Valikko Sulje

Keskiviikko 08.09.2021

Kategoriat : Uutiset

KESKIVIIKKO 08.09.2021

Eilen länsimaisen kalenterin mukaan 07.09.2021 oli juutalaisen kuunkiertoon perustuvan aikalaskelman mukainen uudenvuoden 5782 ensimmäinen päivä, ja silloin oli myös säännönmukaisen raportin ilmestymispäivä, mutta päätimme poikani Markun kanssa kunnioittaa perinteitä ja viettää uuden vuoden ensimmäistä päivää Jumalan kunniaksi; virallisesti uuden alku vuoden siirrettiin kevääseen.
Täten raportti siirtyi tähän päivään. Tarkoitukseni on laatia päivän raportti päivän tärkeimmistä tapahtumista lisäten siihen joitain omia ajatuksiani ja tuntemuksiani.
01. Selatessani Mooseksen kirjassa Israelin kansalle annettuja ehdollisia varoituksia ja siunauksia kiinnitin taas kerran huomioni siihen, miten 7-luku kerrannaisineen liittyy oleellisesti juutalaiselle kansalle annettuihin ilmoituksiin, myös varoituksiin.

Kaikkien niiden varoitusten ja uhkausten ohella Israelin Jumala ilmoittaa samalla huolehtivansa Israelin kansan pysymisestä elossa, vaikka veriviholliset toistavat vertatihkuvia uhkauksiaan tämän kansan lopullisesta tuhoamisesta. Ne ovat inhimillisiä ajatuksia ja toiveita perustuen vääristyneeseen kuvaan Israelin Jumalasta.
”Kutsun taivaan ja maan tänä päivänä todistajiksi sinua vastaan (Israel), että olen asettanut eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen, että sinä ja sinun jälkeläisesi saisivat elää”.
”Että sinä rakastaisit Herraa, sinun Jumalaasi, että sinä olisit kuuliainen Hänen Sanalleen, ja että sinä riippuisit Hänessä kiinni; sillä Hän on sinun elämäsi ja päiviesi pituus, ja että voisit asua siinä maassa, jonka Herra vannoi antavansa sinun isillesi, Abrahamille, Isakille ja Jaakobille” (VMs30:19 – 21; engl. King Jacob)
”Silloin Israel asuu turvassa yksinään: Jakobin lähde sijaitsee viljan ja viinin maassa; myös taivaat tiukkuvat kastetta maahan”.
”Onnellinen olet sinä oi Israel, kuka on sinun kaltaisesi, Herran pelastama kansa, sinun apusi suoja, ja kuka on sinun miekkasi vertainen! Ja sinun vihollisesi havaitaan puhuvan
valhetta sinusta, ja sinä tallaat heidän pyhiä paikkojaan”.(VMS33:28 -29 King Jacob)
02. PA/PLO:n puheenjohtajan ja Israelin puolustusministeri Benny Gantzin äskeinen tapaaminen, joka oli ensimmäinen yli vuosikymmeneen, on herättänyt toive-ajattelijat uuteen uskoon rauhan pikaisesta solmimisesta.
Tämä siitä huolimatta, että Abbas on rikkonut kaikki edelliset rauhantoiveet ja -sopimukset ja edelleen vannoen Israelin valtion tuhoamista ja sen juutalaisen hävittämistä viimeiseen mieheen – naiset ja lapset alistetaan palvelijoiksi.

Onko aloite ja keskustelujen aihe todella Gantzin päässä syntynyt, vai ovatko taustalla laajemmat näkymät ruusunpunaisine lupauksineen? Tätä on syytä kysyä, sillä myös rauhanmarkkinoilla liikkuu kaikenlaisia huijareita.

Kuten Medialine kertoo artikkelissaan, tapaaminen poiki jo ensimmäisen positiivisen tuloksensa, mikäli se on totta. Useiden keskusteluaiheiden joukossa oli kysymys 5 000 perheen pysyvä asumisoikeus Juudeassa ja Samariassa.

