Valikko Sulje

Sunnuntai 09.08.2020

SUNNUNTAI 09.08.2020
01. Likudin johtaman oikeistosiiven ja Gantzin johtaman vasemmistosiiven välinen konflikti syvenee entisestään, eikä kumpikaan osapuoli – tai niiden johtajat – halua perua aiemmin omaksumaansa kantaa.

Netanyahu haluaa vuoden kestävää valtion budjettia, kun Gantz pitää jäärä-päisesti kiinni kahden vuoden budjetista, joka sisältyy hallitussopimukseen.

Kuten ToI:n henkilökunnan laatimassa artikkelissa todetaan, hallitusyhteistyö lipui lauantaina lähemmäs yhteistyön lopettamista molempien ilmoittaessa, että hallituksen viikoittainen sunnuntai-istunto peruutetaan.

Hallitussopimuksen mukaan molempien osapuolten tulee hyväksyä hallituksen
istunnossa käsiteltävien asioiden lista ennen hallituksen kokoontumista. Koska näin ei tapahtunut, sunnuntain hallituksen kokous katsottiin peruuntuneeksi.

”Kabinetin istuntoa ei järjestetä huomenna (sunnuntaina) SiniValkoisten kieltäydyttyä lisäämästä agendaan pääministerin ja talousministerin laatimaa taloudellista avustussuunnitelmaa”, todetaan Likudin lausunnossa.

”Suunnitelma lisää talouteen 10 000 uutta työpaikkaa” Likud muistutti. ”Likud vaatii SiniValkoista suostumaan varojen siirtämiseen Israelin kansalaisille, eikä estää sen toteutumista tällä kertaa sen kärsiessä koronaviruksen hampaissa”.

Sinivalkoisten johto sanoo: ”hallituksen istunnon siirtyminen johtuu Likudin polkiessa SV:n kanssa allekirjoittamiaan sopimuksia, ”eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun Likud tekee näin”, sanotaan SV:n lausunnossa.

Hallituksella on aikaa 25.08.2020 saakka saada vuoden 2020 valtion budjetti hyväksytettyä Knessetissä, tai hallitus kaatuu, ja edessä ovat uudet vaalit.
www.timesofisrael.com/likud-blue-and-white-scotch-cabinet-meeting-trade-barbs-as-impasse-deepens/,

02. Kaksi huomattavaa Likudin virkailijaa kehottivat Netanyahua järjestämään uudet vaalit, kuten maan TV-uutiset raportoivat lauantai-iltana.

Samaan aikaa kaksi oppositiopuolueen johtajaa sanoivat tukevansa lakiesitystä, jolla pääministeriä estettäisiin muodostamasta uutta hallitusta häntä vastaan nostettujen rikossyytteiden vuoksi. Kriitikot syyttävät, että pääministeri aiheutti tahallisesti budjettikriisin voidakseen pysyä virassaan.
Netanyahun raportoidaan alkaneen etsiä potentiaalisia loikkaajia SV:n riveistä uuden hallituksen muodostamiseksi ilman SiniValkoisia ja uusia vaaleja. Yksi potentiaalinen kohde on siirtolaisministeri Pnina Tamano-Shata, joka TV-kanavan uutisen mukaan sanoo Likudin tuhlaavan aikaansa häneen.

Yesh Atid-puolueen johtaja Yair Lapid sanoi kannattavansa lakiesitystä, jolla Bibiä estettäisiin muodostamasta uutta hallitusta. TV-13 mukaan Lapid totesi SV:n myös kannattavan sellaista lakia ja ”edes kerran toteuttavan lupauksensa”.
www.timesofisrael.com/likud-officials-said-urging-netanyahu-to-call-fresh-elections/,

03. Likudin ministerien sanotaan tutkivan, mitä etuja he saisivat uusista tuhoisista vaaleista. Hallituksen jäsenet kutsuvat TV:n mukaan uusia vaaleja tarpeettomiksi ja tuhoisiksi, kuten hallitusyhteystyön ministeri Miki Zohar sanoi.

Vaalit lienevät kuitenkin väistämättömät, ellei SV:n johtaja Benny Gantz taivu budjettikysymyksen käsittelyssä.

Epäilijät kuitenkin varoittavat, ettei Netanyahulla olisi lopulta paljonkaan helpompaa uuden hallituksen kanssa, jossa gallupeissa nousevalla Yamanin johtajakaksikolla Naftali Bennet ja Ayelet Shaked tulee olemaan tärkeä osuus, sillä kummallakin johtajalla on kana kynimättä Netanyahun kanssa.

