Valikko Sulje

Tiistai 27.07.2021

TIISTAI 27.07.2021
01. Kertokaa nyt hyvät ystävät, jotka olette viisaita ja joille on pääsy tiedon lähteille, miksi koronatilanne Israelissa heittelee nollasta 1500 tapaukseen muutamassa viikossa? Mikä on saanut aikaan tämän heiluriliikkeen?

Ynetnews.com opinion (mielipide, Sarit Rosenblom)artikkeli tarjoaa yhden syyn:
”Kyvyttömyys ymmärtää syyn ja seurauksen lakia taistelussa COVID19 vastaan on oire, jonka me kaikki jaamme osallistumalla tähän farssiin: Hallitus julkistaa kiitettävän politiikkansa elämisestä rinnakkain koronaviruksen kanssa, mutta jättää ottamatta perusaskeleet suojatakseen meitä”.

Artikkelissa todetaan edelleen: ”Tapa, millä Israel käsittelee koronavirus-tartuntojen nousua, on testamentti kansan perimälle vaikeudelle huomioida todellisuutta (sellaisena kuin se meitä kohtaa)”.

Kirjoittaja tekee johtopäätöksen, että ”seuratessamme lähiviikkojen tapahtumia me Israelin aikuiset – kuten myös lapsipoloiset – emme ole oppineet mitään menneestä puolesta-toista vuodesta taistelussamme pathogeniaa vastaan”.

”Hallitus osoittaa sympatiaa, mutta tartuntojen määrä kasvaa, eikä hallitus tee edes perustoimia, ja mitä tekeekin, ne tulevat liian myöhään ja vähäisinä.
Ja kansa, joka tuskin on ehtinyt toipua edellisistä pitkistä lukituksista, kaipaa paluuta normaaliin elämänrytmiin”.

”Tämä sai alkunsa kansan epätodellisesta uskosta, että he käyttävät hyväkseen järjestelmää huomaamatta, että he itse ensimmäisinä joutuvat maksamaan kovan hinnan tästä yleisvastuullisuuden kollektiivisesta laiminlyönnistä” kirjoittaja tilittää jopa mainiten opetusministeri Yifat Shasha-Bitonin esimerkkinä henkilöistä, jotka eivät tajua todellisuutta.
www.ynetnews.com/article/sk2idb3cu,

02. Vain muutama viikko sitten Israelia mainostettiin maana, joka on selättänyt koronaviruksen. Nyt maailmalta tulee päinvastaisia viestejä, joissa kehotetaan välttämään matkustamista Israeliin.

USA:n tautivalvonnan keskukset (CDC) nosti maanantaina Israeliin matkustamisen toiseksi korkeimpaan kategoriaan tartuntatapausten nousun johdosta.

”Tämän hetken tilanteesta johtuen Israelissa, kaikki matkustajat voivat joutua alttiiksi vaaralle saaden ja tartuttaen COVID19 variantteja”.
Tiedote koskee myös Juudean ja Samarian sekä Gazan kaistan alueita.
www.timesofisrael.com/us-advises-unvaccinated-to-avoid-travel-to-israel-amid-surge-in-virus-cases/

03. ”Israel voinee joutua päättämän kolmannesta rokotuksesta ikääntyneille kansalaisilleen odottamatta USA:n Ruoka- ja lääkintähallituksen antamaa lupaa; vakavasti sairaitten ihmisten määrän – joskin siedettävissä luvuissa – alkoessa nousta viimepäivien aikana merkittävästi, saavuttaen 125 tapausta maanantai-iltana, 24 tapausta enemmän kuin aamulla”.

Näin analysoi tilannetta maassa Terveysministeriön pääjohtaja prof. Nachman Ash lehdistötilaisuudessa.

”Rokotteen merkittävä tehon aleneminen vakavissa, tappavissa tapauksissa huolestuttaa meitä” Ash sanoi. ”Voi olla, että noiden lukujen valossa, voimme aloittaa valmistelut kolmannesta rokotuskierroksesta”.

Israelin median julkaisemien raporttien mukaan useimmat ns. asiantuntijat suosittelevat Terveysministeriötä tukemaan päätöstä periaatteessa, vaikka keskustelut siitä ovat kiihkeitä.

Tulevien viikkojen aikana päätös tehtäneen, mutta muutamia yksityiskohtia on edelleen ratkaisematta: annetaanko kolmas annos yli 60- vai yli 70-vuotiaille.

Vakavasti sairastuneitten lukumäärä on noussut nopeasti viimeisten päivien aikana: tiistain 61:sta maanantai-illan 125 tapaukseen. Hengityskoneisiin sidottujen määrä ei kuitenkaan ole noussut samassa suhteessa.
www.jpost.com/breaking-news/coronavirus-in-israel-1398-new-cases-208-percent-of-tests-return-positive-674917,
www.timesofisrael.com/top-health-official-proposed-48-hour-quarantine-for-schoolkids-impossible/,

04. Debkafile pyrkii analyysissään haarukoimaan, mitä mahdollisuuksia Naftali Bennettin johtaman hallituksen jyrkkien toimien välttämispolitiikalla on onnistuakseen Israelin tunnetusti kaksi- tai monitahoisessa poliittisessa ilmapiirissä.

Ennusteiden laatimista vaikeuttaa Ra´am arabipuolueen liittyminen hallitukseen, mikä antaa sille sensurointiaseman kaikkiin hallituksen tekemiin päätöksiin yksinkertaisesti vain uhkaamalla erota hallituksesta, mikä kaataisi sen.

