Valikko Sulje

Sunnuntai 29.03.2020

SUNNUNTAI 29.03.2020
01. Israelin politiikassa on totuttu siihen, että äkkikäänteet ovat mahdollisia, ja jopa odotettuja, ja joita voidaan usein pitää ihmeellisinä, yli ymmärryksen käyvinä. ”Israelissa ei voi ajatella järkevästi, ellei usko ihmeisiin”, sanoi Ben Gurion.

On ehkä liian varhaista määritellä, mitä tapahtui keskiviikkona iltapäivällä, mutta se, mitä silloin tapahtui kuin salaman välähdys kirkkaalta taivaalta, on saattanut poliittiset tarkkailijat ymmälle, puhumattakaan tavallisesta kansalaisesta.

SiniValkoisten puheenjohtaja Benny Gantz ilmoitti keskiviikkona aloittaneensa neuvottelut Likudin johtaman oikeistoblokin johtajan pääministeri Benyamin Netanyahun kanssa yhteys- eli hätätilahallituksesta neuvottelematta siitä ensin puolueensa johtonelikon kanssa, mikä sai koko ”cockpitin” (hävittäjän ohjauskeskuksen) täysin sekaisin.

Torstaina Gantz jatkoi hämmennystä aiheuttavia päätöksiään ilmoittamalla asettuvansa ehdokkaaksi Knessetin puhemiehen vaaliin; Amir Peretz (Labor) oli valittu sen väliaikaiseksi hoitajaksi.

Gantzin päätökseen Knessetin puhemieheksi vaikutti se, että SiniValkoisten ehdokas Meir Cohen on läheinen ystävä Yair Lapidille, jotka molemmat vastustavat henkeen ja vereen liittymistä Netanyahun johtamaan yhteyshallitukseen. Siksi Cohen oli eliminoitava.

Gantz valittiin Likudin johtaman oikeistoblokin turvin äänin 74 – 18. Tämä oli viimeinen niitti SiniValkoisten kahdelle muulle johtajalle: Yair Lapid ja Moshe Yaalon, jotka ilmoittivat eroavansa Gantzin ja Ahkenazin Resilience puolueesta ja sen 15 kansanedustajasta, eli Sinivalkoinen jatkaa Lapidin ja Yaalonin johdolla.

Gantzin päätös tarkoitti sitä, että SV:n johtama liittoutuma hajosi. Israel Beitenu, Labor ja Israelin arabien liittoutuma Joint List siirtyvät SV:n kanssa oppositioon.
Yair Lapid syytti Gantzia antautumisesta Bibille ilman taistelua. Hän sanoi Gantzin suorittaneen poliittisen itsemurhan, syyttäen häntä petturiksi.

Ashkenazi valittiin Knessetin järjestelykomitea puheenjohtajaksi, josta käsin hänellä on mahdollisuus seurata ja valvoa tilanteen kehitystä.(JP.27.03.2020)

02. Netanyahun (Bibi) ja Gantzin välistä sopimusta hätätilahallituksesta ei ole allekirjoitettu, vain sen periaatteista sovittiin, mutta keskusteluja Gantzin kanssa jatkettiin koko sunnuntain vastaisen yön aikana ja jatketaan tänään.
Netanyahun ohella keskusteluihin osallistuu turismiministeri Yariv Levin; Gantzin tukena on Gabi Ashkenazi.

Julkisuuteen vuotaneitten tietojen mukaan Bibi ja Gantz vuorottelevat pää-ministerin tehtävissä, Bibi aloittaa ja jatkaa 18 kuukauden ajan. Gantz toimii varapääministerinä Bibin pääministerikauden aikana lokakuuhun 2020 asti.

Useita visaisia kysymyksiä on vielä ratkaisematta. Likud haluaa Edelsteinen palaavan Knessetin puhemieheksi, jota Gantz vastustaa; Likud vastustaa järjestelykomitean puheenjohtajan Avi Nissenkornin nimittämistä oikeus-ministeriksi. Oikeistoblokin muiden puolueiden toiveet ovat käsittelemättä.

Netanyahu asema luovutettuaan pääministeriyden Gantzille on käsittelemättä. Likud haluaa lakia, jolla Bibi voisi jatkaa varapääministerinä. Nykyinen laki kieltää syytettynä olevaa ministeriä (mutta ei pääministeriä) toimimasta hallituksen ministerinä.