”Jos hän häviää, se on henkilökohtainen tragedia hänelle, mutta vaikka hän voittaisikin, hän on riippuvainen Bennettistä ja Shakedista SV:n johtajien Ashkenazin ja Gantzin asemesta” Zohar haarukoi tilannetta.

Hän puolusti Netanyahun kantaa vuoden budjetista todeten, että koronavirus osoittaa uutta tulemista, ja sen vuoksi on hyvä tarkastella sen vaikutuksia talouteen lyhyellä aikavälillä, koska emme tiedä sen voimaa.
www.timesofisrael.com/likud-ministers-said-to-pan-netanyahus-push-for-new-election-disaster/,

04. Talousministeri Yisrael Katz syytti SiniValkoisia punaisen varoituslinjan ylittämisestä peruuttaessaan hallituksen sunnuntain viikkoistunnon.

”Punainen varoituslinja ylitettiin. SiniValkoisten lipsuminen poliittisesta keskustelusta aiheuttaa vakavaa tuhoa kansalle”. Katz sanoi Armeijan radiossa (Galei Tzahal) sunnuntaina. ”Eniten apua tarvitsevat tästä kärsivät”.

”SV:n väite, ettei uutta avustuspakettia ollut yksilöity, on väärä, sillä SV:n edustajat olivat mukana komiteassa, jossa asiaa puitiin, ja hyväksyivät esityksen”.
Katz sanoi Gantzin olevan jo keskellä vaalitoimintaa lausuntojensa perusteella.

”En aiheuta hajaannusta valvonnassa, enkä kiihota ketään vihaan toista kohtaan vahvistaakseni omaa kantaani” Gantz puolustautui. ”Kuka tässä toimii erilailla?”
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284939,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284933,

05. Uhka uusista vaaleista on kultaista aikaa gallupien tekijöille, sillä puoluejohtajat haluavat mitata kansan reaktioita voidakseen tehdä ratkaisevia päätöksiä.

TV-kanava-13teettämän ja prof. Camil Fuchsin valvoman tiedustelun mukaan Netanyahun johtama Likud menettää paljon, saaden 29 (36) kansanedustajaa.

SiniValkoisten suosio putoaa sekin, nyt 8 (15) puolueen sisäisen eripuran vuoksi.
Yamina näyttää saavan rökälevoiton, se saa 19 (5) kansanedustajaa,
Joint Arabilista saa 15 (15).

Jair Lapidin Yesh Atid saa 19 (18) kansanedustajaa; Israel Beitenu 8 (7); UTJ ja Shas kumpikin 7 kansanedustajaa.
Labor, Gesher, Derech Eretz ja Rafi Peretzin johtama Jewish Home evät ylitä vaalikynnystä 3.25 %.

Oikeistolla on 63 kansanedustajan turvallinen tuki; Libermanilla on 8 edustajaa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284933,

06. UUTISIA LYHYESTI

– Israelin arabien muodostama Joint List-puolueen puheenjohtaja Ayman Odeh yhdessä Hadash-puolueen edustajien kanssa tapasivat perjantaina PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin Ramallahissa hänen kansliassaan.

PA:n virallisen uutiskanavan WAFA:n mukaan ”Abbas informoi vieraitaan viimeisistä tilanteista PA:n sisällä ja sen johdon ponnisteluista PA:n arabien oikeuksien suojelemiseksi sekä Israelin lain ulottamisen estämiseksi Juudean ja Samarian osiin ja Jordanian laaksoon”.

Abbas puolusti ”PA:n arabien oikeutta vastustaa oikeuksien pienentämistä sekä kansain välisten lakien mukaan turvata laki ja oikeus alueillaan”.

Raportin mukaan Hadashin edustajat ”kiittivät Abbasin omaksumaa kovaa linjaa Trumpin rauhantiimin laatimaan ”vuosisadan diiliin” väittäen, että se kannusti suurta arabien kansanosaa tukemaan PA:n vastustavaa kantaa”. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284934,

– Netanyahua vastustavien mielenosoittajien valitettua poliisille peitellyistä uhkauksista, Israelin poliisi lupasi asettaa ylimääräisiä turvallisuusmiehiä suojaamaan mielenosoittajia, joita oikeistoaktivistit kutsuvat ”bakteereiksi”.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284927,

– Beirutin ainoa synagoga pystyi vastustamaan Libanonin pääkaupunkia runtelevat räjähdykset, ja kärsi vain kosmeettisia vaurioita tuhon keskellä.
Beirutin synagoga on 95 vuotta vanha ja se on käynyt läpi useita maan sisällä riehuneita taisteluita seisoen edelleen vahvana omilla perustuksillaan.

