Valikko Sulje

Sunnuntai 06.12.2020

SUNNUNTAI 06.12.2020
01. Viikon ensimmäinen päivä juutalaisen kalenterin mukaan, valkeni 8 asteen lämpöisenä taivaankannen ollessa lähes kokonaan pilvien peitossa. Enemmän säästä artikkelin loppupuolella.

02. Tänään pitäisi ratketa, pidetäänkö Israelissa uudet vaalit helmikuussa, kuten puolustusministeri ja ”kalifin paikan” kärkkyjä Benny Gantz ennusti. Hän totesi, että ellei Bibi anna vuoden 2020 -2021 budjetteja tänään, vaalit ovat tulossa.

03. Toinen asia jota Israelissa odotetaan, on USA:ssa elinkautiseen USA:n vastaisesta vakoilusta tuomittu, mutta Trumpin armahtaman Jonathan Pollardin ja hänen sairaan Eshter vaimonsa saapuminen Israeliin, jonne he kiihkeästi kaipaavat.

Kuten lähihistoriaa tuntevat muistavat, Pollard tuli tahtomattamaan paljastaneeksi USA:n hallituksen salaisen aseidenviennin Lähi-Itään, jota USA:n hallitus ei voinut niellä kakistelematta. Pollardin ohjaaja oli Shimon Peres, joka hylkäsi Pollardin susille luovuttaen USA:lle häntä haavoittavia dokumentteja.

Israelissa on kuitenkin niitä, jotka eivät halua ainakaan kunnioittaa häntä israelilaisena sankarina, mutta ovatko juutalaiset pulmusia tullessaan Israeliin? Pollard luovutti salaisia dokumentteja USA:n liittolaiselle, koska hän piti sitä oikeana, sillä USA:n olisi pitänyt informoida niistä Israelia.
www.ynetnews.com/article/B1kEGQtcD,

04. USA:n presidentinvaalien jälkipuinti on edelleen kiivaimmillaan, ja koska USA:n presidentin valinta ei ole vain USA:n sisäinen asia, vaan koskee koko läntistä ja muutakin vapaata maailmaa, esittelen seuraavassa muutamia John Littlen ”ShockLetter” websivulla ilmoittamia näkökohtia, jotka voivat kiinnostaa lukijoita.

Hän aloittaa kirjoituksensa otsikoimalla: ”Tasavalta on kaatunut, se on ohi” jatkaen: ”Vastoin uskoasi, todisteet siitä ovat aivan silmiesi edessä. Amerikan Yhdysvallat on kaatunut, enkä tiedä voidaanko se herättää henkiin”.

Hän kertoo, että ”korruptio on median sisällä; Syvän Etelän maa ja paikallis-hallitukset ovat liian leveät ja syvät. Siitä pääseminen vaatisi USA:n hajoamisen, ja itse asiassa, USA tulee hajoamaan, mutta se ei selvitä korruptio-ongelmaa”.

”Kaikista niistä, mitä Trump olisi voinut tehdä todistaakseen, että tasavalta on kaatunut, voi mennä historiaan kaikkein tärkeimpänä”, Little selittää. ”Vapaa yhteiskunta on mahdoton, jos uutismedia, huvitteluteollisuus ja opetus-järjestelmä ovat korruptoituneet”.

”Ei ole mahdollista vapaalle yhteiskunnalle välttää tyranniaa, jos yhteiskunnan keskuspilareita horjuttavat ne, joiden tehtävänä oli informoida todellisuudesta – katsopa vaikka, miten korruptoituneita kirkot ovat! eivätkä ne edes yritä piilottaa sitä, kuvitellen pääsevänsä kuin koira veräjästä; ja tämä on viimeinen naula tasavallan arkkuun”.

”Kun lain hallinta on tuhottu, tasavalta ei voi enää olla olemassa. Ei ole vapautta ilman oikeudenmukaista lakia, eikä ilman noiden oikeudenmukaisten lakien suorittamaa valvontaa lakien toteuttamiseksi.”

”Lain valta on silminnähden hajotettu 2020 vaalien toimesta, ei yksikään amerikkalainen tule enää koskaan luottamaan lain antamaan suojaan” hän sanoo.

”Me heitimme Jumalan ulos; me hylkäsimme moralisuuden; me tuhosimme objektiivisen todellisuuden tunnon. Mitä jäi sen jälkeen”?

Pelkään pahoin”, lisää John Little, ”että historia antaa meille vain yhden vastauksen:
”Kaaos, jota seuraa tyrannia”.

