Valikko Sulje

SUNNUNTAI 05.07.2020

SUNNUNTAI 05.07.2020
01. Koska Herra Markulle antaman ilmoituksen mukaan katsoi rakastavansa rakasta Maija vaimoani ja perheemme äitiä vielä enemmän kuin me, Herra otti hänet taivaan kotiinsa, minne hän kaipasi ja odotti, Vapahtajamme tapaamista.

Koska en uskonut pystyväni artikkelien laadintaan 7-päivän shiva-ajan kuluessa, niiden laatiminen siirtyi tulevaisuuteen.

Katson nyt kuitenkin ajan tuleen kypsäksi jatkaa Israelin tilanteen seuraamista ja raportoimista sellaisena, kuin se täällä nähdään, jos Herra sen suo. Asioiden hoitaminen aiheuttaa kuitenkin omat kiireensä ja huolensa, mikä sallittaneen.

02. Ei taivas ole pudonnut tämän runsaan viikon aikana, mutta maahan tunkeutunut kutsumaton ja näkymätön vieras koronavirus jatkaa tuhoaan maassa aktiivisesti.

Viikon vaihteen aikana virustartunta nousi ennätyslukemiin. Perjantaina Terveysministeriö ilmoitti testanneensa 1 130 ihmistä positiivisiksi, ennätys alallaan, nostaen potilaitten lukumäärän yli 10 000 potilaaseen alusta lähtien.

10 929 sairaan potilaan joukossa on 84 vakavassa kunnossa nousten päivien edetessä. (17 773 sairastuneesta Israelin 29 032 potilaasta ovat selviytyneet).
Kuolleiden määrä nousi samalla lukuun 330.

Tartuntatapausten nousemisen yötä hallitus antoi perjantai-iltana uusia rajoitteita tilastokäyrän mutkan oikomiseksi.

Tilaisuudet kokoustiloissa, baareissa, klubeissa ja rukoustiloissa rajoitetaan korkeintaan 50 henkilöön samanaikaisesti.
Kaikissa muissa tilaisuuksissa läsnäolijoiden määrä pudotettiin 20 henkilöön. Knessetin uskotaan vahvistavan hallituksen päätöksen sunnuntaina.

Tiedotustilaisuudessa pääministeri Netanyahu totesi vakavasti sairaiden ihmisten määrän nousseen 50 % edellisen viikon aikana.
www.jpost.com/breaking-news/coronavirus-70-patients-in-serious-condition-death-toll-hits-325-633733,

03. Uusien vaalien mahdollisuus varjostaa edelleen mammutti-hallituksen yhteistä taivalta kivikkoisella tiellä kohti rauhaa ja vaurautta, joita Trumpin suunnitelman toteuttamisen tulisi tuoda mukanaan.

SiniValkoisten puheenjohtaja, 2. pääministeri ja puolustusministeri Benny Gantz kertoi armeijan radion lähetyksessä sunnuntaiaamuna: ”Uudet vaalit olisivat vastuuttomat ja hyvin paha asia”, mitä hän ei ole sanonut aiemmin.

”Liityin hallitukseen Labourin kanssa estääkseni neljännet vaalit” Gantz selitti. ”En minä pelkää niitä, olen osallistunut kolmeen vaaliin aiemmin, mutta uskoni mukaan tässä tilanteessa Israelin tulee välttää uusia vaaleja”.

Gantz esitti arvionsa 1. pääministeri Netanyahun esittämän uhkauksen jälkeen, jossa tämä sanoi turvautuvansa vaaleihin, ellei vuosibudjettia saada hyväksytyksi tällä viikolla.

Netanyahu ja Likudin enemmistö kannattaa vuosibudjettia, mutta Gantzin SV-puolue yhdessä useiden Likudin jäsenten kanssa kannattavat 2-vuotista budjettia.

”Pyrin tuomaan budjettiesityksen äänestykseen jo tällä viikolla”, Bibi sanoi perjantaina N12 mukaan, ”SV:n vastustuksesta huolimatta. Jos he haluavat uusia vaaleja, se on heidän ongelmansa” Bibi selvensi asemaansa.