Satoja ihmisiä odottaa paperityönsä saamista valmiiksi kokoontuen PA:n siviiliasioiden ministeriön ulkopuolelle jättääkseen anomuksensa, kuten artikkelissa todetaan, perheen yhdistämiseksi.

Asianajaja Mohammen Gilo, jonka vaimo on asunut Jordaniassa viiden vuoden ajan, eikä ole nähnyt 7 kuukauden ikäistä poikaansa puoleen vuoteen, valittaa, ettei asia koske häntä, mutta toivoo silti.

Laskelmien mukaan 22 000 PA:n arabia pyytävät parempaa asumisoikeutta perheen yhdistämisen kautta, mikä laillistaisi tuhansien aseman – ilman dokumenttejä ulkomaan kansalaisen, mutta naimisissa Juudeassa ja Samariassa asuvan PA:n arabin kanssa.
www.ynetnews.com/magazine/article/hjmyf6ngt,

03. Gilboan ”maksimaalisen turvallisuuden vankilasta” paenneet kuusi terroristi-vankia ovat edelleen karkuteillä.

He olivat käyttäneet pakoonsa käytävää, jonka ulkoaukko oli lähellä turvatornia, jossa on teoriassa jatkuva valvonta, mutta jonka vartija nukkui taivaallisen autuaasti tietämättä ollenkaan, mitä hänen alapuolellaan tapahtui.

Kaikki kuusi vankia ovat turvallisuusvankeja, joita periaatteessa valvottiin kaiken aikaa. Heidät oli jostain syytä siirretty päivää aiemmin huoneeseen, josta pako alkoi. Menoaukko oli tiskipöydän tai –altaan alla.
Tärkein vanki oli Zararia Zuweibi, jolla on useiden ihmisten henki tunnollaan.

Turvallisuusjoukot asettivat 89 tiesulkua ja asettivat 730 autoa käyttöönsä suurimmassa ihmisjahdissa moneen vuoteen. Kaikki Israelin turvallisuusjoukot on komennettu etsintään, mukaan lukien IDF ja Shin Bet.
Virkailijat uskovat, ettei pako ollut mahdollinen ilman ulkopuolista apua ja ehkä vankilan henkilökunnan jonkin tason osallisuutta. He käyttivät autoa jatkaessaan pakoaan, mutta toistaiseksi kaikki ovat hävinneet kuin tuhka tuulen.
www.ynetnews.com/magazine/article/hjmyf6ngt,

04. Koulut alkoivat Israelissa suunnitelmien mukaisesti, mutta korkeasti pyhien päivien vietto voi häiritä 4. COVID19 piikin uusiutumisen estämistä.
Viime viikon aikana yli 500 000 ihmistä saivat vahvistusrokotteen – kolmannen viikossa, ja Heprealaisen Yliopiston mallit osoittavat positiivisten testitulosten laskusuuntaa, joka esitettiin hallitukselle.

Huolimatta siitä ihmisten elämä näyttää palanneen normaaleihin uomiinsa – ravintolat avaavat oviaan epäsäännöllisesti, ja kansa rynnii Ben Gurionin lentoterminaaliin osallistuakseen kesäkauden viimeisiin lomamatkoihin.

COVID19 jatkaa kuitenkin omaa elämäänsä, ja kansa näyttää oppineen elämään sen kanssa. Torstaina testattiin 11 316 uutta virustapausta, mitä pidetään uutena saavutuksena 9.4 miljoonan kansan keskuudessa.
www.ynetnews.com/health_science/article/sjbehanmk,

05. Abrahamin accordit saivat aikaan muutoksen yleisessä tietoisuudessa, mutta eivät aiheuttaneet ryntäystä nyt avautuneisiin uusiin mahdollisuuksiin.
Muutamien israelilaisten havaittiin käyttäneen tilaisuutta, mutta ei monen.