Tämä mahdollisuus on herättänyt opposition taholta kitkeriä syytteitä Israelin politiikan kehittymisestä entistäkin korruptoituneeksi.

Gantz kehotti muita puolueita liittymään uuteen hätätilahallitukseen. Laborpuolueen johtaja Amir Peretz vihjaa, että hän voisi liittyä siihen ja kehotti puolueen aktivisteja valmistelemaan sellaista mahdollisuutta, raportoi TV13. Gesher-puolueen johtaja Orly Levi-Abecassis ilmaisi myös harkitsevansa.

Israel Beitenu puolueen johtaja Avigdor Liberman torjuu ajatuksen siitä. Hän heitti pienen piikin Gantzin suuntaan todeten: Ganzilla on oikeus tehdä virheitä.
www.jpost.com/Breaking-News/Unity-government-formed-Netanyahu-and-Gantz-reach-agreement-622756,

03. Yesh Atid puolueen puheenjohtaja Yair Lapid joutuu taistelemaan oman Yesh Atid puolueensa sisällä syntynyttä kapinahenkeä vastaan.

SiniValkoinen kansanedustaja Pnina Tamano-Shata kertoi Jerusalem Postin journalistille haluavansa liittyä Gantzin johtamaan Israel Resilience puolueeseen.

Tamano-Shata kertoi yksityisesti, että Yair Lapir teki virheen jättäytymällä
oppositioon, ja että Gantz teki oikein liittyessään halitukseen. ”Kansa haluaa yhteys-hallitusta” hän sanoi Lapidille kertoen myös halustaan liittyä Resilienceen.

Lapid osoitti pettymystä sanoen työskennelleensä vuosia hänen kanssaan, ei työpaikan takia, vaan työskennelläkseen Israelin kansalaisina.

Erimielisyyttä esiintyy myös Resilience puolueen sisällä. Druusi-kansanedustaja, ensimmäinen druusinainen parlamentaarikkona, Gadeer Mreeh, pahoitti mielensä Kaminitz kansa-valtio-lain vuoksi. Gantz kävi henkilökohtaisesti tapaamassa häntä luvaten muuttaa vähemmistöjä sortavia lakeja.

SiniValkoinen puolueen muodostaneitten puolueiden keskinäisiä välejä käsitellään tänään Ashkenazin johtamassa Knessetin järjestelykomiteassa, ja sen ennustetaan muodostuvan myrskyiseksi.

Yair Lapid ja Moshe Yaalon haluavat säilyttää SiniValkoisen nimen, koska se sai 02.03.2020 vaaleissa 33 ja sen johtama blokki 161 kansanedustajaa. Moshe Yaalonin Telem-puolueen 2 kansanedustajaa haluavat liittyä Resilience puolueeseen.

Myrskyjen ennustetaan jatkuvan Knessetin istunnossa sen alkaessa käsitellä pääministeri Benyamin Netanyahun syytteitä koskevia lakialoitteita.
Hänet on teilattu syylliseksi, vaikka oikeus ei ole käsitellyt häntä vastaan nostettuja kolmea rikossyytettä. Oikeustoimi voi myös vapauttaa hänet.
www.jpost.com/Israel-News/Yair-Lapid-faces-rebellion-inside-Yesh-Atid-622760,

04. Pääministeri Benyamin Netanyahu kehotti virkailijoita viikon vaihteen aikana valmistelemaan merkittävästi kovennettuja liikkumista koskevia rajoitteita sunnuntaista alkaen, joilla pyritään pakottamaan kansalaisia pysymään kodeissaan, millä uskotaan voitavan saada COVID19 virus-pandemic valvontaan.

Mikäli muutosta parempaan ei ole havaittavissa, Netanyahu esitti varoituksen maan julistamisesta täydelliseen sulkuun, jos niin vaaditaan.

Varoitusta edelsi hallituksen ministerien ja ministeriöitten pääsihteerien keskeiset keskustelut, joissa Talousministeriölle annettiin tehtäväksi kehittää suunnitelma maan työvoiman edelleen vähentämiseksi.

Pääministeri kehotti supermarketteja ja apteekkeja (pharmacies) varmistamaan, että asiakkaat pitäytyvät terveysministeriön antamiin ohjeisiin välttää ihmis-ryhmien muodostumista ja henkilöitten välistä kosketusta.

05. Terveysministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan tartuntojen määrä osoittaa odotettua pienempää kasvua lauantaista lähtien.
Kaikkiaan 3 619 israelilaista on saanut COVID19 tartunnan – lisäystä 926 tapausta viikonvaihteen aikana. Virukseen menehtyneitten luku on 12 – heillä oli ollut muita terveysongelmia.
Tartuntojen määrästä 54 ovat kriittisessä tilassa; 43 heistä käyttävät hengitys-laitteita. Tähän mennessä 89 ihmistä ovat parantuneet täysin.

Haifasta kotoisin ollut mies kuoli lomaillessaan Italiassa CODID19 tartuntaan.

Israelin haredi- (ultraortodiksi-) yhteisöjen saaminen seuraamaan Terveys-ministeriön antamia ohjeita on osoittautunut suurimmaksi haasteeksi.
Niissä tartuntojen määrät/10 000 ihmistä kohti ovat suurimpien joukossa.

Kiryar Yearim 53 tartuntaa; Kfar Chbd ja Bnei Brak 13; verraten Tel Avivin lukua 4 ja Haifan lukumäärää 1.5 /10 000 ihmistä.

”Tilanne Bnei Brakissa muistuttaa Italiaa”, kertoi suuren sairaalan lääkäri maan keskiosissa TV12 ohjelmassa. ”Lähes jokainen testattu haredi on osoittautunut positiiviseksi, joissakin perheissä 100 % on saanut tartunnan. Terveysministeriön tulee kehottaa tarkastajia kulkemaan ovelta ovelle poistaakseen sairaat, sillä muuten muutamassa viikossa tartunnan saaneita tulee massoittain”.

06. Terveysministeriön pääsihteeri Moshe Bar Shimon sanoi TV:n haastattelussa, että käyttäytymisen muutosta on havaittu haredi- ja arabiyhteisöissä, mutta tartunnan saamisen vaara on suurempi tiheään asutuilla alueilla.

Terveysministeriö sanoi lisäävänsä testattujen määrää COVID19 tartuntaan
30 000 testiin/päivä kuukauden kuluessa. Perjantaina suoritettiin 6 000 testiä, ja sitä nostetaan 10 000 testiin/päivä viikon keskivaiheilla.

Ministeriö valitti, että teknisen virheen johdosta maan 27 laboratorioitten testi-tuloksia jouduttiin viivyttämään lauantaina. 8 testiä kahdesta laboratoriosta oli ilmoitettu väärin, mutta testit jatkuvat nyt kuten tavallisesti.

07. COVID19 tartuntojen aiheuttamat ongelmat maan taloudelle ovat myös hallituksen kiireellisyyslistalla. Pääministeri kokoaa lauantaina talouden asiantuntijat sekä liikelaitosten edustajat päättämään hallituksen heille myöntämistä tukitoimista viruksen aiheuttaminen menetysten korvaukseksi.

Netanyahun esittämä taloustuki niille on 80 Miljardia NIS, eli 6 % GDP:stä, mukaan lukien hallituksen tukemat lainat sekä pakollisten maksujen siirto.
Sunnuntaina esitetty apupaketti on lisäystä aiemmin myönnettyyn 8 miljardiin NIS tukeen liikelaitoksille.
Perjantaina hallitus hyväksyi sarjan hätäapusääntöjä, joilla yli 67-vuotiaille työttömiksi joutuneille – arviolta 135 000 – maksetaan 4000 NIS/henkilö, jos he ovat joutuneet työttömiksi virushyökkäyksen vuoksi.

Hallitus antaa yhdellä kädellä, mutta ottaa takaisin toisella.
Poliisi kertoi lauantaina iltapäivällä antaneensa 1 296 sakkoa yksityisille ja liikelaitoksille, jotka olivat jättäneet huomiotta Ministeriön ohjeet.

Kaikkiaan 849 sakkoa, suuruudeltaan 500 NIS – 5 000 NIS annettiin kielletyistä julkisista toiminnoista; 152 sakkoa oleskelusta kielletyllä alueella, 105 kielletyn liiketoimen harjoittamisesta, ja 73 kieltäytymisestä noudattaa omaehtoista eristäytymistä.
www.jpost.com/Breaking-News/A-ninth-Israeli-dies-of-coronavirus-622589,

08. Palestiinan Auktoriteetin alueilla on rekisteröity kaikkiaan 104 CIVID19 tapausta, viikonvaihteen aikana 6 uutta tartuntatapausta Qatanna arabikylässä lähellä Jerusalemia sunnuntaiaamuna.

