Valikko Sulje

Tiistai 15.10.2019

TIISTAI 15.10.2019

* Ilmavallan hallitsija – kuka hän sitten lieneekin – ilmaisi viime yön aikana olevansa kiihkeässä, ellei suorastaan vihaisessa mielentilassa.

Koko taivaan kansi oli puolenyön jälkeen yhtä tulimerta salamoiden ja valon välähdysten valaistessa maan aavemaisesri vaihtelevalla värityksellään.

Ilmeisesti siihen kuuluivat myös ukkosen jyrinät ja pommitukset, mutta suljettuani kuulolaitteeni yön ajaksi, en tiennyt siitä mitään.

Vaimoni sen sijaan oli sitäkin enemmän varuillaan, koska hänellä kuuloaisti toimii ilman vaikeuksia – jopa herkistyneenä – näkökyvyn reistaillessa.

Nyt aamun valjettua kaikki on rauhoittunut, eikä ilmeisesti suurempaa veden vuodatusta taivaalta tapahtunut. Sääliksi käy ne Japanin alueet, joissa ihmiset kahlaavat vieläkin vyötäisiään myöten vedessä taifuunimyrskyjen jälkeen.

Seuraavaksi pyrin antamaan pitkähkön katsauksen Turkin harkitsemattomasta hyökkäyksestä pääosin kurdien asumille alueille Syyrian pohjoisosissa.

Seuraan lähinnä BBC:n julkaisemia artikkeleita.

Kymmeniä tuhansia siviiliasukkaita on joutunut sodan jalkoihin ja pakotettu pakenemaan taisteluja – YK:n ilmoituksen mukaan heitä on lähes 200 000.

”He ovat epätoivoisessa inhimillisen avun tarpeessa paettuaan ilman valmisteluja”.

Turkki aloitti hyökkäyksensä viime viikolla saatuaan USA:n presidentti Trumpin vakuutuksen joukkojensa vetämisestä pois Syyrian pohjoisosita, minkä se aloitti välittömästi, avaten näin tien turkkilaisille joukoille.

Turkki näyttää käyttävän hyökkäyksessään syyrialaisia kapinallisia, mikä selittäisi osaltaan heidän tekemänsä julmuudet siviiliasukkaita kohtaan. (HalTurner)

Turkki käytti lentoasettaan iskiessään siviilikohteita vastaan hyökkäysalueilla, joissa raportit kertovat kymmenien siviilien ja kurdisotilaitten saaneen surmansa.

* Turkki selittää hyökkäyksen, jota se kutsuu nimellä ”Operation Spring Peace”, päämääränä olevan alueiden ”puhdistaminen” niissä toimivista kurdisotilaista, ja muodostaakseen ”turvavyöhykkeen” voidakseen siirtää sinne Turkissa asuvia Syyrian pakolaisia, mikä oikeuttaa kutsumaan sitä ”etniseksi puhdistukseksi”.

Turkin presidentti Erdogan varoitti EU-maita kutsumaan operaatiota miehitykseksi, uhaten lähettää Turkin 3.6 miljoonaa pakolaista Turkista ja miljoona Idlibistä Eurooppaan, jos EU virallisesti syyttää Turkkia Syyrian alueen valtaamisesta.

Turkki käyttää ”puhdistusoperaatiossaan” ilmaiskuja, tykistötulta maajoukkoja turvattomia siviiliyhteisöjä vastaan.

Artikkelin yhteyteen liitetyn karttapiirroksen mukaan Syyrian hallitusta vastaan taistelevia kapinallisia on muodostettavan turvavyöhykkeen keski- ja itäosissa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo operaation kehittävän ”kestämättömän humanitäärisen tilanteen”.

YK:n ”Humanitääristen Asiain Koordinointitoimisto” (OCHA) arvioi, että ainakin 150 000 siviiliä on paennut kodeistaan sunnuntaihin mennessä, ja että lähes

400 000 on humanitäärisen avun tarpeessa tulevien päivien ja viikkojen aikana.

* Maailman Terveysjärjestön (WHO) arvion mukaan 1.5 miljoonaa ihmistä olivat terveys-avustuksen tarpeessa jo ennen operaation alkamista.

”Pyrimme saavuttamaan niin monta ihmistä kuin suinkin, ja lähetämme ruoka-hätäpaketteja kymmenien tuhansien paetessa kodeistaan joka päivä”, kertoo WFP:n maanjohtaja Syyriassa Corinne Fleischer.

”Useimmat ihmiset ovat panneet rajakaupungeista Ras al-Ain ja Tal Abyad”, kertoo OCHA, ”toiset pakenivat lähellä sijaitsevista leireistä, joihin heitä oli sijoitettu aiemmin Syyrian sisällissodan ja ISIS joukkojen vastaisten taistelujen vuoksi”.

Sunnuntaina tykistön ammukset iskivät useille alueille lähelle kahta leiriä Ain Issa, joihin oli sijoitettu 13 000 pakolaista. Tuntematon määrä ihmisiä pakeni. Osa ammuksista osui USA:n tukikohtaan.