Ehkä pelko uudesta uskonnosta ja uusista tavoista sekä lopullisen turvallisuuden takuista painoivat vaa´assa liikaa, etenkin viimeaikaisten tapahtumien valossa arabimaailmassa ja etenkin Afganistanissa.
www.ynetnews.com/magazine/article/rynxnh4mf,

06. Qatar näyttä uskaltautuvan uuteen yritykseen Gazan uusintarakentamisessa sekä alueen infrastruktuurin kehittämiseksi alueella, jossa pohjavesien ja maaperän saastuminen ovat vajonneet tasolle, jota pidetään normaaliin ihmiselämään soveltumattomaksi.

Uudessa mallissa kohteen rahoittamisen valvontaan osallistuvat YK:n ohella PA ja sen puheenjohtaja Mm Abbas. Eipä näytä hyvältä; kähmintä jatkuu.
www.ynetnews.com/article/rkiyb97fk,

07. Israelin turvallisuusjoukot ovat tiettävästi valmistautumassa pidättämään Gilboan turvallisuusvankilasta pakoon päässeiden omaisia.

Vankilan vastuussa oleva henkilöstö ei halua siirtää vankeja tässä vaiheessa peläten mielenosoituksia Jeninin alueilla, josta karkuun päässeet terroristit ovat kotoisin.

Mahmoud ja Mohammed Al-Arida Arraban arabikylästä ovat pakolaisten joukossa, joiden omaisia pidätettiin ja joiden jahtaamista jatketaan suurimmassa ihmisjahdissa vuosiin.
www.timesofisrael.com/israeli-troops-said-to-arrest-family-members-of-fugitives-in-west-bank-raids/,
www.jpost.com/arab-israeli-conflict/gilboa-prison-escapees-the-sheriff-of-jenin-and-the-emir-of-islamic-jihad-678846,

08. IAF:n koneet iskivät Hamasin sotilaallisiin kohteisiin Gazassa IP-terrorismin sytytettyä kolme uutta maastopaloa Israelissa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/313152,

09. Joseph Farah, WND:n perustaja ja ylläpitäjä, tarkastelee artikkelissaan, koska Jeesus mahdollisesti voi palata maailmaan. Sitä tutkivat ja analysoivat ja kertovat muka varmoina tietoinaan aikoja ja ajanjaksoja, mutta joutuvat lopulta myöntämään, ettei sitä tiedä kukaan muu kuin Isä yksin.

Farah jopa sanoo, että muuten asia on tiedossa, vain vuosiluku puuttuu. Hän katsoo, että pasuunansoiton vuosijuhla antaa sopivat kulissit tuolle tapahtumalle.

Elisabeth Farah, Sabath Lady, varoittaa kysymästä pastorilta, joskin syy jää selvittämättä.
https://twitter.com/JosephFarah,

10. Talibanin tiedottaja Suhail Shaheen sanoi Sputnik News, että Taliban haluaa työskennellä kaikkien muiden maiden kanssa paitsi Israel; myös Amerikan.
www.timesofisrael.com/taliban-willing-to-establish-relations-with-all-nations-except-israel/,

11. Meksikoa tärisytti 7,1 R-asteen maanjäristys, aiheuttaen potentiaalisen tsunamivaroituksen.
www.dailymail.co.uk/news/article-9968187/Magnitude-7-4-quake-strikes-Mexico-USGS.html,

12. Kaliforniassa kauhistuneet lasten vanhemmat pakottivat opettajat lopettamaan lapsia rukoilemasta verenhimoista Aztek demonia voiman ja tiedon saamiseksi ”uusi eettinen taso” ohjelmassa.
www.skywatchtv.com/2021/09/07/aztec-2/,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 19 -29; Tiberias 24 -37 +C-astetta, hellesää jatkuu hieman hellittäen.
www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *