Valikko Sulje

Hamas ennen, Hamas nyt

Se oli täsmälleen 20 vuotta sitten. Vaimoni ja minä kävimme sapatin
illallisella Madridissa 1. kesäkuuta, kun joku antoi meille uutisen.

Itsemurhaaja pommitti iskeä Tel Avivin merenrantadisko, Delfinaario. Uhreja
oli tiettävästi paljon.

Lopullinen kuolleiden määrä oli 21 nuorta, ikä 14-25. He olivat enimmäkseen
venäjänkielisiä maahanmuuttajia hauskanpitoa varten. Toinen 100 ihmistä
haavoittui.

Hamas aseisti ja lähetti terroristin. Hänen tavoitteenaan oli tappaa
mahdollisimman monta israelilaista, mahdollisimman monta juutalaista.

Hänen isänsä, kuultuaan uutiset, julisti ylpeänä poikansa ”marttyyriksi”.

Yhdysvaltain hallitus painosti PLO: n puheenjohtajaa Yasser Arafatia
tuomitsemaan tappavan hyökkäyksen, minkä hän lopulta teki. Myöhemmin
havaittiin, että Arafat oli henkilökohtaisesti allekirjoittanut luvan
maksaa terroristin perheelle useita tuhansia dollareita – tavanomainen
toimintamenetelmä Palestiinan johtajalle, vaikka se on jatkuvasti huutanut
köyhyyttä ulkomaailmaan.

Muutamassa tunnissa israelilainen tuli kauhistuttavan hyökkäyksen paikalle
ja rypisti kuudella sanalla, jotka vangitsevat maan sietämättömän hengen:
”Ne eivät estä meitä tanssimasta.”

Ja joku muu lisäsi: ”Tämä on kotimme.”

Kävin eräänä päivänä pommitusten kahdessa vierekkäisessä monumentissa. Yhdessä
21 nuoren nimi kirjoitetaan sekä hepreaksi että venäjäksi sanoilla ”Olkoon
heidän muistonsa siunaukseksi”. Toisaalta nämä kaksi riviä – ”Ne eivät estä
meitä tanssimasta” ja ”Tämä on kotimme” – on korostettu.

Jotkut Israelin kriittiset kriitikot kysyivät, mikä oli ”provokaatio”
Hamasin pommikoneelle.

Heidän on varmasti pitänyt olla jotain, ehkä oikeudellista taistelua
asumisesta tai muslimien pyhän paikan häpäisemisestä tai turhautumista
rauhanneuvotteluista, kuten he väittivät, aivan kuten he ovat tehneet viime
viikkoina. Loppujen lopuksi palestiinalainen ei vain räjäyttäisi itseään ja
tappaisi muita ilman syytä, eikö niin?

Mutta vastaus silloin, kuten nyt, on aivan erilainen – ja täysin
käsittämätön joillekin länsimaissa.

Terroristille pestiin aivot uskomaan, että tehdessään Hamasin tarjouksia
hän tosiaankin teki Korkeimman Olennonsa, ainakin Hamasin johtajien
vääristyneessä uskonnollisessa tulkinnassa. Ja jumalallinen reaktio olisi
etuoikeutettu paikka tuonpuoleisessa tälle ”marttyyrille”, joka tappoi 21
juutalaista elämänsä huipulla.

Kuulostaa kaukaa haetulta? Lue Hamasin peruskirja. Kaikki on olemassa –
sekoitus kansanmurhaa juutalaisia vastaan, Israelin tuhoaminen,
islamistisen kalifaatin syntyminen ja teologisen pyhityksen viilu.

Muuten, vain selkeyden vuoksi, kuukausia ennen delfinaarioiden hyökkäystä
Israelin pääministeri Ehud Barak, johon liittyi Yhdysvaltain presidentti
Bill Clinton, oli pyrkinyt saamaan Arafatin hyväksymään kauaskantoisen
kahden valtion sopimuksen.