Bennett antoi 14.07. lausunnon, jossa hän lupaa lannistaa k-viruksen viidessä viikossa – edellyttäen että kansa toimii vastuullisesti ja noudattaa kiltisti kaikkia hallituksen tekemiä päätöksiä, vaikka ne rajoittaisivat heidän perustuslaillisia oikeuksiaan.

Artikkelissa huomautetaan, että ”näin riskialttiin lupauksen voi antaa vain kuukauden vanha kokematon hallitus kokemattoman pääministerinsä kautta”.

Toinen kansalaisten tunteita kuohuttava lausunto oli Bennettin tyrmäävä hyökkäys rokottamattomia vastaan kutsuen heitä ”kansan vihollisiksi ja lain-suojattomiksi, koska he vaarantavat koko kansan terveyden”.

Tämän mukaisesti hallitus voi hyväksyä koronapassin, jolla yksin voi päästä julkisiin suljettuihin tilaisuuksiin. Kuten kv. media raportoi, sellaisen hyväksyminen aiheutti rajuja protesteja ja mellaoita useissa Euroopan kärkimaissa ja etenkin Ranskassa, jossa ”vapaus on rikkumaton arvo”.

Bennettiin aiemman käyttäytymisen perustella arvioiden on aihetta nähdä tässä hallituksen odottavan pääministerin Yair Lapidin sosialistisen liberaali-ideologian vaikutus, jota hän pyrkii ymppäämään hallituksen päätöksenteko-prosessiin.
Lapid on useasti muunnellut Bennettin tekemiä päätöksiä ennen julkistamista.
www.debka.com/bennetts-gamble-to-avoid-tough-measures-wont-work-for-covid-19/,

05. ”Juutalainen Voima” johtaja kansanedustaja Ben Gvir jouduttiin voimalla retuuttamaan ulos istuntosalista hänen jouduttuaan sanasotaan arabi-kansanedustajan kanssa.

Tilanne alkoi maanantaina Ben-Gvirin noustessa istuntosalin puhujakorokkeelle keskusteltaessa kansanterveydestä COVID19 pandemian aikana. Tilaisuutta johti Joint-listan kansanedustaja Ahmed Tibi – Micky Levin ollessa estetty.

Ben-Gvir kieltäytyi kutsumasta puheenjohtajaa kunnioittavasti mr.Chairman kuten on tapana. Tibi kehotti Ben-Gviria lopettamaan kiihottamaisen, johon hän vastasi ”Juutalaiset eivät mene Al-Aksa moskeijaan” ja ”kutsui Tibia terroristiksi”.
Tibi pyysi Ben-Gviriä poistumaan katederilta, mihin hän ei suostunut, vaan järjestysmiehet joutuivat poistamaan hänet väkisin.
www.ynetnews.com/article/sjvw3mtao,

06. Israel lähetti delegaation Washingtoniin valmistelemaan presidentti Joe Bidenin ja pääministeri Naftali Bennettin tapaamista.

Biden oli tehnyt päätöksen konsulaatin avaamiseksi Jerusalemin itäosaan uudelleen Trumpin suljettua sen. Syyksi sanottiin, että hallitus tarvitsee aikaa tutustuakseen tapaukseen, ja odottaessaan Bidenin ja Bennettin tapaamista.

Toiseksi hallituksen tulee saada hyväksytettyä valtion budjetti, joka on vuosia myöhässä.
Konsulaatin avaamisesta ilmoitti USA:n ulkoministeri Antony Blingen Jerusalemin pormestarille. Blingen kannattaa kahden valtion periaatetta.

Presidentti Joe Biden on suhtautunut hyvin torjuvasti, joskaan ei vihamielisesti, Israelin uuteen hallitukseen. On mielenkiitoista nähdä, miten asiat hoituvat
Bidenin ja Bennettin välillä.
www.timesofisrael.com/does-us-reluctance-to-rock-israeli-coalition-give-bennett-leverage-over-biden/,

07. Raamatulliset vitsaukset näyttävät vaivaavan monin pakoin maailmassa, on runsaita sateita, jotka tulevat osittain rakeina, on kuivuutta ja hallitsemattomia tulipaloja, satotoiveiden menetyksiä maailman ruoka-aitoiksi kutsutuilla alueilla, mikä aiheuttaa nälänhätää monin paikoin maailmassa.

Iranissa lämpötilat nousivat 120 F-asteeseen (120 F = 48.889 C-astetta). Turvallisuusjoukot tulittivat mellakoiviin ihmismassoihin.
www.businessinsider.com/iran-120f-heat-prompts-water-shortage-protests-deadly-suppression-2021-7,
Tuhoisia tulvia on ainakin Saksassa, Kiinassa, Turkissa ja Intiassa. Polttavan kuuma ilma jatkuu USA:n länsiosissa ja Kanadassa. Brasiliassa koetaan pahimmat pakkasaallot. Kiinassa pelätään yhden maan suurimman padon murtumista.
www.encouragingangels.org/new-blog/2021/7/26/w8hyva9xr9jg0vj2bjbu06x4fasfgy,
www.stevequayle.com/,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 21 -31; Tiberias 26 -39; Suolameri 32 -42; Eilat 30 -42 +C-astetta, aurinkoinen hellesää jatkuu ja lämpötilat nousevat, perjantaiksi 06.08. luvataan
Jerusalemiin 26 -37 +C-astetta. www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html.