Valikko Sulje

Sunnuntai 26.01.2020

SUNNUNTAI 26.01.2020
UUTISIA ISRAELISTA
01. USA:n presidentti Donld Trump ilmoitti aikovansa Israelille yhden useista hyvän tahtonsa eleistään ja julkaista nimittämänsä Jared Kushnerin johtaman rauhantiimin valmisteleman ”Vuosisadan Sopimuksen” nimellä tunnetun esityksen , jossa selvitetään pysyvän rauhan mahdollisuuksia Lähi-Idässä ja ennen kaikkea Israelin ja PA/PLO/HAMASIN välillä.

Ennen julkistamista Trump haluaa esitellä sopimusluonnoksen Israelin johtavien puolueiden Likudin ja SiniValkoisen johtajille.

Hän kutsui Washingtoniin pääministeri Benyamin Netanyahun ja SiniValkoisten johtajan Benny Gantzin tiistaiksi 28.01.2020, mutta Gantzia alkoi epäilyttää, että ehkä häntä talutetaan väijytykseen ja epäröi suostua.

Trump esitti silloin ehdotuksen, että he tapaavat eri aikoina, mikä sopi Gantzille. Siten Trump tapaa Netanyahun maanantaina ja tiistaina ja Gantzin erikseen maanantaina, mutta siten, etteivät herrat tule vastakkain Valkoisen Talon käytävällä. Gantz vaatii, ettei keskusteluista julkaista mediassa.

On erittäin suuri luottamuksen osoitus maailman johtavan suurvallan presidentiltä venyttää kireää aikatauluaan tyynnyttääkseen Israelin pääministerin puolueen Likudin kilpailijan johtajan epäluuloa.
Se osoittanee myös sen, miten tärkeänä Trump näkee Sopimuksensa hyväksymisen.
www.timesofisrael.com/gantz-accepts-white-house-invite-for-separate-meeting-with-trump-on-peace-deal/,

02. Pääministeri Netanyahu kertoi jo aiemmin, että hän haluaa liittää Jordanin Laakson osaksi Israelia, ja vihjaili samalla jatkavansa ulottamalla Israelin lain myös Juudean ja Samarian C-alueille n. 60 % kokonaispinta-alasta, mikä käytännössä tarkoittaa niiden siirtämistä Israelin hallituksen valvontaan.

Juudean ja Samarian B- ja C- alueita valvoo nyt IDF:n johtama GOCAT elin, joka valvoo rakentamista ja turvallisuutta alueilla. PA/PLO valvoo A-alueita.

Gantz on suhtautunut vieroksuen Netanyahun päätöksiin Juudean ja Samarian alueilla, mutta on mielipidetiedustelun mukaisesti alkanut varovaisesti kääntää suuntansa, mutta esittäen varauksen: ”Siten, että maailman yleinen mielipide hyväksyy sen”, mikä käytännössä tarkoittaa päätöksen torjumista, jos Gantz tarkoittaa YK:ta, EU:ta ja Islamin konferenssia, niiden tunnustamista on turha odottaa. Olisi ollut reilumpaa sanoa asia suoraan.
www.timesofisrael.com/gantz-heads-to-washington-for-lightning-peace-plan-talks-with-trump/,

03. Pääministeri Netanyahun lupaukset Jordanin Laaksosta sekä Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä, ovat epäilijöitten mielestä nähtävä kuten ne ovat: vaalilupauksina, jotka unohdetaan pian vaalien mentyä, kuten myös Netanyahun pitkä poliittinen historia osoittaa.
www.breakingisraelnews.com/143958/trump-deal-of-the-century-to-be-revealed-abbas-threatens-us-not-to-cross-red-lines/.

Tumpin päätös julkaista ”Vuosisadan Sopimuksensa” viisi viikkoa ennen Israelin vaaleja nähdään sekä oppositiota edustavien parissa – kuten Avigdor Liberman – että myös muualla epäilyttävän poliittisena.