Useimmat paenneet ovat hakeneet turvaa sukulaistensa, ystäviensä ja paikallis-hallinnon yhteisöistä. Toiset suuntaavat useisiin kokoamistiloihin alueilla, joista ihmiset luvataan siirtää turvallisempiin tiloihin.

YK valvoi lähellä Turkin rajaa sijaitsevan Mabrukan leirin evakuoimisen, muuttaen sen

5 000 asukasta Areeshehiin etelässä turvaan kranaattien iskettyä läheisille alueille torstaina.

* Ennen Turkin aloittamaa offensiivia kurdien johtamat joukot pidättivät kymmeniä tuhansia epäiltyjen IS:n militanttien sukulasia al-Hoj ja Roj leireissä Syyrian pohjoisosissa.

Epäiltyjen IS-taistelijoitten perheitä oli sijoitettu al-Hol ja Ain Issa leireissä.

YK epäilee sotilasoperaation johtavan IS:n kanssa suhteissa olevien ihmisten vapautumiseen, mikä ei ollut tarkoituksena.

Kurdivirkailijat sanovat tykistötulituksen Ain Issa johti 800 IS:n joukkojen sukulaisten karkaamiseen viikonvaihteen aikana, Syyrian ihmisoikeustarkkailun mukaan luku oli 100. Kukaan ei tiedä, minne he menivät. 12 000 IS:n ulkomaista jäsentä – syyrialaisia, irakilaisia ja muista maista – on pidetty seitsemässä kurdien valvomassa leirissä.

Monet sairaalat ja klinikat ovat sulkeneet ovensa väkivallan vuoksi. Kansalliset sairaalat Ras al-Ainissa ja kansalliset sairaalat ja kaksi terveyskeskusta Tal Abyadissa eivät toimi. Kenttäsairaalat ja muutamissa leireissä ovat samoin vähentäneet palvelujaan.

Vesipumppuaseman ja johtojen vahingoittuminen Ras al-Ainissa, joka on tärkein juoma-vesilähde useimmille Hassakehin provinssissa, lisää tarttuvien tautien puhkeamisriskiä.

www.bbc.com/news/world-middle-east-50041239,

* Syyrian presidentti Bashar Assadin hallitukselle uskolliset joukot menivät Tall Tamran kurdikaupunkiin lähellä Turkin rajaa lauantaina.

Kaupunki sijaitsee lähellä tärkeää valtatietä, jota valvovat Turkin joukot. Syyrian kurdien johtava virkailija Badran Jia Kurd sanoi, että Syyrian armeijan sijoittuminen on tilapäinen, ja rajoitettu rajan pintaan osapuolten sopiessa poliittisista kysymyksistä myöhemmin.

Kurdit sanoivat pyrkivänsä muotoilemaan uuden sopimusmallin Washingtonin asemesta Assadin ja Venäjän kanssa.

USA:n puolustusministeri Mike Esper vihjaisi sunnuntaina, että kurdien julkistama liitto oli luultavasti sovittu ennen Trumpin päätöstä vetää joukot Syyriasta, ja oli ehkä yksi päätökseen vaikuttavista tekijöistä.

Turkki ilmoittaa karkottavansa kurdit turvavyöhykkeeltä voidakseen siirtää sinne osan 3.6 miljoonasta Syyrian pakolaisesta, mitä pidetään etnisenä puhdistuksena.

Al-Moniter reportteri Ksenia Svetlova kertoi sosiaalisessa mediassa kurdivirkailijan todenneen, että ”Venäjän tuella lentokielto-alue julistettiin nyt Syyrian pohjoisosaan, ja ollaksemme rehellisiä, se olisi voitu perustaa 4 vuotta sitten, elleivät kurdit olisi luottaneet USA:n apuun”. ”Tehkää siitä oma johtopäätöksenne” Svetlova sanoi.

Artikkelissa spekuloidaan, miten sopimus Assadin kanssa sopii kurdien itsenäisyys-haaveisiin, sillä Assadin tarkoituksena on palauttaa koko Syyrian alue valtansa alle.

Turkin offensiivi Syyrian alueella on aiheuttanut kärkeviä vastalauseita maailmalla.

104 kurdien jalkaväen sotilasta on saanut surmansa taisteluissa Turkin armeijan kanssa, ja arviolta 60 siviiliä sai surmansa viimeisten 4 päivän aikana. Turkin tappioista ei tiedetä.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan esitti uhkauksen EU-maille mennä itseensä ja varoitti, että jos EU syyttää Turkkia miehityksestä, ”hän avaa portit 3.6 miljoonan pakolaisen päästämiseksi heidän keskelleen”, kuten Wall Street Journal raportoi.

Erdogan antoi varoituksensa Jean-Claude Junckerin todettua, ettei EU tule rahoittamaan Turkin suunnitelmaa turva-alueesta Syyrian alueelle.