Maghen Abraham Synagoga esiteltiin FB:n sivulla torstaina tekstillä varustettuna: ”Maghen Abraham Beirutin satama-alueella tapahtuneen räjähdyksen jälkeen”. Libanonissa ei ole enää organisoitua juutalaisyhteisöä ja hyvin vähän jos ollenkaan juutalaisia asukkaita.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284920,

– Professori Phyllis Chesler kertoo oped kolumnissaan, miten hänet mitätöitiin. ”Et pysty haastamaan mitään osaa tästä ”poliittisesti oikeasta hulluudesta” riskeeraamatta kaiken”.
”Kuitenkin suosittelen tekemään juuri niin”.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284928,

– UAE työskenteli voidakseen yhdistää Jemenin juutalaisen perheen, joka 15 vuoden eron jälkeen pystyttiin yhdistämään.
”Olen ylen määrin onnellinen asuessani Yhdistyneessä Arabikunnassa” sano perheen isän nähdessään perheensä ympärillään.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284926,

– Pääministeri Benyamin Netanyahu tapasi siirtolaisministeri Penina Tamahu-Shatan selittäen tapaamisen jälkeen, että ”he keskustelivat pelkästään odotettavista siirtolaisaalloista, eikä mistään muusta”.

Spekulaatiot olettavat, että Bibi tunnusteli potentiaalista loikkaajaa siirtymään suunnittelemaansa uuteen hallitukseen.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284923,

– Israelin TV:n kokenut juontaja Avri Gilad asettelee sanojaan huolellisesti käsitellessään arkaluonteista kysymystä joutumatta syytetyksi rasistiksi.

”Arvostan ihmisten kunniantuntoa” hän sanoi TV-13 News ohjelmassa vakuuttaen, että ”hänen lausuntonsa koskee jokaista arabia, mukaan lukien Nadar, joka valokuvaa meitä” (ilmeisesti ei aina positiivisesti).

”Paljon minulla on sanottavaa arabien kollektiivisesta käytöksestä – äänestäjistä vaaleissa, kansana, kulttuurista. Kritisoin sitä, eikä se mielestäni ole rasistista.”

”Haluan arabeja kuvaruudulle, muitakin kuin Joint Listan jäseniä, jos mahdollista”.
”He ovat vihollisiani – jokainen heistä – koska he tukevat terrorismia”. ”Vasemmalla on ihmisiä, jotka pitävät minua mitä hävettävimpänä oliona, ja määrätyissä piireissä oikealla tekevät minusta ”heidän miehensä”, ja edelleen ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, miten kuulun oikeistoon ja puhun Netanyahua vastaan, mikä tässä elämän vaiheessa on liian monimutkainen asia”.

Ymmärrän joittenkin oikealla olevani vaikeasti nieltävä, kuulua oikeistoon, ja kuitenkin toivoa Netayahun lopultakin siirtyvän historiaan, jos mahdollista demokraattisesti, laillisin keinoin.
Vain Netanyahu itse voi kaataa Netanyahun, hänen käytöksensä – vain se pystyy kaatamaan hänet.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284930,

– Libanonin presidentti Michel Aoun sanoo vihjaillen, että Beirutin räjähdyksen on voinut aiheuttaa pommi tai jokin muu ulkoinen tekijä.

Aoun sanoi perjantaina tutkijoiden keskittyvän selvittämään, aiheutuiko Beirutin historian suurin räjähdys pommista tai muusta ulkoisesta tekijästä.

Todettuaan venäläisaluksen tuoman räjähdysaineen laittoman varastoinnin 15 vuodeksi satama-alueen varastoon on tutkittava holtittomuuden tai onnettomuuden osuus. Aluksen hylky on edelleen lähellä satamaa. Räjähdyksen voimasta satamaan ankkuroitunut matkustaja-alus kääntyi ympäri ja upposi.

20 satamavirkailijaa on pidätetty tutkimusten ajaksi.

Ainakin 137 ihmistä sai surmansa ja lähes 5 000 ihmistä haavoittuivat 2750 tonnin ammoniumnitraattierän, joka oli ollut varastossa 2013 lähtien, räjähdettyä. Tarkkailijat sanovat räjähdyspilviä tarkasteltuaan, että niiden perusteella voidaan arvioida niiden johtuneen osin ohjusten räjähtämisestä, joita oli varastoitu sinne, vaikka Hizbullah kiistää sen perättömänä.