Gantz ei antanut selvää vastausta, miten SV aikoo toimia äänestyksessä.
”Iran levittää terrorismia ja aseita pitkin Lähi-Itää- Syyriaan, Libanoniin ja Gazaan, Ydinasein varustautunutta Irania emme voi sallia; estämme sen kaikin voimin, jos välttämätöntä”.

Gantz ei halunnut antaa vastausta, mikä aiheutti äskeiset sarjaräjähdykset Iranin ydinlaitoksissa ja voimaloissa. ”En pysty kieltämään enkä vahvistamaan Israelin osallistumista yhteen tai useampaan tapahtumaan niistä”.

Gantz varoitti ottamasta oikopolkua Israelin lain ulottamisesta Juudeaan ja Samariaan. ”Tällä hetkellä meidän tulee hoitaa valtava kriisi, jossa olemme”.

”Mitä ihmiset haluavat tehdä PA:n arabien kanssa? Useimmat eivät tahdo ottaa riskiä aseettoman Palestiinan valtion perustamisesta, mutta useimmat eivät myöskään halua hallita PA/PLO:n arabeja”.(Israelissa asuu 2 miljoonaa Israelin arabia, joilla on täydet kansalaisoikeudet, joskaan ei asevelvollisuutta).
www.jpost.com/breaking-news/coronavirus-70-patients-in-serious-condition-death-toll-hits-325-633733,

04. Pari tusinaa raketteja on laukaistu lokakuun 2019 jälkeen USA:n Lähetystöä vastaan Bagdadissa, viimeinen niistä äskettäin, jonka Patriot torjuntaohjus ampui alas, se putosi Bagdadin ”vihreälle alueelle”, jonne on rakennettu useita ulkomaisia lähetystöjä, kuten Al Arabiya raportoi.

Viime tammikuussa ammuttiin viisi rakettia suoraan USA:n lähetystöä kohti, haavoittaen ainakin yhtä ihmistä.
Ainakin neljä räjähdystä on sattunut Irani ydinlaitoksissa, joiden tekijää Iran ei ole osannut osoittamaan, todeten niitä vahingoiksi.

Kuwaitissa ilmestyvä uutislehti Al-Jarija raportoi Israeliin olevan vastuussa tulipalosta Natanzin ydinlaitoksessa. Kuusi päivää myöhemmin räjähdyksiä tapahtui sotilaskompleksin Parchin alueella Teheranista kaakkoon, syytä ei tiedetä.

Viime viikolla räjähdys vaurioitti lääkintäkeskusta Teheranissa surmaten yli 12 ihmistä. Räjähdyksestä syytetään kaasuvuotoa.
Israelia on syytetty myös cyber-hyökkäyksistä Iranin ohjus- ja ydinlaitoksia vastaan. Iran uhkaa vastatoimilla, jos tiedot ovat tosia.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/283000,

05. Israelilainen lentoyhtiö EL AL lomautti 400 työntekijäänsä ilman palkkaa koronavirusepidemian vuoksi.

EL AL peruutti kuljetuslentonsa ohjaajien kieltäydyttyä lentämästä. Henkilökuljetukset lopetettiin kokonaan jo aiemmin. Koneitten pysyminen maassa jatkuu ainakin 31. heinäkuuta saakka.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282998,

06. Diasporaministeri Omer Jankelevich esittää hallitukselle laatimansa uuden suunnitelman, joka perustuu Maxine Fassbergin ja prof. Eugene Kendallin johtaman julkisen komitean suosituksiin, joka nimitettiin 1,5 vuotta sitten.

Sillä pyritään vahvistamaan diasporassa asuvien juutalaisten asemaa ja yhteyksiä Israeliin. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282995,

07. Monet rabbit ovat näkevinään Jumalan käyttävän juutalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja myös koronaviruspandemiaa tehdäkseen päätöksen aliyasta eli Israeliin muuttamisesta helpommaksi.