John Little heittää pari retorista kysymystä:
Voivatko vaalit olla rehelliset, jos 95 % journalisteista ovat demokraatteja?
Voivatko vaalit olla rehelliset, jos 95 % hallituksen työntekijöistä ovat demokraatteja (etenkään, jos nuo virkailijat toimivat äänten laskijoina)?

Little toteaa seuraavaksi, että ”paikallishallitukset istuvat sisäkaupungeissa, ja mitä suurempi kaupunki, sitä suurempi demokraattinen äänestäjäkunta”.
Hän heittää seuraavan kysymyksen:

”Voivatko vaalit olla rehelliset, jos et voi edes tarkistaa software ohjelmaa, jolla vaalien etenemistä seurataan?”
Sen jälkeen hän tunkeutuu syvemmälle ongelman ytimiin paljastaen yhä uusia tekijöitä, jota todistavat, että vaalit varastettiin Trumpilta, mutta niiden seuraaminen on mahdotonta ja vaarallistakin käytettävissä olevan tilan vuoksi.
omegashock.com/2020/12/05/the-republic-has-fallen-2/,

05. Täällä kotoisilla tantereilla vaalien mahdollisuus on vasta todellakin vain mahdollisuus, joskin sekä Likudin ja SiniValkoisten käyttämä retoriikka ei lupaa mitään yhteistä hyvää, jonka kumpikin osapuoli voisi omaksua.

SV:n Benny Gantz heitti Bibille uhkavaatimuksen: ”Toimita vuoden 2020 -2021 valtion budjetit Knessetin käsittelyyn tänään sunnuntaina, tai vaalit tulevat”.

AoI:n journalisti Haviv Rettig Gur toteaa artikkelinsa otsikossa: ”Lähestyvien vaalien varjossa keskusta/vasemmiston tulee taistella (puolue)uskollisuus-ongelmasta”.

Kuten hän toteaa, ”oikeisto seuraa uskollisesti johtajansa vanavedessä, mikä antaa puheenjohtajalle Benyamin Netanyahulle vapaata tilaa operoidakseen, tehden kompromisseja ja jatkaen elämäänsä toisen päivän taistelua odotellen”.

Rettig Gur toteaa, ettei kysymys ole oikeiston tapaan vaalien ajankohdasta, juutalaisista arvoista tai kansaa koskevista intresseistä.
”Kysymys on käsittääkseni uskollisuudesta itseään kohtaan” hän sanoo.

Rettig Gur toteaa, että ”7 kuukautta kestäneen 35. yhteyshallituksen aikana SV:n kanssa varsin harvoja suuria oikeistoa koskevia politiikkaa koskevia muutoksia on nostettu esille”. Oikeiston tukijat sanovat tämän johtuvan siitä, että ”SV:lla on de facto veto-oikeus, kuten on käynyt ilmi etäisten juutalaisyhteisöjen (outposts) tunnustamiskysymyksessä Juudeassa ja Samariassa”.

Mutta ”sama ilmiö on havaittavissa Rettig Gurin mukaan Netanyahun 11 vuotta kestäneen hallintakauden ajan”, mikä on sopinut hänelle hyvin.
Kaikella kunnioituksella Likudin ja SV:n välille pihtisynnytetty hallitushirviö on hävyttömän kallis kaksine ministereineen, palkkoineen, autoineen kuljettajineen jne., eikä se todellakaan ole toiminut alusta lähtienkään, eikä toimi nyt.
www.timesofisrael.com/as-elections-loom-center-left-must-contend-with-its-loyalty-problem/,

Uskollisuuskysymys voi nousta esiin aivan toiselta pohjalta.

06. Entinen IDF:n komentaja Gadi Eisenkot suunnittelee oman puolueensa perustamista, ja Moshe Yaalon on ilmoittanut liittyvänsä siihen, jos se toteutuu. Sen arvioidaan voivan saada 15 kansanedustajaa, siepaten niitä oikealta ja vasemmalta, vaikka sillä ei ole nimeä, ei puolueohjelmaa, eikä koneistoa vaalien pyörittämiseksi. www.jpost.com/israel-news/politics-and-diplomacy/former-idf-chief-of-staff-gadi-eizenkot-undecided-on-entering-politics-651278,

07. Paljon akuutimpi ja todellisuuspohjaisempi kysymys on COVID19 pandemian vastainen taistelu, joka välillä heikentyen, mutta arvaamatta nousten aiheuttaa muutoksia ”liikennevaloihin”, joiden puitteissa kansaa pyritään ohjaamaan.
Uusin taktiikka koskee vähitellen valmistuvia rokotteita, joita Bibi on tilannut Kiinasta ja Venäjältä Yhdysvaltoihin ja omilta valmistajilta.