Hizbullahin pääsihteeri ”Hassan Nasrallah kieltää varastoineensa ohjuksia varastoon, ja kehuu tuntevansa Haifan satama-alueen paremmin kuin Beirutin”. Olisi ollut viisaampaa hänelle keskittyä Beirutiin.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284915,

– Vihaiset libanonilaiset mielenosoittajat ryntäsivät lauantaina väkivalloin Beirutin ulkoministeriöön ”eläkkeelle siirtyneitten armeijan upseerien johdolla” protestoidakseen tappavaa räjähdystä – koska heitä ei päästetty parlamentti-rakennuksiin – kutsuen sitä ”vallankumouksen päämajaksi”.

Monet heistä olivat varustautuneet hirttoköysillä voidakseen näyttävämmin tyhjentää suuttumuksensa poliitikoille Beirutin keskustassa räjähdyksestä, joka viimeisten lukujen mukaan surmasi 158 ihmistä haavoittaen lähes 5 000.

Pääministeri Hassan Diab sanoi pyrkivänsä uusin vaaleihin, koska se on ainoa keino päästä eroon maan rakenteellisesta kriisistä. Käytännössä Hizbullah valvoo Libanonin politiikkaa; sillä on kansanedustajia parlamentissa ja ministereitä hallituksessa, joilla on veto-oikeus hallituksen päätöksiin.

Mielenosoittajat marssivat katuja pitkin keskustan ”marttyyrien torille”, jossa he sytyttivät kuorma-auton tuleen suuttumuksen vaatiessa toimintaa.
Turvallisuusjoukot käyttivät kyynelkaasua massojen hajottamiseksi.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/284935,

– IAF iski toistamiseen Hamasin tukikohtaan Gazassa räjähteillä varustettujen ilmapallojen aiheuttaessa tulipaloja Israelin puolella turva-aitaa. Kolme pallorypästä laskeutui Beerin luonnonpuistoon, aiheuttaen 3 paloa, jotka IDF sammutti. Toinen pallorypäs löydettiin 60 km päässä Aradin kaupungista.

Paloja syttyi myös Hof Ashkelonin ja Eshkolin alueilla.
IAF:n ensimmäisessä iskussa iskettiin sementtitehtaaseen, vastauksena Gazasta ammuttuun rakettiin, jonka Iron Dome tuhosi ilmassa.
www.debka.com/mivzak/israeli-air-force-targets-hamas-gaza-base-after-palestinian-balloons-set-fires/.

– Nagasakin kaupunki Japanissa vaatii ydinvoiman täydellistä kieltoa kaupungin tuhonneen ydinräjäytyksen 75-vuotismuistoa kunnioittaessaan, joka vaati
70 000 ihmisen hengen. Hiroshiman ydinpommi 3 päivää myöhemmin vaati 140 000 ihmisen hengen.
www.timesofisrael.com/nagasaki-urges-nuke-ban-on-75th-anniversary-of-us-atomic-bombing/,

– Turkki ja Iran ovat huolissaan Libanonissa alkaneista mielenosoituksista, jotka ovat ajoittain muuttuneet väkivaltaisiksi, mutta vastakkaisista syistä johtuen. Iran tukee Hizbullahia, joka alkaa tuntea kansan vihan, eikä vain Beirutissa vaan muuallakin Libanonissa. Molemmat maat ovat kovin hiljaa Libanonista.

Turkki lähetti suuren seurueen Beirutiin, joka tapasi vain miespuolisia libanonilaisia, luvaten apua satamaan uudelleen rakentamiseksi, sekä Turkin kansalaisuutta etnisille turkkilaisille Libanonissa.
Turkin päämääränä lienee pyrkiä rakentaa tukiasemia kuten se tekee Irakissa, Syyriassa, Qatarissa, Somaliassa ja Libyassa.

Turkin media kertoo Libanonin mielenosoitusten välivallasta, usein vastoin tosiasioita, ja levittävät vääriä uutisia tapahtumista. www.jpost.com/middle-east/turkey-and-iran-concerned-about-lebanese-protests-637978,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 18 -36; Tiberias 26 -36; Suolameri 27 -38; Eilat 28 -40 +C-astetta, pohjoisessa puolipilvistä muualla aurinkoista tänään ja huomenna, lämpö-tiloissa ei suuria muutoksia.
www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,