Juutalaisten muutto Israeliin on kasvanut ja suorastaan vauhdittunut viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282978,
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282959,

08. Pysyvästi sairaille lapsille järjestettiin erityinen ”koronavirus autokonsertti”.
Lähes 1000 lasta ja heidän perheitään nauttivat erityisestä ”autokonrertista” antaen heille suuresti kaipaaman tauon koronavirus epidemian aikana.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282985,

09. Rajapoliisin komentaja Yakov (Kobi) Shabtai testattiin lauantaina koronavirus- positiiviseksi.

Shabtai osallistui torstaina operaatio Protective Edge uhrien muistotilaisuuteen, johon osallistuivat myös presidentti Reuven Rivlin, puolustusministeri Benny Gantz, IDF:n komentaja Aviv Kochavi sekä eteläisen rintaman komentaja Herzi Halevi, joka oli eristettynä kesäkuussa osallistuttuaan samantapaiseen tilaisuuteen.

Terveysministeriö ilmoitti epidemiologisen tutkimuksen tuloksena, että presidentti, puolustusministeri ja IDF:n komentaja voidaan vapauttaa eristämisestä.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282985,

10. Hallituksen ministeri Tzachi Hanegbi sanoi viime viikolla vääriksi väitteitä, ettei kaikilla ole tarpeeksi syötävää. Hän esittää tänään anteeksipyyntönsä tunnustaen, ettei ollut harkinnut sanojaan pohjaan saakka.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282981,

11. Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov tervehti tyydytyksellä Fatahin ja Hamasin päätöstä liittyä yhteen vastustaakseen Israelin suunnitteleman itsenäisyyden julistamiseksi Juudeaan ja Samariaan, eli niiden osien liittämiseksi Israelin lain ja oikeuksien piiriin.

Fatahia edusti Ramallahissa Fatahin virkailija Jibril Rajoub ja Hamasia Saleh al-Arouri, joka viestitti hyväksymisensä Beirutista lähetetyn videon kautta.

Tilaisuuteen osallistui myös Israelin arabien Joint List puheenjohtaja Ayman Odeh, mitä Israelissa pidetään pahaenteisenä.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/282972,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem -37; Suolameri 25 -38; Eilat 24 -.39 +C-astetta, aurinkoista tänään ja huomenna, ei suuria lämpötilamuutoksia. www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

Pyydän niitä, jotka ovat saaneet sydämelleen tukea työtäni ja perhettäni ottamaan ensin yhteyttä minuun, minkä jälkeen annan uuden pankkiyhteyden.
Siunaten Teitä ystäväni,
Gavriel Eskel
hippea2@gamil.com ( mailto:hippea2@gamil.com ) .

3 Comments

  1. Terttu ja Reino

    Maijaa muistaen ja teille Siunausta ja voimia toivottaen. Todellakin Maija oli vienyt työnsä päätökseen ja pääsi lepoon.
    Kiitämme Gavriel näistä uutisista jotka jaksat meille päivittää. Markku olkoon nyt tukenasi tänä vaikeana aikana. Muistamme
    Teitä rukouksin.

  2. Kristian

    iSRAELin terveysministeri tai muu vastaava juuri ilmoitti julkisuuteen näinä kolmena koronakuukautena
    oin kuollut 117 ihmistä vähemmän per kuukausi kuin
    muina vuosina. Eli erittäin tappava tauti itse asiassa onkin juuri erittäin ihmiselämää lisäävä tai sitten koko
    tauti on 5G aikaansaama. Israelissa kun ei ole sallittua asettaa armeijan aseita siviilien ampumiseksi. 5G on siellä ehdottomasti kielletty eikä poikkeuksia ole. Ihan kuten Venäjällä tai Brysselissä tai Vatikaanissa.

  3. Tuula

    Shalom, ja kiitos että jaksat näitä tärkeitä uutisia toimittaa surun ja kaipauksen keskellä.
    Teitä rukouksin muistaen.

Kommentointi ei ole käytössä.