Hallituksen suunnitelman mukaan ”ensiksi rokotetaan alaikäiset, riskiryhmiin kuuluvat sekä seniorit”. Siksikö, etteivät nuo tahot pysty aiheuttamaan vastustusta siinä määrin kuin aktiivikansalaiset? Rokotteiden ennakkotesteissä muutama on kuollut, erän raskaana ollut nainen synnytti ennakkoon ja menetti kykynsä tulla uudelleen raskaaksi.

Tilannetta eivät ole auttaneet kansan pariin levinneet/levitetyt tiedot rokotteiden turvallisuudesta – niitä ei ole ehditty kokeilemaan useita vuosia – sekä pelosta, että COVID19 virusta vastaan taistelevien rokoteaineen lisäksi niihin olisi lisätty ihmisen DNA:ta pysyvästi muuttavia keinotekoisia nanokokoa olevia osia, kuten jopa kaksisuuntainen lähetin.

Etenkin Yamina-puolueen johtaja Naftali Bennett on käyttänyt tätä aihetta taistelussaan Likudia vastaan, jonka se katsoo päävastustajakseen, saaden ennusteissa 22 kansanedustajaa (nyt 5) Likudin 28 vastaan.
www.jpost.com/health-science/coronavirus-another-day-of-1000-new-cases-cabinet-to-meet-sunday-651158,
www.jpost.com/health-science/three-ways-to-ensure-israelis-take-the-covid-19-vaccine-analysis-651230,

08. Sadat lääkäri ja muutkin terveysalan asiantuntijat ovat varoittaneet CV-kabinettia vaaroista, mitä sisältyy Terveysministeriön suunnitelmien ennakoinneissa uusista lukitsemisista potentiaalisen toisen tai jo kolmannen aallon vyörymisestä maailman jo ennestäänkin läkähtyneitten ja turtuneiden kansalaisten pariin.

Sisäisen lääkinnän ja gastroenterologian asiantuntija, Hesder Yshiva Shaalvim valmistunut, Tri Shmuel Rochberger reagoi julkaisemalla varoituksen Terveys-ministeriön suunnitelmasta lukituksesta Hanukka-aikana kirjoittaen näin:

”Tänä aamuna hermostunut, tyypillinen, odotettu ja hyvin ajoitettu Israel Hajom lehdessä julkaistu update positiivisten/tartuntojen hypystä jne. – Terveys-ministeriön PR:n tiimin suosituksista – orkesteroituna valmistumisena rajoituksiin/lukituksiin, jotka taas luetaan yllemme lähiaikoina”.

”Tosiasia, että sadat lääkärit ja tutkijat ovat varoittaneet taudin puhkeamisesta lähtien, että lukitukset ja rajoitukset ovat tehottomia ja vain lisäävät kuolleisuutta pidentäen epidemiaa ja estäen immuniteetin kehittymisen nuorissa ja terveissä kansankerroksissa – ei ansaitse edes mainintaa uutislehdissä”.

”Varojen ja mahdollisuuksien keskittämisestä seniorien suojelemiseen, jotka ovat alttiita tartunnoille ja G-d forbid (Herra varjele) menehtymiselle, ei myöskään mainita”.
”Miten olisi, jos ottaisimme oppia aiemmista lukitusten/rajoitusten turhuudesta?”

”Olisiko mahdollista kuunnella ”terveen järjen ääntä”, jota ovat suositelleet sadat tutkijat ja lääkärit? Kiitos, mutta ei kiitos. Mikä sitten on sallittua?”
”Kyllä epäselvyydelle; kyllä hyökkääväisyydelle; kyllä pahuudelle”.

Terveysministeriön johtaja prof. Hezi Levy tarkasteli positiivisista COVID19 testeistä ja askeleista joita hän ottaa valmistellessaan keskustelua aiheesta korovirus kabinetissa tänään, kuten myös siitä, keille annetaan rokote ensiksi,

Reshet Bet haastattelussa hän piti epäviisaana avata lisää kauppakeskuksia ennen Hanukka-juhlia. Asiasta keskustellaan tänään KV-kabinetissa.

Hän tunnusti, ”ettei kuolleisuus ole nyt korkea, mutta se voi hypätä yht´äkkiä”.
Hän kertoi myös rokotteista, joista ”vain turvallisiksi ja tehokkaiksi todettuja lääkkeitä ja rokotteita tuotetaan maahan”. Kuka ne testasi?
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/292586,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 10 -15; Tiberias 12 -22; Suolameri 16 -26; Eilat 13 -26 +C-astetta, huomenna lämpötila nousee rajusti.
Puolipilvisyyttä ja heikkoja paikallissateita voi esiintyä monin paikoin.
www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,