Kurdien johtama hallitus sanoi, että 785 Islamin Valtion joukkoihin epäiltyä ulkomaalaista pääsivät pakenemaan Ain Issan vankileiriltä.

www.jpost.com/Middle-East/Assads-army-marches-in-on-the-Kurdish-zone-near-the-Turkish-border-604578,

* Venäjän Turkille antama varoitus pysäytti Turkin joukkojen etenemisen Syyrian pohjois-osassa, vaikka Erdogan kehuu Venäjän antamasta tuesta vakuuttaen operaation jatkuvan, kertoo DebkaFile artikkelissaan.

Tiistaina raportoitiin vain pienistä yhteenotoista kurdien ja Turkin johtamien joukkojen välillä. Turkin armeijan yksiköt näyttävät nyt välttävän yhteenottoja kurdien kanssa.

Erdogan harkitsee seuraavaa siirtoaan, mutta hänellä ei ole rohkeutta asettua vastustamaan Venäjän presidentti Putinin antamaa varoitusta, sillä hän ymmärtää, ettei Putin paina villaisella Venäläisiä sotilaita vastaan tehtyjä iskuja, kuten USA teki jouduttuaan ”vahingossa” Turkin joukkojen tykkitulen kohteiksi.

Presidentti Trump ilmoitti 1000 amerikkalaissotilaan pysyvän toistaiseksi Lähi-Idässä ja sanoi seuraavansa tilannetta sivusta ennen seuraavaa päätöstä. Hän asetti Turkille uusia sanktioita, jotka koskevat puolustus- ja energiaministereitä. Hän nosti 50 % tariffeja Turkin tilaamalle teräkselle ja jäädytti 100 miljardin USD kauppaneuvottelut.

USA:n sotilaslähteet ilmoittivat tiistaina, että USA:n joukot pysyvät laajassa Al-Tanfan tukikohdassa, joka valvoo Syyrian, Jordanian ja Irakin rajojen yhtymäkohtaa.

DebkaFile sanoo, että Israelin kannalta Trumpin päätös vetää joukkonsa pois Syyrian pohjoisosasta, avaa suurimman osan Syyrian ja Irakin välisestä rajasta Iranin, Hizbullahin ja Irania tukevien Iranin shia-joukoille, jotka jo valvovat rajaa Irakin puolella, vapaan tien Syyrian alueelle, ja sieltä Libanoniin, mikä kuuluu ”Iranin tavoitteeseen maasillan rakentamiseksi Iranista Välimeren rantaan”.

www.debka.com/russian-warning-halts-turkish-syria-operation-us-pullback-from-e-syria-too-opens-door-to-iran/,

* Pääministeri Netanyahun tulee lain mukaan palauttaa presidentti Rivliniltä saamansa mandaatin hallituksen muodostamiseksi 26.10. mennessä. Rivlin voi antaa hallituksen muodostajan tehtävän Gantzille tai palauttaa sen Knessetille, joka voi keskuudestaan nimittää jonkun kansanedustajan muodostamaan uusi hallitus maalle.

Ke. David Bitan (Likud) sanoi, että koska SiniValkoisten kenraalijuntta vahvistettuja yhdellä siviilillä Lapidilla, ei ole kiinnostunut uudesta neuvottelukierroksesta, sillä he haluavat uusia vaaleja, pääministeri Netanyahun tulisi palauttaa mandaattinsa Rivilinille jo tänään, eikä jatkaa hyödytöntä odottamista.

Sinivalkoisen ke. Ofer Selah vastasi Bitanille, että SiniValkoinen odottaa mandaattia malttamattomana: ”Odotamme Netanahun palauttavan mandaatin presidentille, sillä Gantzin saatua mandaatin, me teemme kaikkemme hallituksen muodostamiseksi estääksemme uudet vaalit”.

Reshet Bet kertoi aiemmin tiistaina Likudin virkailijan vakuuttaneen, että ”Netanyahu odottaa Avigdor Libermanin (Libi) lupaamaa lausuntoa, jossa hän vastustaa vasemmisto-hallitusta lisättynä arabilistan tuella hallituksen ulkopuolelta”.

”Saatuaan sen, Bibi palauttaa mandaatin presidentti Reuven Rivlinille”. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270136,

* Succotin ensimmäisen sateisen päivän jälkeen Israelin säätilan odotetaan pysyttelevän lämpöisenä joskin märkänä kuluvan viikon aikana.

Tiistaina saadaan sadetta ja ukkosmyrskyjä, ja etelässä kuivunet puronuomat heräävät äkkiä eloon aiheuttaen tulvia ja pieniä maanvyörymiä. Lämpötila alenee, mutta ei paljon. Keskiviikkona taivas on osittain pilvessä, paikallisia sadekuuroja odotetaan maan etelä-ja itäosissa. Lämpötila on edelleen keskitasoa korkeampi.

Torstaina paikalliset sateet jatkuvat lämpötilan jatkaessa alenemista, kuten myös perjantaina. Talvisateet todella alkavat ja ovat tuntuvia lämpötilan aletessa.

www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270127,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 20 -31; Tiberias 24 -38; Suolameri 28 -37; Eilat 26 -38 +C-astetta. Taivas on puolipilvinen ja sateita tulee paikallisina lämpötilan aletessa.

1 Comment

Kommentointi ei ole käytössä.