Uusista tartunnoista 5 olivat samasta perheestä, yksi heistä 12-vuotias tyttö.
18 tartunnan saanutta on parantunut; yksi 80-vuotias nainen kuoli, kertoo PA:n terveysministeriö. Perjantain mielenosoitukset peruttiin Gazan turva-aidalla.

Ensimmäinen tartunnan saanut testattiin positiiviseksi Betlehemissä, hän oli saanut tartunnan kreikkalaiselta turistiryhmältä, joka vieraili kaupungissa.
PA:n terveysministeriö toimii läheisessä yhteistoiminnassa Israelin terveys-viranomaisten kanssa, jotka toimittavat heille tarvittavia välineitä.
PA:n alueilla on Ha´aretzin mukaan 205 hengityslaitetta.
www.jpost.com/Breaking-News/Palestinian-Authority-reports-6-new-coronavirus-cases-104-total-622758,

09. UUTISIA LYHYESTI
– 92-vuotias potilas Shaare Zedek lääkintäkeskuksessa oli 13. COVID19 corona-viruksen uhri Israelissa. Tartunnan saaneita on 3 865 ihmistä, mutta luku muuttuu kaiken aikaa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277961.

– Satoja haredi-kansalaisia kokoontui yeshivan johtajan hautajaisiin Bnei Brakissa vastoin Terveysministeriön määräyksiä. Erdan kutsui sitä vakavaksi, hengen-vaaralliseksi tapahtumaksi. He eivät tajua, että he vaarantavat tällä koko kansaa.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277961,

– 500 erikoiskoulutuksen saanutta sotilasta liittyvät poliisin avuksi pyrittäessä hillitsemään kansaa määräysten vastaisista toimista, jotka vaarantavat ihmisiä. Sotilaitten määrää lisätään asteittain 500 – 1000 – 3000 sotilaaseen.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277956,

– Hadashan sairaalan sairaanhoitaja lopetti äitiyslomansa lyhyeen voidakseen työskennellä yhdessä yksikkönsä toisten jäsenten kanssa koronavirusyksikössä. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277958,

– Terveysministeriön pääsihteeri varoittaa, että ihmisten rynniessä kaduille pääsiäisen aikana olemme todellisissa ongelmissa lisääntyvien COVID19 tapausten lisääntyessä. www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277954,

– Likudin ja Resilience puolueitten välillä käydään kovaa kiistaa ministerin paikoista, jossa politiikka pelaa suurempaa osaa kuin henkilöitten meriitti tai soveltuvuus tehtäväänsä. Yaminan johtajan Naftali Bennettin vaatimus talousministerin paikasta on Likudin mielestä suuruuden hulluutta ja uhkausten käyttämistä toiveensa toteuttamiseksi vihjaten, että Bennett jää oppositioon.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277948.

– Litzman säilynee terveysministerinä; Gantz haluaa Oikeusministeriön; Likud haluaa Edelsteinin palaavan Knessetin puhemieheksi; yleisen Turvallisuuden Ministeriö jäänee Likudille.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277948,

– Avigdor Liberman ei ole tyytyväinen, ettei häntä huolita hallitusneuvotteluihin, kehuen puolueensa pitäneen sanansa. Hän pitää etuoikeutena jäädä oppositioon. ”Tuemme halitusta, jos se toimii hyvin, muuten vastustamme sitä”.
www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277944,

– Saudi Arabian ilmapuolustusjoukot estivät ja tuhosivat ballistisen ohjuksen sunnuntaiaamuna pääkaupunkinsa yläpuolella. Kaupungissa kuultiin useita kovia pamauksia puoliyön aikoihin. Kaupungissa on 15 tunnin koronavirus saarto. Toinen ohjus tuhottiin Jizan saudikaupungin yläpuolella. Ohjukset ammuttiin luultavasti Jemenistä Houthien toimesta. Uhreista ei ole rapostoitu. static.timesofisrael.com/www/uploads/2020/03/AP_20086466984038-1-640×400.jpg,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 08 -17; Tiberias 13 -22; Suolameri 17 -26; Eilat 16 -26 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna, lämpenevää.

Bourbo-Parma prisessa Maria Thereza 86-vuoden iässä COVID19 uhrina.

Mohamad Reza Khatami, Irnin entisen presidentin veli, sai COVID19 tartunnan.