USA:n entinen Israelin lähettiläs Dan Shapiro puolestaan ennustaa, ettei yksikään USA:n demokraattinen presidentti voi hyväksyä Juudean ja Samarian liittämistä Israeliin, ja ennustaa syviä ristiriitoja Israelin ja Valkoisen Talon hallitusten välillä. Hän pitää lähes varmana, että seuraava presidentti on demokraatti.
www.timesofisrael.com/brotherhood-of-the-traveling-gantz-6-things-to-know-for-january-26/,

04. Samarian alueneuvoston puheenjohtaja Yossi Dagan matkustaa Bibin ja Gantzin kanssa samoihin aikoihin Washingtoniin.

Hän tapaa siellä USA:n molempien valtapuolueiden lähellä Trumpia olevia virkailijoita ja evankelisia johtajia keskustellen heidän kanssaan Vuosisadan Sopimuksesta.

Antaen tunnustusta sopimuksen tärkeästä ja historiallisesta merkityksestä, Dagan kuitenkin varoittaa siihen liittyvistä vaaroista. Sopimuksen pääkohdat helposti pimentävät ”pienellä kirjoitetut varaukset”, joissa vaara voi piillä.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/275109,

05. PA/PLO:n virkailijat Ramallahissa julkistivat viikon vaihteen aikana katkeran kiihottavia hyökkäyksiä Trumpin sopimusta vastan. PA/PLO:n edustajia ei ole kutsuttu Washingtoniin, koska suhteet on katkottu molemmin puolin.

PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat esitti ennustuksensa näin:
– Tilanne kehittyy kohti vaarallista eskalointia
– PA/PLO:n johto tuntee kadun miehen painostuksen koviin otteisiin, ja turvallisuusyhteistyön lopettamiseen Israelin kanssa. ”Sanelupolitiikkaan perustuva sopimus, joka torjuu tosiasian, että Israel on Palestiinan valtiota miehittävä voima, joka polkee kansainvälistä lakia, YK:n päätöksiä ja sopimus-prosessin etenemistä, rekisteröidään historiassa vuosisadan vääryydeksi”.
Mahmoud Abbasin tiedottaja ja korvaan kuiskuttelija Nabil Abu Rudeinah, muistutti puheessaan PA/PLO:n kieltäytyneen sopimuksesta.
Samaa linjaa jatkavat kaikki muutkin PA/PLO:n merkkihenkilöt.
www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Palestinians-call-for-mass-protests-to-foil-Trumps-plan-615309,
06. Petah Tikvan pormestari Rami Greenberg huomioi, ettei kaupungissa ole ollut kunnon lumia kylmistä ilmoista huolimatta, ja päätti tehdä asialle jotain.

Hän päätti kuljettaa kaupunkiin lunta Hermonin kukkulalta, ja kasata sitä määrättyihin paikkoihin lasten ja vanhempienkin iloksi.
Nyt jokainen kaupungin asukas ja vieraat voivat nauttia lumen riemuista.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/275111,

07. Jordanian kuningaskunnan ulkoministeri Ayman Safadi varoitti torstaina, että ”Israelin suunnitteleman Jordanin Laakson liittäminen Israeliin puhaltaa pois rauhanprosessin perustukset ja murskaa kahden valtion toteuttamisen”, raportoi PA:n virallinen uutistoimisto WAFA.

Safadi on itse unohtanut kansainväliset sopimukset, tai ei hakua tunnustaa niitä, joilla Israelin valtio perustettiin. Jordanian alue kuului Englannin mandaattiin, joka kokonaisuudessaan muodostettiin juutalaisten kotimaaksi.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/275028,

08. 8-vuotias arabipoika Quis Abu Ramila Jerusalemin itäosista Beit Haninasta ilmoitettiin perjantaina kadonneeksi. Hänen ruumiinsa löydettiin aikaisin lauantaina lammikosta, jonne sadevettä varastoidaan.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/275092,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/275099,

09. Uusi Oikeisto puolueen puheenjohtaja Ayelet Shaked selkeytti puolueensa antaa kahden valtion periaatteeseen todeten, että he tekevät kaikkensa sen toteuttamisen estämiseksi, sillä lähellä Palestiinan valtio suunniteltuja rajoja sijaitsevat juutalaiskaupungit tulevat Sderotin ja Beersheban asemaan.

Shaked tunnustaa, että kolmannet vaalit vuoden sisällä vahingoittavat ennen kaikkea Israelia mutta myös heitä.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/275070,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 03 -11; Tiberias 09 -17; Suolameri12 -18; Eilat 09 -21 +C-astetta, puolipilvistä, keskiviikkona ehkä sateita. Hieman lämpenevää.