Arafat ei suostunut ehdotukseen, eikä hän tehnyt vastatarjousta. Itse
asiassa hän päätti vapauttaa toisen intifadan, joka lopulta tappoi yli 1000
israelilaista (Yhdysvaltain väestömääräisesti noin 30 000 ihmistä eli
kymmenen kertaa enemmän uhreja syyskuun 11. päivänä) pizzerioissa,
linja-autoissa, pääsiäis sedereissä, kahviloissa – ja kyllä, diskot.

Clinton kirjoitti Arafatin hylkäämisestä omaelämäkerrassaan My Life . Tässä
ote: ”Arafat:” Olet suuri mies. ” Clinton: ’En ole suuri mies. Olen
epäonnistunut, ja sinä olet tehnyt minusta sellaisen. ”

Nyt eteenpäin vuoteen 2021.

Hamas ampui vain yli 3600 rakettia Israeliin vain 11 päivän kuluessa.
Tavoitteena,
kuten Israeliin kesäkuussa 2001 lähetetyssä Hamasin itsemurhapommittajasta,
oli tapaa mahdollisimman monta ihmistä.

Palestiinalaisia kannattavat äänet ryntäsivät hyökkäämään, todellakin
panettelemaan Israelia puolustuksensa ”rohkeuden” vuoksi,
”epäoikeudenmukaisen taistelun” vuoksi, koska Israel kehitti
ohjustentorjuntajärjestelmän, väitteistä valittamattomista pommituksista
Gazassa ja konfliktin käynnistämisestä, koska pitkäaikaisista laillisista
taisteluista Itä-Jerusalemin asuntojen suhteen.

Tällöin he pudottivat kätevästi sanan ”Hamas” twiiteistään, viesteistään,
meemeistään, opedeistaan ja haastatteluistaan yrittäen muotoilla uudelleen
aggressiivisen Israelin ja puolustamattoman palestiinalaisen välisen
konfliktin. Loppujen lopuksi on paljon monimutkaisempaa mainita Hamas
nimeltä, koska se on hyvin aseistettu terroristijärjestö, joten parasta
vain teeskennellä, ettei se ole tärkeä tekijä.

Mutta se oli todellakin Hamasin käynnistämä konflikti, eikä tietenkään
myöskään ensimmäistä kertaa.

Loppujen lopuksi, toistettavasti, sen julistettu tavoite on Israelin loppu,
joten väitteet kahden valtion ratkaisun puuttumisesta tai neljän perheen
asuntotaistelu soivat onttoina. Hamas ei voinut antaa kumpaakaan kumpaa.

Silti Hamas voi luottaa toimittajien, diplomaatti-, julkkis- ja
ajattelutankkeriverkostoon, joka on aivan liian valmis löytämään keinon
peittää sen ilkeät teot, sekä Gazassa että Israelissa. Sen sijaan he
yrittävät määritellä uudelleen päähenkilöt, olosuhteet ja tosiasiat
kentällä saadakseen kaiken syyn heidän halveksutulle Israelilleen.

Kaksikymmentäyksi nuorta murhasi Hamasin terroristi kaksi vuosikymmentä
sitten. Niitä ei voida herättää takaisin elämään, mutta tällaisissa
tapauksissa toivo on, että kuten he ilmaisevat, ”he eivät kuolleet turhaan”.

Kyllä, israelilaiset tanssivat edelleen ja asuvat edelleen kotonaan, ja
onneksi niin.

Mutta näyttää siltä, että nykyään monien keskuudessa ei ole enää ymmärrystä
tai, mikä pahempaa, huolta Hamasin todellisuudesta, kuin unohtumattomana
perjantai-iltana vuonna 2001.

David Harris on Yhdysvaltain juutalaiskomitean (AJC) toimitusjohtaja.

blogs.timesofisrael.com/hamas-then-hamas-now/

[image: image.jpeg]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *