jopa epäluulolla Trumpin ”vuosisadan sopimukseen”, todeten, että Israelin tulee suhtautua kiitollisuudella siihen, että sillä on aito ystävä Valkoisessa Talossa, ja ottaa vastaan se, mitä sille tarjotaan tilanteen ollessa suotuisa.

Revivi viittaa Abramin vaimoon Rachel, joka kuoli synnyttäessään Benyaminin.
Surullisen tarinan ohella hän muistuttaa onnellisesta tarinasta, jossa juutalainen Elimelek joutui vaimonsa Noomin ja kahden poikansa kanssa pakenemaan nälänhätää Moabin maahan, jossa Elimelek kuoli ja pojat avioituivat moabilaisten naisten kanssa, mikä oli kielletty juutalaisilta.

Mutta pojat kuolivat myös, mikä jätti Noomin yksin kahden miniänsä kanssa. Noomi halusi palata kotiinsa Efrataan, jossa hänellä oli maapala perintö-oikeutena. Ruut pitäytyi Noomin helmaan, eikä halunnut luopua hänestä, ja seurasi häntä Efrataan.

Revivi viittaa ”Ruutin kirjan lopussa olevaan lupaukseen Ruutille, joka menestyy Efratassa, jossa nyt olemme – ja uskomme tästä rakkaustarinasta kuningas David tulee syntymään ja myös Messias tulee syntymään”. (Juutalaisten mukaan ensin syntyy Messias David, ja hänen jälkeensä Messias Josef)

Revivi haluaa palauttaa Ruutin kertomuksen nykyaikaan. ”Efratan ja Betlehemin välille ei ole rakennettu mitään estettä, ja meidän tulle hyödyntää tätä tilaisuutta missä hyvänsä rauhansuunnitelmassa, vaikka emme pitäisikään sen kehyksistä.”

”Uskonnollisena juutalaisena, joka rukoilee kolmesti päivässä rauhaa, meidän tulee antaa sille mahdollisuus”. Kysymykseen, onko Trumpin rauhansuunnitelma askel Messiaan tulemiseen, Revivi vastaa: ”Please god”.
www.breakingisraelnews.com/150976/mayor-of-town-near-bethlehem-connects-trumps-peace-plan-to-messiah/,

12. Netanyahu pitää edelleen kiinni lupaamastaan heinäkuun 1. päivästä, jolloin hän haluaa aloittaa käytännön toimet itsenäisyyden ulottamiseksi Juudeaan ja Samariaan, mutta hänelle on ilmestynyt jarru lähiympäristöstään.

Ministeri Ze´ev Elkin, joka on korkean turvallisuuskabinetin jäsen, kertoi Armeijan Radion lähetyksessä, ettei Netanyahun ja Gantzin hallitussopimukseen sisältyvä aikamerkintä heinäkuun 1. päivästä, ole kiveen hakattu.

Netanyahu on itsekin todennut, ettei itsenäisyyden ulottamista Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin sekä Jordanin laaksoon – yhteensä n. 30 % kokonais-alasta – voida käytännössä suorittaa ennen kuin Israelin/USA:n kartoitustiimi on saanut valmiiksi omat kartoituksensa – ehkä johonkin aikaan heinäkuussa, kuten Elkin sanoi laimeasti.
www.timesofisrael.com/west-bank-annexation-could-be-delayed-for-days-or-weeks-likud-minister-says/,

13. Temppelivuoren avautuessa myös juutalaisille palvojille – vaikka heillä ei ole lupaa rukoilla siellä – satoja juutalaisia saapui aamutuimaan, jolloin ei-muslimien sallitaan nousta Vuorelle, odottamaan vuoroaan.

Poliisi saattaa uskonnolliset juutalaiset Vuorelle runsaan poliisivartion suojelemina ja ohjauksessa, johon kuuluu nopeutettu ja lyhennetty reitti Vuorella. Heidän mukanaan olivat Temppelivuoren aktivisteja, kuten Yehuda Glick, Uri Ariel ja Shuli Moalem-Refaeli, kaikki entisiä kansanedustajia.

Kiellosta huolimatta joittenkin nähtiin rukoilevan Vuorella, mitä juutalaiset ovat vaatineet selityksellä, että on epäoikeudenmukaista, ettei muslimeilla ole samaa estettä. Kaikki Vuorelle nousseet, myös muslimit, joutuvat antamaan lämpö-tilansa mittauksen porteilla ja pitämään kasvomaskia kaiken aikaa.

Israelin poliisi oli valmistautunut potentiaalisiin väkivaltaisuuksiin kooten Vuorelle ennätysmäärän poliiseja, mutta vihaisia yhteenottoja ei sattunut, vaikka muslimit olivat tuoneet Vuorelle omat huutosakkinsa, jotka huutelivat solvauksia juutalaisille palvojille. Poliisi ampui yhden vammaisen miehen, minkä pelättiin aiheuttavan USA:n kaltaisia väkivaltaisia vastatoimia.

Polisi pidätti 8 innokkainta muslimia.
Muslimeille on maahan tai kiveyksille merkitty lohkot, johon saa asettua 50 kuhunkin, mutta ei moskeijan sisällä. Kaikkien tulee pitää kasvomaskia.
Moskeijan johtaja Omar al-Kiswani toivotti muslimit tervetulleiksi laulaen:
”Allah on suurempi, suojelemme Al-Aqsaa sielullamme ja verellämme”.
www.timesofisrael.com/west-bank-annexation-could-be-delayed-for-days-or-weeks-likud-minister-says/,

14. Ohessa viimeisiä Terveysministeriön ohjeita.
govextra.gov.il/ministry-of-health/corona/corona-virus-en/,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 11 -26; Tiberias 15 -32; Suolameri 21 -33; Eilat 19 -34 +C-astetta, keskiosissa maata puolipilvistä, huomenna aurinkoista koko maassa. Lämpötila nousee parilla asteella.
www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,